Ensim­mäi­set jal­ka­pal­lon MM-kisat 1930 oli­vat kuumaveriset

Kos­ka Yhdys­val­lat ei halun­nut jär­jes­tää olym­pia­lai­sis­saan 1932 Los Ange­le­sis­sa jal­ka­pal­lo-otte­lui­ta, antoi 1904 perus­tet­tu kan­sain­vä­li­nen jal­ka­pal­lo­liit­to FIFAn ensim­mäis­ten MM-kiso­jen jär­jes­tä­mi­sen Uru­guayl­le. Maa tuli kiso­jen pito­pai­kak­si, kos­ka se oli menes­ty­nyt hyvin kak­sis­sa edel­li­sis­sä olym­pia­lai­sis­sa ja myös sik­si, että se esit­ti FIFA:lle par­haim­mat talou­del­li­set ehdot. Se lupau­tui mak­sa­maan kaik­kien Euroo­pas­ta tule­vien jouk­kuei­den mat­kat ja ylös­pi­dot, sekä vie­lä tulois­ta määräprosentin.

Sii­tä huo­li­mat­ta vain nel­jä euroop­pa­lais­ta jouk­kuet­ta nousi lai­vaan 20. kesä­kuu­ta ja saa­pui hei­nä­kuun 3. päi­vä­nä peril­le MM-kiso­jen pito­maa­han. Yhteen­sä 13 maa­ta oli muka­na, ja jouk­ku­eet jaet­tiin nel­jään alkulohkoon.

Monen­lai­sia väli­koh­tauk­sia sat­tui, kun kuu­ma ete­lä­maa­lai­nen veri kuo­hah­te­li. Rans­kan ja Argen­tii­nan otte­lun kes­keyt­ti ero­tuo­ma­ri vii­si minuut­tia ennen täyt­tä aikaa ja rat­su­po­lii­sien täy­tyi tyh­jen­tää kent­tä kat­so­jis­ta, ennen kuin peli voi­tiin pela­ta loppuun.

Ennen Chi­len ja Argen­tii­nan otte­lua pelaa­jat tap­pe­li­vat ja ero­tuo­ma­ri odot­ti kil­tis­ti, kun­nes tap­pe­lu oli ohi ja peli aloi­tet­tiin, niin kuin mitään ei oli­si tapahtunut.

Lop­puot­te­luun sel­vi­si­vät isän­tä­maa Uru­guay ja naa­pu­ri­maa Argen­tii­na. Otte­lu­päi­vä­nä Bue­nos Aire­sis­sa innos­tus oli niin suu­ri, ettei muu­hun tar­koi­tuk­seen löy­ty­nyt lai­vo­ja kuin jal­ka­pal­lo­hul­lu­jen kul­jet­ta­mi­seen Mon­te­vi­deoon. Polii­sit suo­rit­ti­vat mai­hin nousi­joil­le ruu­miin­tar­kas­tuk­sen ja kun­nioi­tet­ta­va mää­rä asei­ta ja ampu­ma­tar­vik­kei­ta otet­tiin talteen.

Mon­te­vi­deon sta­dio­ni Esta­dio Cen­te­na­rio oli ääri­ään myö­ten täyn­nä. Ark­ki­teh­dit oli­vat otta­neet kan­san tuli­suu­den huo­mioon ja kai­vat­ta­neet ken­tän ympä­ril­le val­li­hau­dan ja var­mis­ta­neet sen vie­lä monen met­rin kor­kui­sel­la kei­häs­päi­sel­lä aidalla.

Argen­tii­na joh­ti puo­lia­jal­la 2–1, mut­ta taru ker­too, että jouk­kue alis­tui tap­pioon, sil­lä pelaa­jat pel­kä­si­vät hen­ke­ään, vaik­ka ken­tän ympä­ril­le oli sijoi­tet­tu 1200 soti­las­ta. Mut­ta miten­kä he oli­si­vat teh­tä­vän­sä hoi­ta­neet, jos hei­dän juma­loi­dut jal­ka­pal­lo­san­ka­rin­sa oli­si­vat täl­lä tär­keäl­lä het­kel­lä hävin­neet. Otte­lun tuo­ma­ri, Bel­gian John Lan­ge­nus, oli saa­nut hen­ki­var­tio­kaar­tin hen­ken­sä tur­vaa­mi­sek­si. Otte­lun voit­ti Uru­guay 4–2 ja sai ensim­mäi­se­nä hal­tuun­sa Abel Lafleu­rin suun­nit­te­le­man Jules Rimet –pokaa­lin, Kul­tai­sen Jumalattaren.

Voi­daan kysyä mitä oli­si tapah­tu­nut, jos Argen­tii­na oli­si voit­ta­nut? Oli­si­ko syn­ty­nyt täy­si kaa­os, joka ei oli­si ollut kenen­kään hal­lit­ta­vis­sa. Koko Mon­te­vi­deo eli voi­ton huu­mas­sa vah­vas­ti. Osa argen­tii­na­lai­sis­ta jou­tui pahoin­pi­del­lyk­si ja Argen­tii­nan lipun kan­ta­jil­ta vie­tiin liput, jot­ka revittiin.

Maut­to­muu­den huip­pu­na oli otte­lun jäl­kei­nen hau­ta­jais­saat­tue, joka oli Argen­tii­nan jal­ka­pal­lon vii­mei­nen mat­ka. Saat­tu­een kär­jes­sä oli Argen­tii­nan lip­puun kää­rit­ty ruu­mi­sark­ku. Saat­tu­een muo­dos­ti­vat innok­kaat uru­guay­lai­set kan­nat­ta­jat. Tapaus aiheut­ti jäl­ki­pe­liä tie­tys­ti myös Bue­nos Aire­sis­sa, jos­sa kos­tet­tiin pai­kal­la olleil­le uru­guay­lai­sil­le ja rikot­tiin Uru­guayn lähe­tys­tön ikkunat.

Ei ole ihme, jos vii­me vuo­si­na­kin on kiis­tel­ty kovas­ti samoil­la alueil­la sel­lu­teh­taan ympä­ris­tö­asiois­ta. Ete­lä-Ame­rik­ka­lai­nen veri on todel­la kuu­maa. Näin oli avat­tu jal­ka­pal­lon MM-kisat 96 vuot­ta sit­ten. Nyt kamp­pail­laan 48 jouk­ku­een kes­ken mes­ta­ruu­des­ta ja FIFA:n salk­kuun tule­vis­ta rahavirroista.

Uru­guay pela­si vii­mei­sen otte­lun vuo­den 1950 MM-kisois­sa Rio de Janei­ron Maraca­nal­la Bra­si­li­aa vas­taan. Se ei ollut var­si­nai­nen lop­puot­te­lu, vaan mes­ta­ruus rat­kais­tiin nel­jän jouk­ku­een lop­pusar­jal­la ainoan ker­ran MM-kiso­jen historiassa.

Bra­si­lial­le riit­ti mes­ta­ruu­teen tasa­pe­li, Uru­guay tar­vit­si voi­ton voit­taak­seen. Uru­guay osui ker­ran tolp­paan ensim­mäi­sel­lä puo­lia­jal­la, mut­ta jak­so jäi maa­lit­to­mak­si. Toi­sen jak­son alus­sa Friaca vei bras­sit joh­toon ja mes­ta­ruus näyt­ti aika var­mal­ta, sil­lä Uru­guay tar­vit­si kak­si maa­lia voit­taak­seen. Schiaf­fi­no tasoit­ti pelin 66. minuu­til­la, mut­ta Bra­si­lia oli vie­lä mes­ta­ruu­des­sa kiinni.

Kun peliai­kaa oli jäl­jel­lä hie­man yli 10 minuut­tia, läh­ti Jules Rimet aitios­ta jaka­maan pokaa­lin mes­ta­reil­le. Kun Rimet sel­vi­si ken­täl­le asti oli Maraca­nal­la hil­jais­ta, Uru­guayn Alci­des Ghig­gia oli lau­kais­sut pal­lon Bra­si­lian maa­liin. Uru­guay juh­li, Rimet ojen­si pokaa­liin voit­ta­jien kap­tee­nil­le, puhe­kin jäi pitä­mät­tä, kun se oli val­mis­tel­tu vain Brasilialle.

Maa­lin­te­ki­jä tote­si myö­hem­min, vain kol­me ihmis­tä on hil­jen­tä­nyt Maraca­nan: Frank Sinat­ra, Paa­vi Johan­nes Paa­va­li II ja minä, Ghig­gia. Täs­tä tuli Bra­si­lial­le mon­ta tai­ak­si muut­tu­mis­ta. Tuon jäl­keen Bra­si­lia ei pelan­nut val­koi­sis­sa pai­dois­sa, eikä pelan­nut yhtään maa­ot­te­lua kah­teen vuo­teen. Maa­li­vah­ti Bar­bo­sa ei saa­nut vuo­si­kym­me­nien­kään jäl­keen vie­rail­la Bra­si­lian maja­pai­kois­sa, jot­tei toi­si epä­on­nea. Mak­si­mi­ran­gais­tus Bra­si­lias­sa on 30 vuot­ta van­keut­ta, minä sain 50 vuot­ta rikok­ses­ta, jota en teh­nyt, Bar­bo­sa sanoi myöhemmin.

Jos bra­si­lia­lai­sil­ta oli­si kysyt­ty, mis­sä oli, kun sta­dion hil­je­ni, var­maan lähes jokai­nen osai­si sanoa paik­kan­sa. Näin syn­tyi Uru­guayin toi­nen mestaruus.

Maraca­na oli sil­loin maa­il­man suu­rin jal­ka­pal­los­ta­dion. Viral­li­nen kat­so­ja­mää­rä täs­sä otte­lus­sa oli 173 850, mut­ta pai­kal­la oli pal­jon enem­män väkeä, arvio oli noin 200 000, kun vapaa­lip­pu­lai­set ja raken­nus­vai­hees­sa pysy­vän pai­kan osta­neet las­ke­taan mukaan.

Näin oli­vat nel­jät ensim­mäi­set jal­ka­pal­lon MM-kisat ohi ja Bra­si­lial­la ja Argen­tii­nal­la ei ollut yhtään mes­ta­ruut­ta, mut­ta pis­kui­sel­la Uru­guayl­la jo kak­si, samoin kuin Italialla.

Sep­po Viirret

Läh­teet: Moni (Eino Soi­nio): Kunin­gas Jal­ka­pal­lo, Jal­ka­pal­lon MM-kisakirjat

 

Toi­mit­ta­jan kom­ment­ti: MM-kisat oli­vat super­täh­tien riemutykitystä

Näin on jäl­leen saa­tu yhdet jal­ka­pal­lon MM-kisat pää­tök­seen. Jär­jes­tyk­ses­sään 23. kiso­ja var­jos­ti­vat isän­tä­maa Yhdys­val­to­jen poli­tiik­ka, sota­toi­met Lähi-Idäs­sä sekä kal­liit liput ja pelin kau­pal­lis­tu­mi­nen. Nämä asiat jäi­vät kui­ten­kin isos­sa kuvas­sa taus­ta­hä­lyk­si, ja kisat vie­tiin pää­osin onnis­tu­nees­ti maaliin.

Tämän vuo­den kiso­ja pys­tyy luon­neh­ti­maan super­täh­tien kisoik­si. Maa­li­pörs­siä kat­soes­sa huo­maa, että kiso­jen kuusi paras­ta maa­lin­te­ki­jää Kylian Mbap­pe, Lio­nel Mes­si, Jude Bel­ling­ham, Erling Haa­land, Ous­ma­ne Dem­be­le ja Har­ry Kane eivät ole ainoas­taan omien jouk­kuei­den­sa super­täh­tiä, vaan mene­vät myös maa­il­man tasol­la ehdot­to­mas­ti kym­me­nen par­haan sak­kiin. Super­täh­tien onnis­tu­mis­ta voi­si pitää itses­tään sel­vä­nä, mut­ta aiem­pien kiso­jen maa­li­lis­to­ja kat­soes­sa voi huo­ma­ta, että näin ei kui­ten­kaan lähes­kään aina ole.

Yhden super­täh­den suo­ri­tuk­set kisois­sa eivät kui­ten­kaan erot­tu­neet niin sel­väs­ti. Hän on juu­ri 19-vuo­ti­aa­na maa­il­man­mes­ta­ruu­den voit­ta­nut Lami­ne Yamal. Kiso­jen alla saa­dus­ta louk­kaan­tu­mi­ses­ta toi­pu­nut Yamal pela­si suh­tees­sa odo­tuk­siin vai­sut kisat, jos­kin objek­tii­vi­ses­ti kat­sot­tu­na ei hän mis­sään nimes­sä ollut huono.

Kiso­jen suu­rim­mak­si super­täh­dek­si ei kui­ten­kaan nouse yksit­täi­nen pelaa­ja. Ylen selos­ta­ja Mat­ti Här­kö­nen sanoi oival­li­ses­ti finaa­lin päät­teek­si, että tämän tur­nauk­sen super­täh­ti on koko Espan­jan jouk­kue, ja sil­le asial­le on vai­kea väit­tää vas­taan. Espan­jan jouk­ku­een peli oli myös omas­ta mie­les­tä­ni pal­jon yhte­näi­sem­pää, kuin oikeas­taan min­kään muun jouk­ku­een. Espan­jan ei tar­vin­nut tukeu­tua yksit­täis­ten super­täh­tien suorituksiin.

Ensim­mäi­sis­sä MM-kisois­sa täl­lai­nen super­täh­tien kar­ke­loin­ti ei oli­si ollut mah­dol­lis­ta. Nyky­ään jal­ka­pal­los­sa ole­va vaih­to­sään­tö ei ollut lajis­sa aluk­si lai­sin­kaan. Jal­ka­pal­lon alkuai­koi­na tapah­tui­kin pal­jon sitä, että täh­ti­pe­laa­jat pot­kit­tiin rik­ki, jot­ta pääs­tiin pelaa­maan yli­voi­mal­la. Ensim­mäi­sen ker­ran vaih­to­ja sai suo­rit­taa MM-kisois­sa vuo­den 1970 kisois­sa. Kel­tai­set ja punai­set kor­tit­kin esi­tel­tiin vas­ta näi­hin aikoi­hin, jos­kin tuo­ma­ri pys­tyi suul­li­ses­ti aja­maan pelaa­jia pois jo ennen kort­tien tule­mis­ta osak­si peliä.

Pal­jon on siis muut­tu­nut, sään­nöis­tä jouk­kue­mää­rään, joka oli tänä vuon­na 1930 kisoi­hin ver­rat­tu­na lähes nelin­ker­tai­nen. Pelit ovat myös ylei­ses­ti rau­hal­li­sem­pia, ja yli­lyön­nit ovat yhä harvinaisempia.

Kuu­ma­ve­ri­set tilan­teet eivät ole kui­ten­kaan täy­sin jää­neet his­to­ri­aan. Finaa­lin päät­teek­si Argen­tii­nan pelaa­ja Leandro Pare­des menet­ti täy­sin kuup­pan­sa ja kävi käsik­si Espan­jan pelaa­jiin. Tilan­ne pur­kau­tui nop­saan, kun molem­pien jouk­kuei­den pelaa­jat ja hen­ki­lö­kun­ta tuli­vat tilan­teen väliin. Se oli kui­ten­kin osoi­tus sii­tä, että kuu­ma­ve­ri­syys on yhä tallessa.

Joni Nal­li