Haukiputaan aluekirjasto on ollut suljettuna lauantaisin vuoden alusta lukien. Haukipudas-seura on jättänyt vetoomuksen Oulun kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölälle tärkeäksi koetun lauantain aukiolon palauttamisesta tai kirjaston omatoimikäytön laajentamisesta lauantaille.
Jouni Pääkkölä toteaa vastauksessaan, että ensi syksynkään osalta ei ole tulossa muutosta Haukiputaan kirjaston kuin muidenkaan Oulun aluekirjastojen aukiloaikoihin lauantain osalta. Henkilöstövaje ja muuttuvat asiakaskäytännöt ja ‑aktiivisuus tuovat haasteita, joiden mukaan tehdään aukiolo- ja henkilöstöpäätöksiä.
Oulun kirjastoyksiköihin, missä ruuhkat ovat suurimmat, siirretään lisää työntekijäresurssia ja muista vähennetään, millä on vaikutuksia myös aukioloaikoihin. Aluekirjastoilla on edelleen varsin laajat aukioloajat. Asiakasruuhkat ajoittuvat enempi arkipäiville, joihin tarvitaan lisää henkilökuntaa. Viikonlopun avoinnapito vähentää henkilökuntamäärää juuri näistä ruuhkahetkistä viikolla. Kaiken kaikkiaan kirjastopalvelun käytön aktiivisuus ja kasvu on hyvä asia ja palvelu saa paljon hyvää palautetta.
– Asiakaskäyttäytymistä seurataan tarkasti ensi syksyn osalta. Meillä on on kaksi isoa muuttoa edessä neljän kuukauden sisällä ja sen jälkeen uudet yksiköt, Tuira ja keskustakirjasto Saari avataan.
Tällä hetkellä kirjastoyksiköihin ei ole tulossa omatoimikäytön lisäyksiä, koska resurssit ja aika menevät olemassa oleviin hankkeisiin ja muuttojen valmisteluihin. Myöhemmin tilanteen rauhoittuessa katsotaan mihin suuntaan uusia omatoimikäyttöyksiköitä otetaan suunnitteluun. Yhden omatoimiyksikön lisäys vaatii Pääkkölän mukaan yleensä suunnittelu- ja valmisteluaikaa noin puoli vuotta, joskus pidempään.
Rantapohjan alueella Haukiputaan aluekirjaston ohella lauantain aukiolo päättyi vuoden alusta myös Kiimingin aluekirjastossa.
Haukiputaan kirjaston viereisen kaupungin yhteisötilan avaimenhaku hoituu kirjastosta. Haukipudas-seuran vetoomuksessa todettiin, että avaimenhaku viikonlopun tapahtumiin vaikeutui kirjaston lauantain kiinniolon vuoksi. Jouni Pääkkölän mukaan asia on ratkaistavissa siten, että avaimen voi hakea kirjastolta etukäteen, ja käyttöön otetaan useampia avaimia.
Nyt Oulun kirjastoissa on voimassa kesäaukioloajat ja myös juhannus tuo muutoksia aukioloihin. Kaikkien kirjastojen aukiloajat löytyvät kaupungin verkkosivulta osoitteesta: ouka.fi/kirjastot-ja-kirjastoautot.