Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta näkee, että Jatulissa toimiville palveluille on tarvetta alueella jatkossakin, peruskorjaus on tarpeen ja tiloihin esitetyt toiminnot ovat perusteltuja. Lautakunta päätti puoltaa kaupunginjohtajan asettaman hankeselvitystyörymän esitystä, jonka mukaan toimintakeskuksen tilat peruskorjataan ja sinne sijoitetaan Oulu-opiston, nuorisopalveluiden työpajojen ja nuorisotalon sekä varhaiskasvatuksen palveluja. Lisäksi liikuntapalveluiden nykyiset palvelut jatkavat tiloissa. Tilojen toimintaa tehostetaan…
Jatulin peruskorjaus ja toiminnot hahmottumassa
Jatuli on nyt hiljentynyt. Kun koronasta selvitään, toiminta pääsee jälleen käyntiin ja tulevaisuudessa vielä entistä ehommin, kun tilat peruskorjataan.


