Iin lukion vanhimmiksi oppilaiksi juuri muuttuneet toisen lukuvuoden opiskelijat käynnistivät vanhojentanssien esiintymisensä perinteiseen tapaan teinipoloneesin askelin. Aamupäivän ensimmäisen tanssiesityksen alussa oli perjantaina opiskelijoilla vielä melkoinen jännitys päällä, sen tunnustivat tilaisuuden jälkeen monet.
Tanssiparien puolesta puheen pitivät Peppi Riekki ja Lilja Lohilahti, jotka suuntasivat lukuisat kiitoksensa etenkin lukion liikunnanopettajille Johanna Eskolalle ja Jouni Välipakalle, jotka tanssijoiden askelia olivat väsymättä jaksaneet hioa kohti täydellisyyttä. Lisäksi kiitosta saivat niin muutkin opettajat kuin tanssijoiden vanhemmat ja läheiset. Kommelluksiakin puhujat tunnustivat matkan varrelle mahtuneen.

Loppukumarrukset sujuivat aaltomeiningillä.

Helmat heiluivat ja tangon taivutukset sujuivat, kun alun jännitys oli ehditty purkaa ensimmäisiin tanssinumeroihin.

Peppi Riekki (vasemmalla), Unni Inari-Pieskä ja Lilja Lohilahti olivat satsanneet pukuihin, koruihin ja kampauksiin vaihtelevia summia, mutta kaikki olivat sitä mieltä, että satsaus kannatti vaikka hieman kalliiksi tulikin.
Myös lukion rehtori Hanna Latvastenmäki suuntasi kiitoksensa nuorten itsensä lisäksi heidän liikunnanopettajilleen.
– Paitsi että tämä tilaisuus on pysähdys, arjen ja juhlan kohtaaminen, se on myös arvokas siirtymärituaali, kun teistä on nyt abiturienttien lukuloman alettua juuri tullut lukion vanhimpia oppilaita, olette siis astuneet uuteen rooliin, hän totesi.
Latvastenmäki myös hoksautti nuorten saaneen tilaisuutta järjestäessään oppia yhteistyöstä ja yhteisöllisyydestä sekä kärsivällisyydestä, vastuunkannosta ja luottamuksesta toisiaan kohtaan.
Tanssit etenivät cicapon, tangon ja wienervalssin tahdein katrilliin sekä Pas d’Espagneen, jota Iin lukion vanhojentanssien ohjelmassa ei ole nähty kymmeneen vuoteen. Paripiirissä tanssittavan, alun perin Espanjasta peräisin olevan salonkitanssin perusaskel on valssi.
Tilaisuuden lopuksi nähtiin perinteeksi muodostunut Wanhojen oma tanssi, josta ei tälläkään kertaa vauhtia tai erilaisia musiikkilajeja puuttunut.
Päivän ensimmäisessä esityksessä yleisön muodostivat suurelta osin alakoulujen oppilaat, joiden joukosta tilaisuuden päätteeksi löytyi monta innokasta tanssahtelijaa erilaisia askeleita tanssijoiden kanssa kokeilemaan.
Tanssiesitykset jatkuivat vielä toisella päiväesityksellä sekä tanssijoiden vanhemmille suunnatulla iltaesityksellä.



