Useat koululaiset tykkäävät kalapyöryköistä. Mutta niitä on liian vähän yhdelle oppilaalle. Ennen niitä sai ottaa neljä mutta nykyään vain kaksi. Kaksi kalapyörykkää on ihan liian vähän yhdelle oppilaalle varsinkin, kun ne ovat kaiken lisäksi todella pieniä.
Pyöryköiden lisäksi on tietenkin perunaa mutta kalasta saa D‑vitamiinia ja omega-3-rasvahappoja, jotka ovat tärkeitä asioita ihmisen keholle. Kalasta saa myös runsaasti proteiinia, runsaasti vitamiineja ja kivennäisaineita, jotka ovat hyväksi ihmiselle.
Meillä on koulussa ollut keittiökirja, johon voi kirjata hyviä ja huonoja asioita kouluruuasta. Olen useasti kirjoittanut kirjaan, että kalapyöryköitä voisi olla enemmän niin, että oppilaat saisivat lisää lihaa ja proteiinia. Ikinä ruuan määrä ei ole kasvanut vaan vähentynyt.
Nyt ei ole kyseessä pelkät kalapyörykät vaan muutenkin kaikki lihapyörykät ja muut samankaltaiset ruuat.
Linne 6. lk, Ylikylän koulu
Juttu julkaistaan osana Rantapohjan ja alueen koulujen välistä yhteistyötä.


