Mai­ja Lavo­nen, teks­tii­li­tai­teen uudis­ta­ja Iin Olhavasta

”Maija Lavonen rakasti Olhavaa, mikä ei unohtunut häneltä koskaan. Hän tapasi myös koulukavereitaan. Viimeinen piipahdus lapsuuden koulukavereiden luona toteutui v.2019. Olhavan vanhaan kauppaan kokoontui joukko vanhoja koulukavereita. Tapaamista toivonut Maija Lavonen tuli paikalle Kemistä, missä hän oli ollut valmistelemassa oman uransa retrospektiivistä näyttelyä. Taustalla metalliverkkoteos Valoisa hetki”. Muisteluteksti ja kuva: Leena Takaluoma.”Maija Lavonen rakasti Olhavaa, mikä ei unohtunut häneltä koskaan. Hän tapasi myös koulukavereitaan. Viimeinen piipahdus lapsuuden koulukavereiden luona toteutui v.2019. Olhavan vanhaan kauppaan kokoontui joukko vanhoja koulukavereita. Tapaamista toivonut Maija Lavonen tuli paikalle Kemistä, missä hän oli ollut valmistelemassa oman uransa retrospektiivistä näyttelyä. Taustalla metalliverkkoteos Valoisa hetki”. Muisteluteksti ja kuva: Leena Takaluoma.

Mai­ja Lavo­nen (29.10.1931–9.12.2023), omaa sukua Luu­ke­la syn­tyi Iin Olha­vas­sa. Luu­ke­lan suku oli kotoi­sin Hau­ki­pu­taal­ta. Vuon­na 1939 per­he muut­ti Kemiin, joten lap­suus vie­tet­tiin Olha­vas­sa ja nuo­ruus Kemissä.

Johan­nes Luu­ke­la, Mai­jan isä, toi­mi meri­var­ti­ja­na, ja äiti oli amma­til­taan käti­lö. Mai­ja Lavo­sel­la oli kak­si sis­koa, Arja Luu­ke­la, s.1939 ja Annik­ki Luu­ke­la, s.1944, jot­ka kum­pi­kin pää­tyi­vät taidealalle. 

Mai­ja Lavo­nen opis­ke­li vuo­si­na 1953–1956 tai­de­teol­li­ses­sa oppi­lai­tok­ses­sa muo­ti- ja mal­li­suun­nit­te­luo­sas­tol­la ja vuo­si­na 1956–1957 Vapaas­sa Tai­de­kou­lus­sa. Kemin Tyt­tö­ly­seon kuvaa­ma­tai­teen opet­ta­ja Nina Vanas (1906–1977) roh­kai­si Mai­jaa opin­toi­hin. Vanak­sen tun­neil­la oli kudot­tu myös ryijyjä. 

Vuon­na 1958 Mai­ja avioi­tui tai­de­maa­la­ri Ahti Lavo­sen (21.3.1928–26.2.1970) kans­sa. Kol­men vuo­den ajan Mai­ja toi­mi Kot­kas­sa Kar­hu­lan Tyt­tö­jen ammat­ti­kou­lun opet­ta­ja­na. Hel­sin­kiin palat­tiin vuon­na 1961. Lap­set Sus­sa ja Kuut­ti syn­tyi­vät vuo­si­na 1960 ja 1966. Hän piti muotimyymälä,Poppi Bou­tique­ta parin vuo­den ajan. Lii­ke oli kuva­tai­det­ta ja muo­tia yhdis­tä­vä lii­ke, jos­sa oli myös Ahti Lavo­sen maa­laa­mia seinämaalauksia. 

Ahti Lavo­sen sai­ras­tut­tua jou­tui Mai­ja luo­pu­maan liik­kees­tään. Ensim­mäi­sen yksi­tyis­näyt­te­lyn­sä, Mur­heel­li­sia töi­tä, hän piti Kluu­vin gal­le­rias­sa vuon­na 1970. Näyt­te­ly on osa hänen suru­työ­tään Ahdin pois­me­non jäl­keen. Täs­sä vai­hees­sa suu­rin osa näyt­te­lys­tä koos­tui sisus­tus­kan­kais­ta. Muka­na oli myös täkä­nöi­tä eli kak­sin­ker­tai­sia käsin kudot­tu­ja kuviol­li­sia kan­kai­ta, jot­ka oli val­mis­ta­nut Hilk­ka Salo. Hänes­tä tuli­kin Mai­jan pit­kä­ai­kai­nen. luo­tet­ta­va kutoja. 

1970-luvul­la Lavo­nen suun­nit­te­li ja myi mal­le­ja mm. Mari­me­kol­le, Fin­lay­so­nil­le ja Tam­pel­lal­le. Tai­tei­li­jau­ran kään­ne­koh­ta oli yksi­tyis­näyt­te­ly vuon­na 1978 Wäi­nö Aal­to­sen museos­sa. Siel­lä oli esil­lä nyt myös ryijyjä. 

Hel­sin­gin seu­ra­kun­tayh­ty­mä tila­si vuon­na 1981 Lavo­sel­ta teks­tii­lin Pih­la­ja­mäen kirk­koon. Syn­tyi teos, kool­taan 125x300, ”Tei­dän edes­tän­ne annet­tu”, jos­sa mate­ri­aa­lei­na oli käy­tet­ty pel­la­vaa, puu­vil­laa ja silk­kiä. Täs­sä hän käyt­ti ensi ker­taa tek­niik­kaa, jos­sa kan­gas­puis­sa kudo­tun teok­sen nur­ja puo­li on kään­net­ty näkyville.

Jat­kos­sa Lavo­sel­ta tilat­tiin run­saas­ti kir­kol­lis­ta teks­tii­li­tai­det­ta. Teok­set saat­toi­vat olla suu­ria­kin, kuten Mal­min kirk­koon vuon­na 1981 val­mis­tu­nut ”Psal­mi 18:3”, joka on kah­dek­san met­riä korkea. 

Yhteis­työ ark­ki­teh­tien kans­sa oli jat­kos­sa Lavo­sel­le tär­ke­ää. Teos­ten sovit­ta­mi­nen ark­ki­teh­tuu­riin ja sen mit­ta­suh­tei­siin oli läh­tö­koh­ta­na useil­le tilaus­töil­le. Tek­nis­ten mate­ri­aa­lien yhdis­tä­mi­nen teks­tii­liin alkoi kiin­nos­taa Lavos­ta 1980-luvul­ta läh­tien. Vuo­des­ta 2005 läh­tien valo­kui­duis­ta tuli hänel­le mer­kit­tä­vin mate­ri­aa­li. Vii­mei­sen näyt­te­lyn­sä hän piti Gal­le­ria Bron­das­sa 2019–2020. Siel­lä oli esil­lä mm. valo­kui­tu­teos Aurin­koi­nen päivä.

Ark­ki­teh­tuu­ri- ja design­museos­sa Hel­sin­gis­sä on parai­kaa näyt­te­ly “Mai­ja Lavo­nen-Hil­jai­sia monu­ment­te­ja”. Design­museo on saa­nut Mai­ja Lavo­sen tai­tei­li­ja-arkis­ton kokoel­miin­sa vuon­na 2023. Lah­joi­tus on mah­dol­lis­ta­nut Lavo­sen elä­män­työn uuden tut­ki­muk­sen ja tul­kin­nan, mikä näkyy syys­kuun puo­leen väliin kes­tä­väs­sä näyttelyssä. 

Laa­jas­sa näyt­te­lys­sä kiin­nos­taa myös se, miten Lavo­sen lap­suu­den ja kou­lua­jan mai­se­mat ja muis­tot näky­vät hänen tai­tees­saan. Ne näyt­te­le­vät mer­kit­tä­vää osaa ja hän pala­si nii­hin yhä uudes­taan. Näyt­te­lys­tä löy­tyy kuva­ku­dos ja pel­la­va- teos ”Meri” vuo­del­ta 1980, joka on myös yksi ensim­mäi­sis­tä teks­tii­li­teok­sis­ta, jot­ka levit­täy­ty­vät sei­näl­tä tilaan. Teok­sen taus­tao­saa hal­lit­see vaa­lea tai­vas. Sini­nen meri on vain kapea rai­ta teok­sen alao­sas­sa. Meren lai­nei­ta esit­tä­vä kudot­tu osa kurot­te­lee ulos teok­ses­ta. Meri-aihei­sia ryi­jy­jä näyt­te­lys­tä löy­tyy useampiakin. 

Lavo­sel­ta löy­tyy myös sar­ja Kemin Sel­kä­saa­reen liit­ty­viä ryi­jy­jä. Teok­ses­sa ”Yö Olha­vas­sa” vuo­del­ta 1987, Lavo­nen on käyt­tä­nyt ensim­mäis­tä ker­taa muka­na myös valoa. Teos perus­tuu hänen muis­toi­hin­sa sii­tä, kuin­ka hän istui isän­sä olka­pääl­lä sau­nan jäl­keen. Isän astel­les­sa lumi­sen pihan poik­ki, koki pie­ni lap­si täh­ti­tai­vaan koko kirk­kau­den. Tämä näky jäi läh­te­mät­tö­mäs­ti häneen mieleensä. 

Teok­ses­sa ”Pol­ku”, vuo­del­ta 1983, pala­taan lap­suu­den mai­se­miin ja mie­li­ku­viin Olha­vas­sa. Yli kym­me­nen met­riä pit­kän, lat­tial­le aset­tu­van ryi­jyn vie­reen on lisät­ty kol­me kiveä, jot­ka ovat muis­to­ja istah­ta­mi­ses­ta kivel­le polun var­rel­la rantametsikössä. 

Kemis­sä Mai­ja Lavo­nen piti ret­ros­pek­tii­vi­sen näyt­te­lyn­sä vuon­na 2019. Kemi onkin paik­ka, jos­ta löy­tyy usei­ta ark­ki­teh­tuu­riin toteu­tet­tu­ja teoksia.

1980-luku oli Mai­ja Lavo­sen osal­ta paras­ta aikaa, kos­ka sil­loin oli varaa ja han­kit­tiin­kin run­saas­ti teok­sia jul­ki­siin tiloi­hin. 1990-luvul­la iski lama, joka näkyi tilaus­ten vähe­ne­mi­se­nä. Mai­ja­kin kes­kit­tyi lähin­nä näyttelyihin. 

2000-luvul­la palat­tiin jäl­leen han­kin­toi­hin, kun valo­kui­tu tuli mukaan teok­siin. Nyt, kun 80-luvun raken­nuk­sia on alet­tu pur­kaa, niin osa eri­tyi­ses­ti tilaan teh­dyis­tä teok­sis­ta eivät sel­lai­se­naan vält­tä­mät­tä säi­ly. Mut­ta vies­ti, jon­ka Mai­ja on halun­nut välit­tää, jää elä­mään. Mai­jan sanoin: ”Töis­sä­ni etsin inhi­mil­lis­tä vies­tiä. Haluan antaa jotain väsy­neil­le ihmi­sil­le. Haluai­sin välit­tää vaik­ka­pa kesäi­sen valon kulun meren pin­nal­la, lai­nei­den lau­lun, kal­lio­luo­to­jen puner­ta­vat sävyt ja aurin­gon polt­teen, kivien läm­mön verk­kais­ten pil­vien alla”. 

Ii-seu­ral­la on suun­ni­tel­mis­sa pal­jas­taa Mai­ja Lavo­sen muis­to­laat­ta kesä­kuus­sa Olha­van koululla.

Läh­teet: Pin­taa ja struk­tuu­ria, Teks­tii­li­tai­tei­li­ja Mai­ja Lavo­sen avain­teok­set ja kään­teen­te­ke­vät tai­de­teks­tii­lit 1968–2009, Sei­ja Hon­ka, 2012; Ahti Lavo­nen, Mai­ja Lavo­nen, Yhtei­siä aja­tuk­sia, näyt­te­ly­teos 10.2.–13.5.2018; Mai­ja Lavo­nen-Hil­jai­sia monu­ment­te­ja, näyt­te­ly Ark­ki­teh­tuu­ri ja Design-museos­sa 31.1.2024–14.9.2025; Kari Hol­man kuvat Design­museon näyt­te­lystä.