Lei­ma­kir­veet ja uppo­puut Kii­min­ki­joen uiton ajalta

Uit­to- ja met­sä­työt ete­ni­vät vuo­des­ta toi­seen sään­nön­mu­kai­ses­ti kuin kel­lon vii­sa­rit rou­dan ja tul­van mukaan. Pöl­li­sa­vo­tat alkoi­vat kevääl­lä heti kun lumi oli vähän sulanut.

Mie­het työs­ken­te­li­vät yleen­sä yksin omal­la pals­tal­laan. Poka­sa­hal­la puu nurin, mit­ta­kep­pi pääl­le, puu kah­den met­rin pät­kik­si, oksien kar­sin­ta, nos­to pukil­le ja park­kuu­rau­dal­la kuo­ret pois. Lopuk­si pöl­lit ladot­tiin ris­ti­kol­le kuivumaan.

Met­säyh­tiön luku­mies tar­kas­ti ris­ti­kot ja löi pöl­lien päi­hin mer­kit lei­ma­kir­veel­lä. Palk­ka mak­set­tiin luku­mie­hen kir­jan­pi­don mukaan pui­den kap­pa­le­mää­rän mukaan sen jäl­keen, kun pals­ta tuli val­miik­si. Koh­ta­lai­nen ansio vaa­ti 70 pöl­lin päivävauhtia.

Syk­syn muut­tues­sa tal­vek­si pino­ta­va­ran teko vähe­ni ja hevos­mie­het ja tukin­kaa­ta­jat tuli­vat tilal­le. Tuk­ki­sa­vo­tas­sa pui­den kaa­to ja ajo teh­tiin työ­ryh­mis­sä, johon kuu­lui hevos­ta aja­va ajo­mies ja 1–3 kaa­to­mies­tä. Lei­mi­kos­ta oli ran­taan rai­vat­tu tie, jota pit­kin ajo­mie­het pää­si­vät pur­ka­maan kuor­man omaan lans­siin­sa jokitörmälle.

Jokiuit­to aloi­tet­tiin lat­va­ve­sil­tä heti jäi­den alkaes­sa liik­kua. Puu­ta­va­ra vyö­ry­tet­tiin ran­noil­ta veteen käsi­voi­min. Joen pää­väy­läs­sä uit­to oli yhtiöi­den yhtei­suit­toa, jos­ta huo­leh­ti v.1913 perus­tet­tu Kii­min­ki­joen Uit­to­yh­dis­tys, johon kuu­lui vuo­sit­tain 5–7 metsäyhtiötä.

Uit­to oli alus­ta läh­tien irto­uit­toa ja kes­ti aina koko kesän syys­kuun alkuun asti päät­tyen joki­suu­hun San­ta­hol­man erot­te­lua­lu­eel­le. Taval­li­ses­ti saman pitä­jän mie­het muo­dos­ti­vat 20–40 mie­hen uit­to­työ­ryh­män, jota kut­sut­tiin roikaksi.

Ryh­män etu­mie­hek­si, kym­pik­si, valit­tiin uit­to­työs­sä koke­nut, las­ku- ja kir­joi­tus­tai­toi­nen mies, joka lisäk­si omis­ti kel­lon! Hän osal­lis­tui työn tekoon mui­den lail­la ja hänen tär­keim­pä­nä teh­tä­vä­nän­sä oli mer­ki­tä työ­tun­nit muis­tiin pal­kan­mak­sua varten.

Roi­kan jäse­net hajo­tet­tiin uit­to­pii­rin­sä var­rel­le, ja mie­het sai­vat teh­tä­viä tai­to­jen­sa mukaan. Joki­var­ren asuk­kaat työs­ken­te­li­vät yleen­sä koti­ky­lien­sä alu­eel­la, mut­ta len­to­jät­kät saat­toi­vat tul­la uiton hän­nän muka­na ylä­juok­sul­ta aina joki­suul­le saakka.

Uit­to­lait­tei­na käy­tet­tiin ohje­puo­me­ja ja vas­tuu­puo­me­ja. Ohje­puo­mien tar­koi­tuk­se­na oli ohja­ta puut kul­ke­maan halut­tua reit­tiä ja estää pui­den leviä­mi­nen poukamiin.

Ala­ky­län alu­eel­la ohjei­ta oli Kan­niai­sen kos­kel­la, Kon­tion­pe­räl­lä, Mik­ko­sel­la, Aution sil­lan molem­mil­la puo­lil­la suo­jaoh­jeet sekä Autio­no­jan suun, Vil­la­saa­ren, Sal­va­tin­saa­ren ja Hon­ka­sen suvan­non ohjeet. Vas­tuu­puo­me­ja oli vain yksi, Hon­ka­sen suvan­non ala­pääs­sä. Koko joen ylit­tä­väl­lä vas­tuu­puo­mil­la voi­tiin tar­vit­taes­sa pysäyt­tää puun kulku.

Nau­tin­ta­oi­keu­del­la uit­to­väy­läl­le lunas­tet­tu­ja aluei­ta Ala­ky­läs­sä oli Mik­ko­sen puo­mi­va­ras­toa­lue 230 neliö­met­riä, Aution sil­lan luo­na puo­mi­va­ras­toa­lue 240 neliö­met­riä, Autio sil­lan suo­jaoh­jei­den kiin­ni­tys- ja työs­ken­te­ly­alu­eet 210 neliö­met­riä, Ala­ta­lon nivan puk­kia­lue 120 neliö­met­riä, Hon­ka­sen vas­tuun ja puo­mien kiin­ni­tys- ja varas­toa­lu­eet, yhteen­sä 5 kpl 1 145 neliömetriä.

Uit­to­puis­ta vajo­si noin 1–2 % joen poh­jaan. Se tar­koit­ti tuhan­sit­tain tuk­ke­ja ja kym­me­nin tuhan­sin pöl­le­jä. Iin Meri­ke­räys hoi­ti vuo­sit­tain 50-luvul­la nos­to­työt. Esi­mer­kik­si vii­mei­se­nä uit­to­vuon­na 1 958 tuk­ke­ja nousi joen poh­jas­ta 3 564 kpl ja pöl­le­jä 61 430 kpl.

Muu­ta­ma suvi sit­ten sukel­sin koti­pou­ka­man poh­jas­ta kym­me­ni­sen pöl­liä. Yhtiöi­den lei­mat näkyi­vät yhä hyvin pui­den päis­sä: Oulu Osa­keyh­tiö, Veit­si­luo­to Oy, Met­sä­hal­li­tus, Rau­ma-Repo­la Oy ja Kajaa­ni Oy. Vain San­ta­hol­man ja Osa­keyh­tiö Top­pi­lan pöl­lit jäi­vät vie­lä odot­ta­maan nostajaansa.

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyttötarkoituksesta.

Syys­kuus­sa 2021 esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki, mar­ras­kuus­sa enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puuk­ko­set­ti, jou­lu­kuus­sa Poron länget.

Vuo­den 2022 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Luu­luis­ti­met, hel­mi­kuus­sa Jää­sa­ha, maa­lis­kuus­sa Hir­ven­hiih­tä­jän suk­set, huh­ti­kuus­sa Vete­raa­nin sota­muis­to 1808–1809, kesä­kuus­sa Lii­tu­pii­put, hei­nä­kuus­sa Suo­suk­set ja Sii­pi­vii­ka­te, mar­ras­kuus­sa Ploo­tu­lauk­ku 1768 ja ploo­tu ja jou­lu­kuus­sa Pläkkilyhty.

Vuo­den 2023 hel­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Tulen­kul­jet­ta­jan pak­ku­la vuo­del­ta 1716, maa­lis­kuus­sa Raken­nus­kät­kö, ”Koti­va­kuu­tus” 1850-luvun tapaan, huh­ti­kuus­sa Täi­kam­pa, tou­ko­kuus­sa Rii­mu­ka­len­te­ri­ra­sia, kesä­kuus­sa Tyn­ny­ri­sa­ha, loka­kuus­sa Tuu­las­tus­vä­li­neet 1800-luvul­ta, mar­ras­kuus­sa Ryyp­py­ku­pit 1700 ja 1800-luvuil­ta ja jou­lu­kuus­sa Kupparinkoneet.

Vuo­den 2024 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Susi­ver­kon kat­kel­ma 1800-luvul­ta, hel­mi­kuus­sa Per­mi­luo­kit 1800-luvul­ta, maa­lis­kuus­sa Pari­re­ki hevos­ten aika­kau­del­ta, huh­ti­kuus­sa Pui­nen sar­vi­sa­tu­la, tou­ko­kuus­sa Pai­men­ty­tön hui­lu 1794, kesä­kuus­sa Pesu­ku­rik­ka ja pyyk­ki­lau­ta, syys­kuus­sa Juu­ri­saa­vi, loka­kuus­sa Palo­kek­si, mar­ras­kuus­sa Sili­tys­rau­dat, ”mui­nais­ta rau­taa”, jou­lu­kuus­sa Kah­vi­myl­lyt, kah­vi­kan­san historiaa.

Tämän vuo­den tam­mi­kuus­sa esit­te­lys­sä oli Kes­su­hak­ku­rit 1800-luvul­ta, hel­mi­kuus­sa Soke­ri­louk­ku, maa­lis­kuus­sa Suo­la­pul­lot ja suo­la­huh­ma­re tuo­hi­kult­tuu­rin ajal­ta, huh­ti­kuus­sa Pel­la­va­kal­pa ja häki­lä, tou­ko­kuus­sa Hii­ren­nak­ki ja kak­si muu­ta louk­kua, kesä­kuus­sa Lei­pä­juus­ton­pais­to­lau­ta. Nyt esit­te­lys­sä on Lei­ma­kir­veet ja uppo­puut Kii­min­ki­joen uiton ajalta.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on muun muas­sa koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edistäminen.

– Perin­ne­tie­tou­den yllä­pi­tä­mi­nen ja jul­kai­se­mi­nen on Kii­min­ki-Seu­ran yksi tär­keä toi­min­ta­muo­to, ker­too yhdis­tyk­sen joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kon­tio.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Lee­na Huha­nant­ti, Eero Hut­tu­la, Pert­ti Kuti­lai­nen, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Mir­ja Mik­ko­nen ja Anu Uusi­ta­lo.

Kii­min­ki-Seu­ra oli pää­vas­tuus­sa Kii­min­ki­päi­vien jär­jes­tä­mi­ses­tä 9–.10. elo­kuu­ta. ”Haluam­me kiit­tää kaik­kia Kii­min­ki­päi­vien yhteis­työ­kump­pa­nei­ta, esiin­ty­jiä ja eri­tyi­ses­ti kaik­kia Kii­min­ki­päi­vil­lä käy­nei­tä. Te teit­te Kii­min­ki­päi­vis­tä hie­non yhtei­söl­li­sen kesä­ta­pah­tu­man”, ter­veh­tii seu­ra eri tahoja.

Eino Mik­ko­nen

Läh­teet: Kii­min­ki­joen Uit­to­yh­dis­tyk­sen arkis­to, Kan­sal­li­sar­kis­to. Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksityiskokoelma.