Mir­ja Veh­kä­pe­rä 50 vuot­ta – Kipi­nä pää­tök­sen­te­koon palaa edelleen

Kivi­nie­mes­sä kalas­ta­ja­per­hee­seen 6.4.1976 syn­ty­neen Mir­ja Veh­ka­pe­rän lap­suus­muis­toi­hin liit­tyy vah­vas­ti Kivi­nie­men sata­ma, meri ja jouk­kueur­hei­lu Kel­lon Lyön­nis­sä. Poh­jois-Poh­jan­maan hyvin­voin­tia­lu­een puheen­joh­ta­ja­na työs­ken­te­le­vä Veh­ka­pe­rä kuvai­lee lap­suut­taan idyl­li­sek­si, ja yrit­tä­jä­per­hees­sä yhdes­sä teke­mi­nen liit­tyi vah­vas­ti kalaan ja sata­maan. Kalo­jen myyn­ti ja kul­je­tus lähia­lu­een asiak­kail­le oli­vat­kin hänen ensim­mäi­siä työtehtäviään.

– Yrit­te­liäi­syys, yhtei­söl­li­syys, luon­non arvos­ta­mi­nen ja vas­tuun otta­mi­nen ovat arvo­ja, jot­ka ovat kan­ta­neet lap­suu­des­ta tähän päi­vään, Veh­ka­pe­rä hymyilee.

Into yhtei­siin asioi­hin vai­kut­ta­mi­seen syt­tyi ala­kou­lun oppi­las­kun­ta­toi­min­nan ja koto­na käy­ty­jen kah­vi­pöy­tä­kes­kus­te­lui­den myötä.

–Koto­na puhut­tiin aina yhteis­kun­nal­li­sis­ta aiheis­ta ja jos­kus otin itse­kin kan­taa ajan­koh­tai­seen asiaan.

Kel­los­sa käy­dyn perus­kou­lun jäl­keen Veh­ka­pe­rä suun­ta­si Hau­ki­pu­taan lukioon, jon­ka aika­na hän liit­tyi Kes­kus­ta­nuo­riin. Puo­lu­een arvot sopi­vat nuo­ren Veh­ka­pe­rän pir­taan ja ne kan­ta­vat edelleen.

– Meil­lä oli hyvä poruk­ka, jon­ka kans­sa poli­tii­kan teke­mi­nen oli todel­la mukavaa.

Hau­ki­pu­taan kun­nan­val­tuus­toon Veh­ka­pe­rä valit­tiin vuon­na 1996, vain vuo­si yli­op­pi­laak­si kir­joit­ta­mi­sen jäl­keen. Koti­kun­nan luot­ta­mus­teh­tä­vän hoi­ta­mi­nen onnis­tui myös nel­jän Kajaa­nis­sa vie­te­tyn yli­opis­to­vuo­den ajan. Luo­kan­opet­ta­jao­pin­to­jen ja kun­nan­val­tuu­te­tun toi­men lisäk­si hän työs­ken­te­li osan ajas­ta tuol­loin kan­san­edus­ta­ja­na toi­mi­neen Tyt­ti Iso­hoo­ka­na-Asun­maan avustajana.

– Minut otet­tiin hyvin val­tuus­tos­sa vas­taan ja oman aktii­vi­suu­den ansios­ta opin pal­jon. Olin pit­kään nuo­rin val­tuu­tet­tu ja olin tyy­ty­väi­nen sii­hen, että sain tuo­da nuor­ten asioi­ta esille.

Tuo­reen opet­ta­jan ensim­mäi­nen työ­paik­ka oli Hau­ki­pu­taan ylä­kou­lul­la eri­tyi­so­pet­ta­jan vuo­den sijai­suus. Lap­suu­den unel­ma-amma­tis­saan hän jat­koi työs­ken­te­lyä Kii­min­gin Yli­ky­län koululla.

Edus­kun­taan Veh­ka­pe­rä valit­tiin toi­sel­la yrit­tä­mäl­lä vuon­na 2007. Seu­raa­van vuo­den kun­nal­lis­vaa­lien myö­tä hän sai luot­ta­mus­ta myös maa­kun­nan tasol­la, kun hänet valit­tiin ensim­mäi­se­nä nai­se­na Poh­jois-Poh­jan­maan maa­kun­ta­lii­ton hal­li­tuk­sen joh­toon. Hau­ki­pu­taan kun­nan­val­tuus­tos­sa Veh­ka­pe­rä toi­mi vuo­teen 2012 saak­ka, jol­loin kun­ta liit­tyi Ouluun.

– Vaik­ka työ opet­ta­ja oli­kin antoi­saa, siir­ryin ammat­ti­po­lii­ti­kok­si 20 vuot­ta sit­ten. Jos­kus lei­kit­te­len aja­tuk­sel­la, että mitä sitä iso­na tekisi.

Euroo­pan par­la­ment­tiin Veh­ka­pe­rä siir­tyi vuon­na 2018. Vuo­si par­la­men­tis­sa antoi koke­neel­le päät­tä­jäl­le laa­jat ver­kos­tot ja näke­mys­tä asioi­den val­mis­te­lus­ta val­ta­vas­sa ins­ti­tuu­tios­sa. Kan­sain­vä­li­nen toi­min­ta ei päät­ty­nyt, vaik­ka paik­kaa par­la­men­tis­ta ei isos­ta ääni­saa­lis­ta huo­li­mat­ta seu­raa­val­le kau­del­le tul­lut. Veh­ka­pe­rä on ollut pit­kään muka­na Euroo­pan aluei­den komi­teas­sa, joka tuo aluei­den ja kun­tien äänen kuu­lu­viin EU:n päätöksenteossa.

– On hyvä olla isos­sa­kin vii­te­ke­hyk­ses­sä muka­na päätöksenteossa.

Oulun kau­pun­gin­hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­ja­na Veh­ka­pe­rä toi­mi vuo­si­na 2020–2025. Työ­tä hän kuvaa mie­len­kiin­toi­sek­si ja moni­puo­li­sek­si. Kokoai­kai­nen työ toi myös rau­haa mat­ka­lauk­kue­lä­mään. Veh­ka­pe­räl­lä on puo­li­son­sa Tuo­mas Oja­lan kans­sa vuo­si­na 2009 ja 2015 syn­ty­neet pojat.

– Koko per­he oli muka­na Brys­se­lis­sä, mut­ta muu­ten meil­le on ollut päi­vän­sel­vää asua Hau­ki­pu­taal­la. Oli siu­naus, että Tuo­mas pys­tyi otta­maan las­ten­hoi­dos­ta niin pal­jon vastuuta.

Veh­ka­pe­rä valit­tiin Poh­teen alue­hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­jak­si kau­del­le 2025–2029. Hän ker­too yllät­ty­neen­sä sii­tä, kuin­ka haas­ta­va nykyi­nen toi­mi on ollut.

– Kuvit­te­lin, että vuo­si eri­tyi­so­pet­ta­ja­na oli vai­kea, mut­ta olin vää­räs­sä, Veh­ka­pe­rä tarkentaa.

Työ koko maa­kun­nal­le tär­kei­den päi­vit­täis­ten pal­ve­lui­den paris­sa on saa­nut Veh­ka­pe­rän arvos­ta­maan entis­tä enem­män asian­tun­ti­joi­ta, joi­den kans­sa hän päi­vit­täin työskentelee.

Poliit­ti­ses­ta ura­po­lus­ta puhut­taes­sa Veh­ka­pe­rä tote­aa, että sitä ei pys­ty kau­heas­ti enna­koi­maan. Oma aktii­vi­suus mer­kit­see pal­jon, mut­ta luot­ta­muk­sen saa­mi­ses­ta päät­tä­vät äänes­tä­jät. Veh­ka­pe­rä tote­aa­kin ole­van­sa kii­tol­li­nen, että luot­ta­mus­ta on löy­ty­nyt vuo­sien aikana.

– Koen, että minul­le on ker­ty­nyt vuo­sien aika­na laa­ja näke­mys asioi­den val­mis­te­lus­ta, edis­tä­mi­ses­tä ja pää­tök­sen­teos­ta monel­la eri tasol­la jär­jes­tö­toi­min­nas­ta aina Euroo­pan parlamenttiin.

Asioi­den mit­ta­suh­tei­siin lait­ta­mi­nen on kehit­ty­nyt vuo­sien aika­na, ja Veh­ka­pe­rä sanoo­kin nuo­ruu­den höt­kyi­lyn jää­neen taak­se. Hän perään­kuu­lut­taa myös puo­lue­ra­jat ylit­tä­vää yhteistyökykyä.

– Arvos­tan suo­ruut­ta ja sitä, että eri näkö­kul­mis­ta huo­li­mat­ta kun­nioi­te­taan toi­sia ja tois­ten mie­li­pi­tei­tä. Poli­tii­kas­sa kom­pro­mis­sit löy­ty­vät, kun on tah­toa ja näkemystä.

Veh­ka­pe­rä toi­voo, että jat­kos­sa­kin suo­ma­lais­ten asiois­ta on päät­tä­mäs­sä edus­ta­jia monis­ta eri ikä- ja ammat­ti­ryh­mis­tä sekä vähem­mis­töis­tä. Hän on myös Oulun nuo­ri­so­val­tuus­ton kum­mi­val­tuu­tet­tu ja käy puhu­mas­sa kou­luil­la työstään.

– Nuo­ril­la on val­ta­vas­ti mie­li­pi­tei­tä ja he ovat roh­kei­ta. Kehoi­tan hei­tä­kin otta­maan kan­taa ja vas­tuu­ta oman ikä­pol­ven asioista.

Pit­kän uran aika­na on tul­lut vas­taan usei­ta pää­tök­siä, joi­den hän kuvaa osu­neen herk­kään paik­kaan. Vai­kei­ta ras­te­ja ovat olleet muun muas­sa kou­lu­tuk­ses­ta leik­kaa­mi­nen, Han­hi­ki­ven ydin­voi­ma-pää­tös ja Oulun kau­pun­gin palveluverkkopäätökset.

Veh­ka­pe­rä on ehdol­la vuo­den 2027 eduskuntavaaleissa.

– Kipi­nä ei ole kadon­nut min­ne­kään, eikä maa­il­ma ole vie­lä val­mis, Veh­ka­pe­rä hymyilee.

Media­lu­ku­tai­to on Veh­ka­pe­rän mukaan yksi nyky­päi­vän tär­keim­mis­tä tai­dois­ta, kun tie­to­tul­va on lopu­ton. Tie­don­saan­nin hel­pot­tu­mi­nen on hyvä asia, mut­ta some­kuplas­sa elä­mi­nen voi Veh­ka­pe­rän mie­les­tä hämär­tää fak­tan ja fik­tion rajaa.

– Suo­mes­sa­kin on pal­jon edus­ta­jia, jot­ka ovat enem­män kiin­nos­tu­nei­ta brän­dää­mään itsen­sä, kuin istu­maan valio­kun­nis­sa. yhteis­kun­nal­lis­ten asioi­den hoi­ta­mi­nen ei ole mikään vitsi.

Vuo­sien saa­tos­sa päät­tä­jän nah­ka on pak­suun­tu­nut, eikä kri­tiik­ki mene ihon alle. Hän muis­te­lee, kuin­ka nuo­re­na päät­tä­jä­nä jalus­tal­ta tipah­ti pian alas, jos kuvit­te­li itses­tään liikoja.

– Per­he-elä­mä maa­doit­taa. Teen jul­kis­ta työ­tä, joten kri­tiik­kiä täy­tyy kes­tää ja ennen kaik­kea kye­tä vastaanottamaan.

Poliit­ti­sik­si esi­ku­vik­seen Veh­ka­pe­rä mai­nit­see kaik­ki ne nai­set, jot­ka ovat olleet muka­na poli­tii­kas­sa ennen hänen aikaan­sa. Eri­tyis­mai­nin­nan ansait­see enti­nen kan­san­edus­ta­ja ja minis­te­ri Kert­tu Saalasti.

– He ovat räjäyt­tä­neet lasi­kat­to­ja, jot­ta minun ei tarvitse.

Per­soo­na­na Veh­ka­pe­rä ker­too samais­tu­van­sa Tove Jans­so­nin Pik­ku Myy ‑hah­moon, jota hän kuvai­lee pir­teäk­si ja periksiantamattomaksi.

50 vuot­ta. Ikä­krii­sis­tä ei tun­nu ole­van tie­toa­kaan. Kesäl­lä Mir­ja Veh­ka­pe­rä jär­jes­tää puo­li­son­sa kans­sa yhtei­set 100-vuo­tis­juh­lat ystä­vil­le ja suku­lai­sil­le. 25.4. hän jär­jes­tää Kel­lon Nuo­ri­so­seu­ran­ta­lol­la lem­peäs­ti nime­tyt pönö­tys­juh­lat. Vuo­det ovat kui­ten­kin saa­neet Veh­ka­pe­rän panos­ta­maan entis­tä enem­män liik­ku­mi­seen ja työs­tä palautumiseen.

– Se, joka väit­tää iän ole­van vain nume­roi­ta, on vää­räs­sä. Kyl­lä ikä tun­tuu kro­pas­sa lisään­ty­nee­nä unen ja lii­kun­nan tar­pee­na. Työ on isol­ta osin istu­mis­ta ja on minun vas­tuul­la­ni pitää itse­ni työkykyisenä.

Nuo­res­ta asti moni­puo­li­ses­ti lii­kun­taa har­ras­ta­nee­na Veh­ka­pe­rä naut­tii nykyi­sin hiih­dos­ta, pyö­räi­lys­tä ja koko per­heen yhtei­ses­tä golf-har­ras­tuk­ses­ta. Aikaa menee myös jäl­ki­kas­vun aktii­vi­seen har­ras­ta­mi­seen ja kesäi­sin per­he viih­tyy vesil­lä veneillen.

Tule­vai­suu­del­ta Veh­ka­pe­rä ker­too tavoit­te­le­van­sa nor­maa­lia elä­mää. Mitä se sit­ten pit­kän lin­jan poli­tii­kol­le tarkoittaa?

– Sitä, että elä­mäs­sä on sopi­vas­sa suh­tees­sa työ­tä, per­he-elä­mää, ystä­viä ja harrastuksia.