174-vuo­tias Kii­min­gin pap­pi­la siir­tyi yksi­tyi­so­mis­tuk­seen – Pap­pi­la­kult­tuu­ri henkitoreissaan

Ensim­mäi­nen laki pap­pi­loi­den raken­ta­mi­ses­ta Suo­meen annet­tiin jo 1300-luvul­la. Mää­räyk­set piti­vät sisäl­lään yksi­tyis­koh­tia muun muas­sa huo­nei­den luku­mää­räs­tä sekä lisä­ra­ken­nuk­sis­ta. Ne kos­ki­vat luon­nol­li­ses­ti myös kii­min­ki­läi­siä, jot­ka 1781 lopul­la osti­vat Jaa­ra­lan tilan, jol­la sijait­si riit­tä­väs­ti vil­je­lys­maa­ta ja hir­si­nen pää­ra­ken­nus. Tuol­loin seu­ra­kun­ta oli saa­nut lupauk­sen omas­ta papista.

Alku­pe­räis­tä raken­nus­ta kor­jat­tiin, mut­ta vuon­na 1849 pää­dyt­tiin raken­ta­maan alus­ta asti uusi raken­nus, joka muo­dos­taa yhä pää­osan Kii­min­gin pap­pi­las­ta. Vuon­na 1851 val­mis­tu­nut pap­pi­la raken­net­tiin alun perin kap­pa­lai­sen vir­ka-asun­nok­si. Pari­kym­men­tä vuot­ta myö­hem­min, 1870-luvun alus­sa, se laa­jen­net­tiin kirk­ko­her­ro­jen pap­pi­lak­si, mikä edel­lyt­ti perä­ti yhdek­sää huo­net­ta. Samal­la ostet­tiin lisä­maa­ta lähei­sel­tä Jaa­ran tilalta.

Kii­min­gin pap­pi­la siir­tyi tämän vuo­den kevääl­lä seu­ra­kun­nan omis­tuk­ses­ta yksi­tyi­seen omis­tuk­seen, kun Kii­min­gin seu­ra­kun­nan kirk­ko­her­ra Pau­li Nie­me­lä per­hei­neen osti koko­nai­suu­den 1,3 heh­taa­rin joen­ran­ta­tont­tei­neen itsel­leen. Näin alkoi Kii­min­gin pap­pi­lan uusi aikakausi.

– Kii­min­gin pap­pi­la on esi­merk­ki sii­tä, kuin­ka kir­kol­li­nen kult­tuu­ri on muut­tu­nut. Minus­ta on taval­laan surul­lis­ta­kin, että perin­ne sii­tä, että kirk­ko­her­ra asuu pap­pi­las­sa, on kadon­nut. Kii­min­gin pap­pi­la on kui­ten­kin yksi har­vois­ta, jois­sa perin­ne jat­kui näin­kin pit­kään. Olen tie­tääk­se­ni yksi har­vois­ta, ellen ainoa kirk­ko­her­ra poh­joi­sen Suo­men alu­eel­la, joka edel­leen elää pap­pi­las­sa, Nie­me­lä kertoo.

Kii­min­ki­läi­set ovat hänen mukaan­sa kui­ten­kin olleet tyy­ty­väi­siä, että pap­pi­la pää­tyi kirk­ko­her­ran omis­tuk­seen, jol­loin se pysyy edel­leen aina­kin tois­tai­sek­si alku­pe­räi­ses­sä käyttötarkoituksessaan.

– Tulem­me var­mas­ti jär­jes­tä­mään kirk­ko­kah­vei­ta ja vas­taa­via, jot­ta seu­ra­kun­ta­lai­set pää­se­vät edel­leen käy­mään pap­pi­las­sa, Nie­me­lä sanoo.

Pau­li ja Eeva-Kai­ja Nie­me­lä sekä hei­dän lap­sen­sa muut­ti­vat Kii­min­gin pap­pi­laan asu­maan vuon­na 2002. Hei­tä aiem­min pap­pi­la oli toi­mi­nut koti­na yhdek­säl­le kirk­ko­her­ral­le alkaen Robert Mon­ti­nis­ta ja päät­tyen Han­nu Pel­ko­seen sekä Heik­ki Kar­vo­se­no­jaan. Tämän jäl­keen talo oli useam­man vuo­den vuo­krat­tu­na ulko­puo­li­sil­le, ja ennen Nie­me­löi­den aset­tu­mis­ta pap­pi­laan, sii­hen teh­tiin mit­ta­va peruskorjaus.

Pap­pi­la on kirk­ko­her­ran kodin ohel­la toi­mi­nut vuo­si­kym­me­nien aika­na muun muas­sa seu­ra­kun­nan viras­to­na sekä jon­kin aikaa tila­päi­ses­ti päi­vä­ker­hon tiloina.

Piha­pii­riin liit­tyi myös mui­ta raken­nuk­sia, kuten van­ha kirk­ko­pirt­ti, joka toi­mi rip­pi­kou­lu­ti­la­na, joka siir­ret­tiin Suve­laan, jos­sa se tuhou­tui tuli­pa­los­sa 2000-luvun puolivälissä.

Osin 1950-luvul­la raken­net­tu, sit­tem­min laa­jen­net­tu sau­na ja vuon­na 1941 raken­net­tu kuu­den leh­män par­si­na­vet­ta ovat yhä pihapiirissä.

Pap­pi­la pitää sisäl­lään monen­lai­sia tari­noi­ta, jois­ta ken­ties eri­koi­sin sijoit­tuu sota-aikaan. Jat­ko­so­dan lop­pu­vai­heen aika­na pap­pi­la oli het­ken sak­sa­lais­ten käy­tös­sä, kun heil­lä oli esi­kun­ta Ukko­lan talos­sa Kiimingissä.

– Kirk­ko­her­ra V. A. Jun­tu­nen onnis­tui alun perin vii­vyt­te­le­mään pap­pi­lan luo­vu­tus­ta soti­las­käyt­töön, mut­ta jon­kin aikaa sak­sa­lai­set kui­ten­kin tääl­lä oli­vat, Nie­me­lä kertoo.

Pap­pi­lan län­si­pää­ty oli sak­sa­lai­sen esi­kun­nan käy­tös­sä. Pihal­la oli hei­dän telt­to­jaan ja pap­pi­lan rii­hi oli ammus­ten välivarastona.

– Ker­ro­taan myös, että sak­sa­lai­set polt­ti­vat piha­pii­rin savusau­nan, kun eivät osan­neet sitä lämmittää.

Ark­ki­teh­to­ni­ses­ti pap­pi­la on tyy­pil­li­nen hir­si­ra­ken­nus, jon­ka hen­git­tä­vä raken­ne on säi­ly­nyt ter­vee­nä vuosikymmeniä.

Ener­gia­ta­lou­del­li­ses­ti se ei vas­taa nyky­päi­vän vaa­ti­muk­sia, mut­ta tilo­jen ava­ruus ja tun­nel­ma teke­vät sii­tä ainut­laa­tui­sen. Pap­pi­las­sa on noin kym­men­kun­ta huo­ne­ti­laa, jois­ta eri­tyi­ses­ti niin sanot­tu ”piis­pan kama­ri” – varat­tu aika­naan piis­pan yöpy­mis­tä var­ten – on säi­ly­nyt osa­na raken­nuk­sen iden­ti­teet­tiä. Tämä tila toi­mi pit­kään myös Pau­li Nie­me­län työhuoneena.

Ennen kuin pap­pi­la siir­tyi Nie­me­löi­den omis­tuk­seen, sii­hen teh­tiin ulko­ver­houk­sen maa­laus. Tänä kesä­nä Nie­me­lät ovat muun muas­sa uusi­neet por­taat, kive­tyk­siä ja pihan kaa­to­ja raken­nuk­sel­le suo­tui­sam­mak­si. Kas­ve­ja on siir­ret­ty talon sei­nus­tal­ta muu­al­le pihaan. Myös pihan aito­ja ja port­te­ja on kun­nos­tet­tu. Vuo­sien aika­na joki­mai­se­maa on pyrit­ty pitä­mään avoi­me­na esi­mer­kik­si lam­pai­ta laiduntamalla.

Pap­pi­la on edel­leen osit­tain remont­ti­vai­hees­sa, ja samal­la per­he poh­tii eri­lai­sia vaih­toeh­to­ja raken­nuk­sen käy­töl­le tulevaisuudessa.

Vaik­ka pap­pi­la­kult­tuu­ri seu­ra­kun­tien arjes­sa on hii­pu­nut, Kii­min­gin pap­pi­lan tari­na jat­kuu. Omis­ta­jien tavoit­tee­na on pitää raken­nus asuin­käy­tös­sä mah­dol­li­sim­man pit­kään ja säi­lyt­tää sen his­to­rial­li­nen hen­ki. Samal­la se muis­tut­taa kylä­läi­siä ja vie­rai­li­joi­ta ajas­ta, jol­loin kirk­ko, pap­pi ja pap­pi­la oli­vat seu­ra­kun­nan elä­män keskipiste.

Ran­ta­poh­jan alu­een pappilat

Iin pap­pi­la on edel­leen seu­ra­kun­nan omis­tuk­ses­sa. Pappilassa

kokoon­tuu nuoriso‑, rip­pi­kou­lu- sekä dia­ko­nia­työn ker­ho­ja. Tila on myös vuo­krat­ta­vis­sa pie­niin perhetapahtumiin.

Hau­ki­pu­taan Sal­me­lan pap­pi­la on ollut jo pit­kään yksi­tyi­so­mis­tuk­ses­sa ja asuin­käy­tös­sä. Se on raken­net­tu 1796.

Yli­kii­min­gin vuon­na 1786 raken­net­tu pap­pi­la on yksi­tyi­so­mis­tuk­ses­sa ja nyt jäl­leen myyn­nis­sä. Pää­ra­ken­nuk­sen lahot hirret

on uusit­tu, ja sisä­ti­lat on puret­tu pal­jaal­le hir­si­pin­nal­le. Myy­tä­vään koko­nai­suu­teen kuu­luu myös aittarakennus.

Yli-Iin vuon­na 1952 raken­net­tu pap­pi­la on yksi­tyi­so­mis­tuk­ses­sa ja asuinkäytössä.

Kui­va­nie­men pap­pi­las­sa on nykyi­sin Kui­va­nie­men seurakuntalo.

Läh­teet: Han­nu Pel­ko­nen: Kii­min­gin seu­ra­kun­nan his­to­ria, Eli­na Tah­ko­la: Koti ja koh­taa­mis­paikka