Oulun Seudun Muistiyhdistys toteuttaa Rantapohjan alueella uudenlaista toimintaa muistisairaille ihmisille, heidän läheisilleen sekä kenelle tahansa seniori-ikäiselle.
Yli-Iissä, Ylikiimingissä ja Iissä järjestetään syyskuussa Musiikkia ja digitaitoja ‑tilaisuudet. Tilaisuuksissa tutustutaan aluksi 1,5 tunnin ajan Pohteen digitaalisiin sotepalveluihin. Kahvien ja yhteislaulun jälkeen kuullaan musiikin hyvinvointivaikutuksista sekä kokeillaan erilaisia musiikillisia harjoituksia aivojumpasta rentoutukseen.
Iissä tilaisuus pidetään seurakuntatalolla perjantaina 12.9. kello 10–13, Ylikiimingissä seurakuntatalolla keskiviikkona 17.9. kello 10–13 ja Iissä järjestötalolla torstaina 18.9. kello 10–13. Jos aiheista kiinnostaa vain toinen, mahdollisuus on osallistua joko digituokioon tai musiikkituokioon.
Digitaitojen vahvistaminen jatkuu Iissä kolmen kerran ryhmäkokonaisuutena. Digipaja ‑ryhmässä harjoitellaan omien digilaitteiden sekä erilaisten sähköisten palveluiden käyttämistä. Jatkossa Digipaja-ryhmä kokoontuu Iissä järjestötalolla torstaisin 25.9., 2.10. ja 16.10 kello 10–11.30.
Tapahtumia vetävät ja ohjaavat Maaret Meriläinen ja Juho Kinnunen Oulun Seudun Muistiyhdistyksestä.
Haukiputaalla alkaa neljän kerran musiikkiryhmä, jossa lauletaan tuttuja lauluja eri teemoilla, jaetaan musiikin mieleen palauttamia tarinoita ja nautitaan musiikista monin eri tavoin. Ryhmään tullakseen ei tarvitse osata soittaa tai laulaa.
– Musiikista on iloa ja hyötyä ihan jokaiselle, Maaret Meriläinen Muistiyhdistysestä rohkaisee.
Musiikkiryhmä alkaa Haukiputaan seurakuntakeskuksessa torstaina 25.9. kello 14–15. Muut kokoontumiset ovat myös torstaisin 2.10., 16.10. ja 23.10. samaan kellonaikaan.
Oulun Seudun Muistiyhdistys on saanut Pohteelta avustuksia syksyn tapahtumien järjestämiseen. Tilaisuudet ovat maksuttomia.
Syyskuu on maailman muistikuukausi. Viikolla 38 vietettävän Muistiviikon päätapahtuma on Oulun seudulla 19.9. Pohjankartanossa pidettävä Eloa ja iloa! ‑konsertti kello 18. Konsertin tavoitteena on musiikkielämyksen ohella lisätä yleistä tietoutta muistisairauksista ja muistiperheiden tuen tarpeista. Konsertissa jaetaan myös Vuoden Välitä ‑tunnustus. Musiikillisen elämyksen tapahtumassa tarjoaa laulava apteekkari Janne Leino & Men in Black sekä Oulun yliopiston sekakuoro Cassiopeia.
Muistiyhdistys on mukana Seniorimessuilla Ouluhallissa 13.–14.9. , jolloin voi tutustua yhdistyksen työntekijöihin ja toimintaan. Muistiyhdistyksen päätoimipaikalla (Mäkelininkatu 43, Oulu) järjestetään myös avoimet ovet tiistaina 16.9. kello 14–16.
Oulun Seudun Muistiyhdistys edistää muistiperheiden hyvinvointia ja toimii muistisairaiden sekä heidän läheistensä edunvalvojana. Yhdistys tarjoaa tukea ja tietoa sairauden eri vaiheissa, järjestää tapahtumia ja toimii tärkeänä tiedon jakajana. Lisäksi se keskittyy muistisairauksien ennaltaehkäisyyn ja kuntoutukseen. Yhteyden yhdistykseen kannattaa ottaa matalalla kynnyksellä.
Oulun Seudun Muistiyhdistys ry perustettiin vuonna 1989 Oulun Alzheimer-yhdistyksenä vapaaehtoisvoimin. Nimi vaihtui myöhemmin Oulun Seudun Dementiayhdistykseksi ja nykyiseksi Oulun Seudun Muistiyhdistys ry:ksi vuonna 2009. Yhdistys toimii Oulussa ja 10 lähikunnassa. Yhteistyötä tehdään Raahen Seudun Muistiyhdistyksen ja Koillismaan Seudun Muisti ry:n kanssa.
Tietoa Oulun Seudun Muistiyhdistyksen toiminnasta ja tapahtumista: https://www.osmy.fi/
Muistiviikko 15.–21.9.
• Teemana: Kuljemme muistisairaan matkassa.
• Tietoa muistisairauksista sekä muistutetaan muistisairaiden ihmisten ja läheisten oikeudesta hyvään ja omannäköiseen elämään.
• Suomessa 150 000 henkilöllä diagnosoitu muistisairaus.
• 23 000 uutta sairastunutta vuosittain.
• 600 uutta työikäisenä sairastunutta vuosittain.
• Mitä uutta viimeaikainen tutkimus on tuonut muistisairauksien hoitoon? Muistiviikon avoin yleisöluento verkossa 15.9. kello 17, geriatrian erikoislääkäri Hanna-Maria Roitto. Mahdollisuus myös kysymyksiin. (Linkki: muistiliitto.fi ‑sivulta).