Iijoen his­to­ri­aa Raa­sak­ka­kos­ken kupeesta

Luet­tua­ni Ran­ta­poh­jas­ta Iis­sä Raa­sak­ka­kos­kel­la jär­jes­te­tys­tä tuk­ki­lais­ki­sas­ta, mie­le­ni val­ta­si nos­ta­gi­sen kai­ho­sat muis­tot Iijo­ki­var­ren enti­ses­tä menos­ta lap­suu­te­ni Iijo­ki­var­rel­ta, jos­kus 1950–1970-lukujen tii­moil­ta. Sil­loin kun joki vie­lä vir­ta­si vapaana.

Sil­loin, kun lohet nousi­vat uudel­leen ylös jokea pit­kin omil­le kute­mis­ve­sil­leen. Lohi­han kul­kee joes­ta mereen ja palai­lee takai­sin omil­le syn­nyin­seu­duil­leen koti­jo­keen­sa omil­la vais­toil­laan. Lohi oli isoa ja sitä oli pal­jon. Lohi­sop­pa ja nah­kis­keit­to kuu­lui­vat run­sai­na kodin perus­ruo­ka­va­lik­koon, syö­tiin isä-Armaan pyy­tä­mää kalaa pal­jon. Myös nah­kiai­nen oli Iijoen run­sas­lu­kui­nen laji ja sitä pyy­det­tiin syk­syin todel­la paljon.

Tuk­ki­lais­ki­sois­ta palaa mie­lee­ni sopu­kois­ta tuk­kien kolis­te­lu joen vir­taa­vas­sa menos­sa. Tuk­ki­puut­han teki­vät mat­kaan­sa jokea pit­kin alas, koh­ti joki­suu­ta jat­ko­kä­sit­te­lyyn­sä. Työl­lis­tä­jä­nä­kin se oli sil­loin iso avu pitä­jän menoon.

Tuk­ki­puis­ta ker­ty­nyt puu­ruuh­ka toi­mi myös kylän poi­kien ajan­viet­to­paik­ka­na Huo­vis­ky­läs­sä. Mer­kit­tö­miä pui­ta “kalas­tel­tiin” ja kyt­täil­tiin ruuh­kal­la tuk­kien jou­kos­ta kek­sien avul­la ja ilta­sel­la saat­toi olla kotiin­vie­mi­se­nä iso “polt­to­puu­ka­sa”. Har­ras­tus oli ehkä vaa­ral­li­nen­kin, mut­ta hyvin pojat selvisivät.

Voi­ma­lai­tok­sia oli raken­net­tu jo Pah­ka­kos­kel­le, Maa­lis­maa­han, Kie­rik­kiin, Haa­pa­kos­kel­le ja seu­raa­va oli­si tulos­sa vuon­na 1971 lähis­töön, Raa­sak­ka­kos­keen, joka tar­koit­ti vapaan kalas­tuk­sen ja pyy­tä­mi­sen lop­pu­mis­ta lohen ja nah­kiai­sen osal­ta. Kalan nousu lop­pui kuin sei­nään. Kala­tiei­tä ei enää olisi.

Niin­pä syk­sy 1970 oli vii­mei­sin aika jol­loin isä-Armas­kin sai vie­lä pyy­tää koti­ran­nas­taan kalo­ja. Nel­jän­kym­me­nen vuo­den harrastus/kalastus sai loppunsa.

Ajan hen­ki oli muut­tu­nut. Pado­tut vir­rat keräi­si­vät nyt säh­köä ja kalas­tuk­sen mah­dol­lis­ta­mi­nen oli kadon­nut Iijoen koti­ran­nas­ta Huo­vis­ky­läs­sä. Vir­ras­sa ja veden menos­sa ei kul­ke­nut enää tukkipuita.

Se oli sil­loin, mut­ta nyt — lau­le­taan laulussakin.

His­to­rial­li­nen entiwan­ha­nen meno oli niin eri­lais­ta. Nykyi­sin syö­dään nor­jan­loh­ta ja muis­tel­laan men­nei­tä, Toi­vot­ta­vas­ti jos­kus saa­daan lohenkasvatukseen/viljelyyn/pyydystämiseenkin ajan hen­keen sopi­vaa vauh­di­kas­ta menoa niin­kuin kai­kel­la kun­nial­la on saa­tu Raa­sak­ka­kos­ken kos­ken­las­ku­kek­ke­rei­hin­kin. Hyvä Ii!

Pirk­ko Vuor­jo­ki-Lii­ka­nen, Oulu