Torstai-ilta oli täynnä jalkapalloa Haukiputaalla. Länsituulessa pelattiin naisten Suomen cupia, jossa keltavihreät saivat vastaansa historiallisesti ensimmäistä kertaa koskaan Kansallisen liigan joukkueen, Vaasalaisen IFK:n. Loppuhetken maalien tappioon numeroin 2–4 kaatuneet naiset kun pelasivat Länsituulella, niin samaan aikaan miehet kohtasivat vanhalla kunnon Keskuskentän nurmikentällä Kolmosen ottelussa Miika Juntusen suojatit eli OPS:n Oulusta.
Ensimmäisen jakson alkutahdit löi HauPa siirtymällä Urho Viheriävaaran osumalla 1–0 johtoon. Pian tämän jälkeen OPS kuitenkin tasoitti vahvan sierraleonelaiskärki Sampha Kamaran osumalla. HauPa loi ensimmäisellä jaksolla useita maalipaikkoja ja oli hallitsevampi osapuoli, mutta maaliin palloa ei useammin kuitenkaan saatu.
Toisen jakson alussa OPS sai 16-rajoilta vapaapotkun, jota asettui ampumaan Kamara. Hän laukoi hallitusti pallon yli HauPan muurin ja siirsi OPS:n näin 1–2 johtoon. Hetkeä myöhemmin 59 minuutilla HauPa sai kulman jälkitilanteesta painettua pallon OPS:n maaliin Vilho Viheriävaaran toimesta ja näin tilanteen tasoihin.
HauPalla oli jälleen useita hyviä maalipaikkoja ottelun toisella jaksolla eikä ottelun kokonaiskuvan kannalta olisi ollut vääryys, jos joku laukaisu tai pusku olisi mennyt maaliinkin. OPS:n parhaana palkittu montenegrolais ‑maalivahti Petar Petrovic oli kuitenkin viimeisenä lukkona monessa tilanteessa.
HauPan parhaana palkittu Vilho Viheriävaara loukkasi itseään toisen jakson puolivälissä ja joutui jättämään kentän. Miikka Paldan puolestaan otti kauden neljännen varoituksen ja joutuu sen johdosta huilaamaan HauPan seuraavan ottelun, joka pelataan KaPaa vastaan Kajaanissa 28.6. Seuraava kotiottelu pelataan vasta niinkin kaukana kuin 17.7., silloin Puttaalle saapuu OTP Oulusta.
HauPa/2 pelasi kauden ensimmäisen derbyn paikallista KTU:ta vastaan perjantaina 13.6. Ottelun ainoan ja voittomaaliksi jääneen osuman KTU:lle teki kulmatilanteesta Heikki Koukkari.
Veli-Matti Hölttä