Toi­mit­ta­jal­ta: Jou­lun perin­teet koh­taa­vat teko­ä­lyn ajan

Jou­lu­na­lusai­kaan kuu­luu tun­nel­moin­ti kynt­ti­län­va­los­sa. On vai­kea kuvi­tel­la elä­mää ilman säh­köä, kun pie­net­kin säh­kö­kat­kot tun­tu­vat nyky­ään lähes kata­stro­feil­ta. Usko­ma­ton­ta mut­ta tot­ta: maa­seu­dun säh­köis­tä­mi­nen ete­ni Suo­mes­sa suu­rel­la harp­pauk­sel­la vas­ta 1950-luvul­la. Vie­lä 1960–70-luvuillakin jois­sa­kin talouk­sis­sa elet­tiin täy­sin ilman sähköä.

Digi­maa­il­ma on tul­lut arkeem­me häm­mäs­tyt­tä­vän nopeas­ti. Tänään lähes kaik­ki koti­työt ja asioin­ti pyö­ri­vät säh­kön ja inter­ne­tin varas­sa, ja myös tämän jou­lun hit­ti­lah­jat ker­to­vat ajas­ta: lan­gat­to­mat kuu­lok­keet, kan­net­ta­vat peli­lait­teet, äly­pu­he­li­met ja ‑kel­lot, äly­ko­tioh­jai­met, kier­toil­ma­kyp­sen­ti­met ja robotti-imurit.

Maa­il­ma on kovaa vauh­tia myös teko­ä­lyis­ty­mäs­sä. Se tun­kee kaik­kial­le, halusim­me­pa sitä tai emme. Ker­ron­pa esi­mer­kin omal­ta alal­ta­ni. Suo­men Leh­dis­tön mukaan Tam­pe­reen yli­opis­ton tut­ki­jat ovat kehit­tä­neet koko­naan ihmi­sen ohjauk­ses­ta irti ole­van teko­ä­ly­toi­mi­tuk­sen pää­toi­mit­ta­ji­neen päi­vi­neen. Peri­aat­tees­sa jär­jes­tel­mä voi­si soit­taa ja teh­dä haas­tat­te­lun­kin itse­näi­ses­ti, kun­han sil­le ensin ope­te­taan haas­tat­te­lun jaloa tai­toa. Jutun teko­ä­ly tie­ten­kin sujaut­tai­si ulos alta aikayksikön.

Täl­lä het­kel­lä tämän ”kar­va­lak­ki­mal­lin” tode­taan vie­lä ole­van tasol­taan kuin vah­dit­ta­va lei­vän­paah­din. Se kom­pas­tuu sekä latuun että luo­tet­ta­vuu­teen. Ihmis­tä siis yhä tar­vi­taan – onnek­si. Sil­ti tut­ki­mus antaa vihiä sii­tä, mihin ollaan menos­sa ja mis­sä toi­mi­tus­työn­kin osis­sa teko­ä­ly voi­si tule­vai­suu­des­sa olla apuna.

Kai­ken kehi­tyk­sen kes­kel­lä voi itse­ään muis­tut­taa van­hal­la sanan­las­kul­la: ”Äly hoi, jär­ki älä jätä!” Onnek­si jou­luun ja arkeem­me mah­tuu yhä perin­tei­tä ja ihmis­ten koh­taa­mis­ta. Pide­tään siis kiin­ni jou­lun perin­teis­tä ja rau­hoi­tu­taan kii­rei­den kes­kel­lä kynt­ti­län tai tur­val­li­sem­pien led-lamp­pu­jen valos­sa hämä­rän hys­syyn. Muis­te­taan myös, että kir­joit­ta­mi­sen ja luke­mi­sen kaut­ta maa­il­ma avar­tuu – kuten tuo­reen Fin­lan­dia-pal­ki­tun Moni­ka Fager­hol­min sanat meil­le muistuttavat.

Auli Haa­pa­la
auli.haapala(at)rantapohja.fi