Kiviniemen Meripelastusyhdistys järjestää tulevan viikonvaihteen aikana Aallokko25 ‑harjoituksen, joka tuo yhteen viranomaisia ja vapaaehtoisia eri puolilta Pohjois-Suomea. Harjoituksen tavoitteena on kehittää meripelastustoimintaa, harjoitella yhteistoimintaa ja varmistaa, että osaaminen on korkealla tasolla myös todellisissa hätätilanteissa.
Harjoituksen aikana 12.–14.9. Kiviniemen edustalla on tavallista vilkkaampaa. Merialueella liikkuu useita niin viranomaisten kuin vapaaehtoistenkin aluksia. Harjoituksen kulkuun kuuluu muun muassa etsintää, jonka tueksi merialueelle on sijoitettu runsaasti etsintämaaleja, jotka on merkitty selkeästi harjoitusmaaleiksi. Harjoitukseen liittyvää toimintaa saattaa näkyä myös kauas maihin.
Harjoitukseen osallistuvat Länsi-Suomen Merivartiosto sekä Suomen Meripelastusseuran jäsenyhdistykset Kiviniemestä, Oulusta, Raahesta ja Meri-Lapista. Yhteistoiminta on olennainen osa meripelastusta: todellisissa tehtävissä viranomaiset ja vapaaehtoiset toimivat usein rinnakkain ja tukevat toistensa työtä.
Harjoituksen tavoitteena on vahvistaa meripelastajien osaamista, kehittää yhteistyötä eri toimijoiden kesken ja ylläpitää valmiutta todellisten hätätilanteiden varalle.