Haukiputaalainen akustiikka- ja eristystuotteiden valmistaja Ewona Finland Oy on siirtynyt osaksi ruotsalaista Beijer Tech ‑konsernia, joka kuuluu pörssilistattuun Beijer Alma ‑konserniin. Kaupan myötä Beijer Tech hankkii enemmistöosuuden Ewonaa hallinnoivasta Clara Nordic Oy:stä.
Ewona tunnetaan akustisista tuotteistaan ja eristysratkaisuistaan, joita käytetään laajasti muun muassa toimistoissa, sairaaloissa, oppilaitoksissa ja teollisuudessa.
Yritys työllistää 17 henkilöä ja sillä on tuotantolaitokset Haukiputaalla ja Kankaanpäässä. Ewonan liikevaihto on noin seitsemän miljoonaa euroa, ja sen liiketoiminta on vakaasti kannattavaa.
– Olemme erittäin tyytyväisiä päästessämme osaksi Beijer Techiä. Tämä on tunnustus kovasta työstä ja omistautumisesta, jota tiimimme on tehnyt vuosien varrella. Odotan innolla, miten yritys jatkaa kehittymistään yhdessä Beijer Techin kanssa, sanoo Ewonan entinen enemmistöomistaja Jarmo Palomaa.
Beijer Tech on ruotsalainen teollisuuskonserni, joka koostuu useista erikoistuneista yrityksistä eri teollisuudenaloilta. Yritysosto tukee Beijer Techin strategiaa vahvistaa asemaansa Pohjoismaiden erikoisteknologioissa ja kestävän kehityksen ratkaisuissa.
Ewonan päivittäinen toiminta jatkuu entiseen tapaan samoissa toimipisteissä ja nykyisen henkilöstön voimin. Jatkossa Ewona toimii osana Beijer Techin Niche Technologies-liiketoiminta-aluetta.
– Tämä on luonnollinen jatkumo Ewonan pitkäjänteiselle kasvulle. Olemme ylpeitä siitä, mitä olemme rakentaneet, ja näemme Beijer Techin tarjoavan erinomaiset edellytykset seuraavalle kasvuvaiheelle ja kansainvälistymiselle, Ewonan toimitusjohtaja Sami Luhtaanmäki kommentoi.