Poliisi tiedotti myöhään tiistai-iltana, että nelostie on kokonaan poikki Kärsämäen ja Pyhäjärven välillä. Syynä oli useamman raskaan ajoneuvon liikenneonnettomuus. Vakavia henkilövahinkoja ei ilmeisesti ollut syntynyt. Onnettomuuspaikalla oli erittäin liukas ajokeli.
Rantapohjankin alueelle alkoi sataa lunta tiistaina illansuussa ja oikeastaan se tuntui aika mukavalta. Onhan tässä jo saanut päivitellä aamujen ja iltojen pimeyttä.
Yön aikana lämpötila meni kuitenkin plussalle ja aamulla liikenteeseen lähtevillä oli vastassaan sohjokeli. Ainakin alemman tieverkon auraus oli vasta aluillaan. Nykyisen kielenkäytön mukaan ajokeli oli haasteellinen. Parempi olisi sanoa vaikea tai jopa erittäin vaikea.
Omalla 50 kilometrin työmatkallani näin keskiviikkoaamuna kaksi ojaan suistunutta autoa, joista toista oltiin jo nostamassa pois ravilta. Toivottavasti kenellekään ei ollut tullut vahinkoa. Syynä tieltä suistumiseen oli varmaankin vaikea ajokeli.
Auraamattomassa sohjossa ajaminen on jopa hankalampaa kuin liukkaalla, sai todeta eilisaamuna. Jos auto nousee edellä ajaneiden auraamasta urasta ylös, niin tuntuu että sohjo imaisee väkisinkin väärälle kaistalle tai kohti ojan pohjaa. Vastaantulevaa liikennettä on syytä ennakoida hidastamalla vauhtia. Ja jos ajat varovasti, niin on varmaa että joku tulee taaksesi kärkkymään ohitusta. Kenties hänellä on neliveto tai lujempi luottamus ajotaitoonsa. Vauhdilla ohi perä heittelehtien.
Nyt alkaneen talven aikana tulee eteen vielä monenlaisia ajokelejä. Jäätävää tihkua, lumituiskua ja toivottavasti myös mukavaa pakkassäätä. Vastuu siitä, miten matka sujuu ja päättyy, on kuljettajalla.


