Datakeskuksen ja muun runsaasti energiaa käyttävän teollisuuden sijoittumisen mahdollistavaa kaavoitusta esiteltiin tiistai-iltana yleisölle. Micropoliksessa järjestettyyn esittelytilaisuuteen saapui noin kolmekymmentä henkilöä. He saivat kuulla katsauksen datakeskusta alueelle suunnittelevasta Metasta sekä esittelyt Hervan kaavaluonnoksista ja kaavoitusta varten tehdyistä selvityksistä. Niiden jälkeen oli yleisökysymysten vuoro. Ne aloitti Kari Joensuu. – Kyse ei ole pelkästään kaavasta ja sitä ympäröivästä…
Datakeskuskaava kiinnostaa ja epäilyttää –Hervan kaavaluonnoksia esiteltiin yleisölle
Tilaisuudessa oli mahdollisuus tutustua kaavakarttoihin. Etualalla karttaa tutkivat Tiina Vuononvirta ja Auli Kovalainen. Kovalainen on syntynyt lähellä paikkaa, johon kaavaillaan datakeskusta. Kuvat: Tuija Järvelä-Uusitalo


