Brit­ta Pas­so­ja 80 vuot­ta: Ark­ki­teh­tuu­ria, tilk­ku­tai­det­ta ja elä­män­kir­joa kai­kis­sa sävyissä

Brit­ta Pas­so­jal­la oli nuo­re­na vah­va halu oppia ja käy­dä kou­lua. Tyt­tö­jen opis­ke­lu ei kui­ten­kaan ollut itses­tään sel­vää, sil­lä oppi­kou­lu oli mak­sul­li­nen ja val­lal­la eli aja­tus, että nai­mi­siin men­nään ja las­ten­hoi­to kuu­luu nais­ten tehtäviin.

– Onnek­si sain opis­kel­la, ja sitä hel­pot­ti myös se, että syn­nyin­pi­tä­jäs­sä­ni Vir­roil­la oli lukio, ker­too työ­uran­sa ark­ki­teh­ti­na teh­nyt Pas­so­ja. 80-vuo­tis­syn­ty­mä­päi­vään­sä hän viet­ti 3. syyskuuta.

Yli­op­pi­laak­si pääs­ty­ään Pas­so­ja poh­ti jat­ko-opin­to­jaan ja haa­vei­li ensin toi­mit­ta­jan uras­ta. Luet­tu­aan ark­ki­teh­din amma­tis­ta hän kiin­nos­tui sii­tä. Äiti, maa­ti­lan emän­tä ja tai­ta­va käsi­työn­te­ki­jä, ehdot­ti käsi­työn­opet­ta­jan ammat­tia – oli­han tytär istu­nut ahke­ras­ti Sin­ge­rin ääres­sä ja ihail­lut kaup­pa­reis­suil­la värik­käi­tä kan­gas­pak­ko­ja. Lopul­ta ark­ki­teh­tio­pin­not Oulun yli­opis­tos­sa vei­vät voiton.

Opis­ke­li­ja­rien­nois­sa Pas­so­ja tapa­si tule­van puo­li­son­sa Aar­nen. He ovat olleet nai­mi­sis­sa 53 vuot­ta ja saa­neet kak­si las­ta, Kai­san ja Matin.

Työ­uras­taan Pas­so­jal­la on hyvät muis­tot. Hän työs­ken­te­li muun muas­sa Kem­pe­lees­sä kaa­voi­tuk­ses­sa ja valit­tiin 1980 Hau­ki­pu­taan kun­nan kaa­voi­tusark­ki­teh­dik­si. Nai­nen kysei­ses­sä teh­tä­väs­sä herät­ti vie­lä tuo­hon aikaan ihmettelyä.

Hau­ki­pu­taan Ase­ma­ky­läl­le Pas­so­jat aset­tui­vat 40 vuot­ta sit­ten, kun he hank­ki­vat ja kun­nos­ti­vat 1950-luvun lopul­la raken­ne­tun oma­ko­ti­ta­lon. Koti Kii­min­ki­joen ran­nal­la tar­jo­si luon­non­rau­haa ja mah­dol­li­suu­den irtau­tua työ­asiois­ta. Sil­ti työn luon­ne seu­ra­si usein arkeen: ihmi­set pysäyt­ti­vät kau­pas­sa tai hiih­to­la­dul­la kyse­le­mään vireil­lä ole­vis­ta raken­nus­hank­keis­ta tai tien­lin­jauk­sis­ta – heil­le tär­keis­tä asioista.

Hau­ki­pu­taan kun­nas­sa Pas­so­ja työs­ken­te­li 10 vuot­ta, kun­nes alkoi kai­va­ta uusia tuu­lia. Hänet valit­tiin Lää­nin­hal­li­tuk­seen yli­tar­kas­ta­jak­si, ja teh­tä­viin kuu­lui­vat kun­tien kaa­voi­tuk­sen ja raken­ta­mi­sen ohjaus ja poik­keus­lu­pa-asiat. Val­tion hal­lin­no­nuu­dis­tus­ten myö­tä yli­tar­kas­ta­jan teh­tä­väs­sä ja ark­ki­teh­ti­nä hän toi­mi sit­tem­min Oulun Ympä­ris­tö­kes­kuk­ses­sa ja ELY-keskuksessa.

Työ oli mie­len­kiin­tois­ta, uut­ta omak­sut­ta­vaa riit­ti jat­ku­vas­ti lain­sää­dän­nön ja val­tion­hal­lin­non uudis­tues­sa. Työs­tään hän sai myös tun­nus­tus­ta. Välil­lä asiat oli­vat toki kimu­rant­te­ja, mut­ta viran­hal­ti­jan näkö­kul­mas­ta lait ja sää­dök­set ovat yksi­se­lit­tei­siä – tär­kein­tä oli oppia selit­tä­mään ne ja perus­te­le­maan asiat ymmär­ret­tä­väs­ti eri tahoille.

Eläk­keel­le Pas­so­ja jäi vuon­na 2011 ja havah­tui samal­la panos­ta­maan enem­män kun­toi­luun. Hän tyk­kää nykyi­sin­kin hiih­tää ja käy kun­to­sa­lil­la ja musajumpassa.

Ajan­koh­tai­set hank­keet kiinnostavat

Ammat­tia­lal­la tapah­tu­via muu­tok­sia hän seu­raa mie­len­kiin­nol­la sekä Hau­ki­pu­taan ja Oulun hank­kei­ta. Täl­lä het­kel­lä mie­ti­tyt­tää esi­mer­kik­si oli­ko oikea laki­muu­tos sal­lia alle 30 neliön suu­ruis­ten raken­nus­ten teke­mi­nen ton­til­le ilman raken­nus­lu­paa. Lain tar­koi­tus lie­nee keven­tää raken­nus­val­von­nan työ­tä ja edis­tää kes­tä­vää ja hyvää raken­ta­mis­ta, mut­ta käy­kö päin­vas­toin? Tie­tä­vät­kö raken­ta­jat kuin­ka pal­jon ton­til­la on raken­nusoi­keut­ta, kuin­ka lähel­le naa­pu­rin rajaa tai vesis­töä saa rakentaa?

Vaki­tui­sen asu­mi­sen sal­li­mi­nen Vir­pi­nie­men loma-asu­tusa­lu­een tie­tyis­sä kort­te­leis­sa on ollut tape­til­la pit­kään. Hal­lin­to-oikeus kumo­si Oulun val­tuus­ton pää­tök­sen vaki­tui­sen asu­mi­sen sal­li­vas­ta ase­ma­kaa­vas­ta yleis­kaa­van vas­tai­se­na. Oikeu­den rat­kai­su oli Pas­so­jan mukaan odo­tet­ta­vis­sa. Nyt kau­pun­ki laa­tii alu­eel­le uut­ta osay­leis­kaa­vaa. Menet­te­lyl­lä pääs­tä­neen tavoit­tee­seen, mut­ta vaki­tui­sen asu­mi­sen viral­lis­ta­mi­nen tuo kau­pun­gil­le myös vel­voit­tei­ta ja kus­tan­nuk­sia, jot­ka on syy­tä huomioida.

Oulun torin­ran­taan kir­jas­ton vie­reen hank­keil­la ole­val­le 19-ker­rok­si­sel­le tor­ni­ho­tel­lil­le Pas­so­ja ei läm­pe­ne. Hänen mie­les­tään paik­kaan ei sovi näin kor­kea raken­nus. Hän arve­lee hank­keen eden­neen tak­ti­ses­ti, kun vaa­lien alla väis­ty­vä kau­pun­gin­hal­li­tus myön­si sil­le suun­nit­te­lu­va­rauk­sen, eikä uusi lau­ta­kun­ta tar­kas­tel­lut perus­tei­ta riit­tä­vän huolella.

– En pidä kovin vah­va­na perus­tee­na esi­mer­kik­si sitä, että hotel­li sky-baa­rei­neen toi­mi­si suu­re­na turis­ti­ve­to­nau­la­na ja näkö­ala­paik­ka­na merelle.

Kipi­nän tilk­ku­töi­hin Pas­so­ja sai loma­reis­suil­la Vir­roil­la näh­ty­ään siel­lä tilk­ku­työ­näyt­te­lyi­tä. Hän osal­lis­tui Tilk­ku­Vir­tain kurs­seil­le ja suo­rit­ti myös Oulu-opis­tos­sa aikuis­ten käsi­työ­tai­teen perus­o­pin­not. Hänen teke­män­sä tilk­ku­työt eivät ole perin­tei­siä tilk­ku­täk­ke­jä, vaan moder­ne­ja som­mi­tel­mia ja tilk­ku­tai­det­ta, jois­sa hän käyt­tää pää­osin kier­rä­tys­ma­te­ri­aa­le­ja – van­ho­ja vaa­te­kan­kai­ta omis­ta kät­köis­tä tai kirpputoreilta.

– Teen som­mi­tel­mia, joi­ta on kiva teh­dä, ja värit ovat niis­sä tär­kei­tä, Pas­so­ja ker­too. Hän on pitä­nyt kym­me­nen omaa tilk­ku­työ- ja teks­tii­li­työ­näyt­te­lyä Suo­mes­sa, ja hänen töi­tään on ollut esil­lä myös kan­sain­vä­li­sis­sä yhteis­näyt­te­lyis­sä. Uute­na innos­tuk­se­na kuviois­sa muka­na on kan­kaan­ku­don­ta. Saman­hen­kis­tä seu­raa hän löy­tää Oulun Tilk­kufröö­ky­nöis­tä ja val­ta­kun­nal­li­ses­ta Neu­liai­sis­ta. Maa­lis­kuus­sa Oulus­sa jär­jes­te­tään iso tilk­ku­työ­ta­pah­tu­ma, jos­sa fröö­ky­nät­kin esit­te­le­vät omia töitään.

– Minul­la on paha tapa olla heit­tä­mät­tä mitään pois, Pas­so­ja nau­rah­taa. Hän pitää hie­no­na, että nykyi­sin nuo­ret hank­ki­vat vaat­tei­ta myös kirp­pu­to­reil­ta ja arvos­ta­vat kierrätystä.

– Itse en kui­ten­kaan osta käyt­tö­vaat­tei­ta kirp­pik­sel­tä, vaan kat­son, mitä kaa­peis­ta jo löy­tyy. Uskon, että sääs­tä­väi­syys on minul­le kodin perin­töä, ja kuten yleen­sä­kin, lap­sil­le kodis­ta välit­ty­vät elä­mä­nar­vot kan­ta­vat läpi elämän.

Brit­ta Pas­so­jan elä­män­po­lul­le ja sen tilk­ku­täk­kiin mah­tuu pal­jon hyvää, mut­ta myös tum­mia sävy­jä. Kai­sa-tyt­tä­ren meneh­ty­mi­nen paran­tu­mat­to­maan sai­rau­teen vain 37-vuo­ti­aa­na oli kova koet­te­le­mus, ja se kos­ket­taa syväs­ti vie­lä­kin. Arjes­sa piti­vät kiin­ni Kai­san per­heen sil­loin 2- ja 5‑vuotiaat lap­set ja lupaus aut­taa ja olla tuke­na hei­dän kasvussaan.

– Lopul­ta opin ajat­te­le­maan, että Kai­sa­kin oli­si halun­nut, ettem­me sure loput­to­miin, vaan elä­mä jat­kuu. Samal­la muis­tan, emme ole ainoi­ta, jot­ka ovat jou­tu­neet koke­maan lap­sen menet­tä­mi­sen. Vii­si las­ten­las­ta tuo­vat suur­ta iloa elä­mään, Matin per­hees­sä hei­tä on kolme.

Koti­seu­tu­työ­tä suu­rel­la sydämellä

Brit­ta Pas­so­ja kokee koti­seu­tu­työn mer­ki­tyk­sel­li­sek­si. On tär­ke­ää tie­tää, min­ka­lais­ta elä­mää on ennen elet­ty ja mitä teh­ty. Mie­luis­ta oli olla muka­na kir­joit­ta­mas­sa vuon­na 2011 ilmes­ty­nyt­tä Ase­ma­ky­läs­tä Sahan­ky­läk­si kylä­his­to­ri­aa. Lisäk­si hän on toi­mi­nut Ase­ma­ky­län kyläyh­dis­tyk­ses­sä, Hau­ki­pu­das-seu­ran sih­tee­ri­nä ja 11 vuot­ta seu­ran puheen­joh­ta­ja­na – ja on hen­ges­sä edel­leen mukana.

– Maa­il­ma muut­tuu, ja otam­me hel­pos­ti uusia vai­kut­tei­ta vas­taan asen­teel­la, että muu­al­la kaik­ki on parem­min. Mei­dän pitäi­si oppia arvos­ta­maan enem­män van­haa, aiem­pien suku­pol­vien työ­tä, raken­nus­pe­rin­töä ja kaik­kea mitä meil­lä on. Kaik­kea van­haa ei pidä heit­tää pois uuden tiel­tä, vaan uut­ta voi­daan luo­da van­haa ja perin­tei­tä kunnioittaen.

Enti­sai­ko­jen vaa­ti­mat­to­muus sai­si kui­ten­kin hänen mie­les­tään väis­tyä, jot­ta uskal­tai­sim­me olla ylpei­tä saa­vu­tuk­sis­tam­me ja sii­tä mitä osaamme.