Marraskuisena aamuna suunnisti iso joukko nuoria miehiä Iin seurakuntatalolle osallistumaan Puolustusvoimien Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimiston järjestämään asevelvollisuuslain mukaiseen kutsuntatilaisuuteen. Seurakuntatalon pihalla ilmoittautumisvuoroaan odottelevilla nuorilla ei omien sanojensa mukaan edes jännittänyt, ja kaksi heistä uskalsi jo ennen tilaisuuden alkua myös paljastaa tavoittelevansa palveluspaikkaa Ivalon rajavartiostosta.
Iiläiset nuoret miehet kutsunnoissa
Sotaveteraanit, joita tämän vuoden alussa oli jäljellä noin kaksituhatta, eivät korkean ikänsä vuoksi enää juuri kykene osallistumaan kutsuntatilaisuuksiin, joten heidän kertomuksiaan kuultiin videon kautta.


