Vuosia si
tten olin seuraamassa erään pienen tuulivoimakunnan valtuuston kokousta. Kyseessä ei ollut Ii. Valtuusto keskusteli kunnan elinvoiman kehittämisestä ja siitä, miten kuntaan saataisiin lisää veroja maksavia asukkaita – etenkin perheitä. Tätähän pohditaan kaikissa kunnissa. Pyrkimyksissä voi nähdä kuntien keskinäistä kilpailuakin.
Valtuutettujen puheenvuoroista kuuli, että ryhmillä oli yksimielinen kanta. Lisää asukkaita pitäisi saada.
Eräällä valtuutetulla oli kuitenkin tyystin toisenlainen näkemys. Hänen mielestään kuntaan olisi pitänyt houkutella lisää tuulivoimarakentamista eikä niinkään uusia asukkaita. Voimalat eivät nimittäin tarvitse päiväkoteja, kouluja eivätkä ne esimerkiksi käy kirjastossa. Myöskään terveys- tai sosiaalipalveluja ei tarvitsisi järjestää eikä mitään muitakaan palveluja. Ei, voimalat vain maksaisivat veroja ja vahvistaisivat kunnan taloutta.
Tällaisia vahvan talouden pieniä energiakuntia on aivan oikeastikin kehittymässä Suomeen. Veropohja on vahva, mutta asukasmäärä vähenee ja jäljelle jääneet ikääntyvät. On varaa rakentaa komea koulu, mutta oppilasmäärä vähenee. Kuntavaikuttajatuttavani oli vieraillut pienessä itäsuomalaisessa kunnassa. Rahaa oli, mutta syntyvyyttä ei. Voi olla liioittelua sanoa, että kunnan väestökasvua oli edistänyt yksi kuutti.
Oulun palveluverkkoselvityksessä ja siitä kumpuavassa keskustelussa on oikeastaan kyse tulevaisuuden ennustamisesta ja se on vaikea tehtävä. Ja jo pelkkä selvitys ja keskustelu siitä voivat vaikuttaa tulevaisuuteen ja elinvoimaan etenkin alueilla, joilla on lakkautusuhan alla oleva koulu. Jos ei ole oppilaita, ei voi olla kouluakaan. Ja jos ei ole koulua, ei alueella ole vetovoimaa uusille perheille eikä uusien kotien rakentamiselle.
Palveluverkkokeskustelu tulee Oulun alueella jatkumaan koko kevään ja mahdollisesti vielä vuosia ja lopulta asiasta on tehtävä lopullisia linjauksia. En kadehdi lainkaan päättäjiä enkä virkahenkilöstöäkään.


