- Moni oli jo ehtinyt lukea reilu kuukausi sitten ilmestyneen Vainon. Kirjaa myytiin myös julkistamistilaisuudessa.
- Jenni Räinä (oik.) halusi pitää kirjansa julkistamisjuhlan sen tapahtumien ytimessä. Paneelikeskusteluun hänen kanssaan osallistuivat Mari Hyrkkänen (vas.), Ritva Kylli ja Maarit Halmesarka.
Nätterporin auditorio oli lauantaina täynnä väkeä juhlistamassa Jenni Räinän isonvihan aikaan sijoittuvan Vaino-kirjan julkaisemista. Oltiin jokivarressa samalla paikalla, jossa kirjassa sijaitsee Marian asuinpaikka, tuskin pystyssä pysyvä tönö. Kirjassa Maria-tädin mökkiin pakenevat tämän siskon lapset Räinänperältä.
Vaino-romaani sai alkunsa Kuivaniemeltä lähtöisin olevan Räinän viiden vuoden takaisesta sukututkimuksesta. Räinä pääsi siinä 1700-luvun alkuun, isonvihan aikaan. Sukututkimus jäi ja Räinä alkoi miettiä esivanhempiensa kohtaloita. Syntyi Iihin ja Kuivaniemelle sijoittuva romaani.
Romaaniaan varten Räinä tutki isonvihan aikaista Pohjois-Pohjanmaata kirjallisuudesta ja haastattelemalla tuon ajan historiaa tuntevia. Hän halusi tietää, mitä tuolloin syötiin, miten pukeuduttiin, miten asuttiin ja kuljettiin, mitä savupirtin tyttö ajatteli ja mistä unelmoi.
Kirjan julkistamistilaisuudessa järjestetyssä paneelikeskustelussa oli Räinää auttaneista asiantuntijoista mukana oululainen historian dosentti Ritva Kylli. Isonvihan ajasta Pohjois-Pohjanmaalla on niin vähän säilynyttä tietoa, että ruokahistoriaan perehtynyt Kylli sai itsekin selvitellä 1700-luvun iiläisten ruokavaliota.
– Yksi kirjan henkilöistä haaveilee riisipuuron syönnistä. Perunaa alettiin kasvattaa täällä vasta 1800-luvun alkupuolella, mutta riisiä tosiaan syötiin kauppahuoneiden tilikirjojen perusteella ihan maaseudullakin, Kylli sanoi.
Isonvihan aikana ruoka oli vaatimatonta, mutta Iissä saatettiin herkutella jopa lohella.
– Pääasiassa ruokavaliossa olivat kuitenkin suolasilakka ja leipä. Kaalimaita täällä oli, ja syötiin herneestä ja nauriista tehtyjä puuroja ja velliä. Täällä oli myös riistaa. Sen sijaan esimerkiksi viili ja voi olivat juhlaruokaa, niitä myytiin kaupunkiin.
Paneelikeskustelussa mukana olleet Otavan kustannustoimittajat Maarit Halmesarka ja Mari Hyrkkänen kertoivat olleensa liikuttuneita Räinän koskettavasta tavasta kuvata isonvihan aikaa ja siihen liittyviä ihmiskohtaloita.
– Kirjassa on kolmen kertojan myötä kolme erilaista todellisuutta, jossa he elävät. Kuvaat todella hienosti, kuinka köyhien ja varakkaiden elämä erosi toisistaan tuona aikana, Halmesarka sanoi.
Kylli kertoi, että juuri tuohon aikaan alkoivat eri varallisuusluokkien maailmat erkaantua toisistaan.
– Pukeutuminen alkoi muuttua varallisuuden mukaan ja savupirttien Suomeen alkoi tulla jopa kaakeliuuneja.
Räinän aiempien kirjojen tapaan Vainossakin luonto on merkittävässä osassa. Kirjassa liikutaan koskemattomissa metsissä ja vapaassa Iijoessa ajassa, jolloin Ii oli suurpitäjä.
– Helposti unohdetaan nämä paikat, joihin ei ole jäänyt kivisiä linnoja muistuttamaan pitkästä ja kerroksellisesta historiasta. Täällä oli valtaisan kalaisa lohijoki ja kansainvälinen kauppapaikka Helsingin ollessa tuppukylä, Räinä totesi.
Nätteporista siirryttiin tien yli kirkon pihalle, josta lähdettiin paikallishistorioitsija ja opas Pertti Huovisen vetämälle kävelylle 1700-luvun Iihin. Aluksi hän kertoi, että tuota samaa kirkon ja Nätteporin välissä kulkevaa rantatietä kuljettiin jo 1700-luvulla. Nykyisen kirkon paikalla oli 1694 rakennettu Pyhän Laurentiuksen kirkko.
– Kirkossa ei ollut vielä tapulia. Vuonna 1714 oltiin jo liipaisimella sen rakentamisen suhteen, mutta syyskuussa tulivat kasakat. Iin kirkkoa ei kuitenkaan jostain syystä poltettu monien muiden kirkkojen tapaan. Täältä kuitenkin ryöstettiin kirkonkello, talonpoikien lahjoittamia maalauksia sekä messukirja, Huovinen kertoi.
Huovisen mukaan isonvihan aikana tapettiin 240 iiläistä, poltettiin 180 rakennusta ja tuhottiin muutoin 60 rakennusta.
– Kuolleista 125 haudattiin tälle alueelle. Heistä 15 on haudattu kirkon alle.
Kirkolta kävely jatkui pitkin Yläkatua vahaan Haminaan kohti vanhaa markkinapaikkaa.
– Täällä oli tuolloin noin neljäkymmentä kauppa-aittaa. Niissä olisi saanut käydä kauppaa vain markkinoiden aikaan, mutta niissä asustettiin koko kesä ja käytiin kauppaa muulloinkin, Huovinen sanoi.
Seuraava etappi on kohta, josta talojen välistä voi nähdä Iijoen rantaan kohtaan, jossa oli lossipaikka. Siitä Vaino-kirjassakin lähdetään jatkamaan pakoa kohti Olhavaa.
Haastattelu Jenni Räinästä Vaino-kirjan tiimoilta julkaistiin Rantapohjassa 13.8.