- Mammuttihirren yrittäjä Ilpo Nylander kertoo, että pientalomarkkinassa nähdään jo pieniä piristymisen merkkejä, mutta suurta käännettä ei vielä ole tapahtunut. Kuluttajien luottamus on edelleen matala ja rahoitusolosuhteet tiukat. Usko alalla menestymiseen ei ole silti ollut Mammuttihirrellä koetuksella.
Pientalorakentamisen tahti on Suomessa yhä vaisu, ja moni rakennusalan toimija joutuu taistelemaan asiakkaista aiempaa tiukemmin. Ylikiimingissä toimiva Mammuttihirsi on kuitenkin onnistunut kasvamaan poikkeuksellisen vaikeassa markkinassa. Yhtiön liikevaihto nousi viime tilikaudella 28 prosenttia 7,52 miljoonaan euroon.
Kasvun taustalla ei yrittäjä Ilpo Nylanderin mukaan ole yksittäinen temppu, vaan pitkäjänteinen työ.
– Olemme tehneet kovasti töitä asiakkaiden luottamuksen eteen. Asiakkaita on vähemmän kuin ennen, mutta kauppoja on silti tehtävissä. Kasvu tulee asiakas kerrallaan ja kauppa kerrallaan, Nylander sanoo.
Mammutti Talotehdas Oy:n tilikauden 2025 tilinpäätös kertoo vahvasta vuodesta. Käyttökate nousi 681 000 euroon ja liikevoitto 549 000 euroon. Sijoitetun pääoman tuotto oli 33 prosenttia. Omavaraisuusaste kohosi 70 prosenttiin, ja yhtiö on nettovelaton.
Nylanderin mukaan vahva taloudellinen asema näkyy myös asiakkaiden suuntaan.
– Kyllä sillä on iso merkitys, kun perhe tekee elämänsä suurimpia investointeja. Asiakkaat ovat hyvin tietoisia siitä, millainen talous yrityksellä on ja pystyykö se viemään hankkeen varmasti maaliin.
Rakennustutkimus RTS Oy:n mukaan hirsirakenteisten pientalojen myynti kuluttaja-asiakkaille Suomessa laski viime vuonna kolme prosenttia. Samaan aikaan Mammuttihirren markkinaosuus yksityishenkilöille myydyissä hirsiomakotitaloissa nousi jo yli kymmeneen prosenttiin.
Nylander kuvaa viime vuosia poikkeuksellisiksi. Yritys käynnistyi uudelleen vuonna 2020 koronan keskellä, ja sen jälkeen markkinaa ovat ravistelleet muun muassa inflaatio, korkojen nousu, energiakriisi sekä Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.
Kuluttajien luottamus on pysynyt heikkona, ja moni omakotitalohanke on jäänyt pöydälle odottamaan parempia aikoja.
– Maailma on ollut täysin sekaisin koko sen ajan, kun olemme tätä uutta Mammuttia rakentaneet. Silti olemme pärjänneet hyvin hankalissa olosuhteissa. Pientalomarkkina on nyt alle puolet siitä, mitä se oli vuonna 2021, ja silti olemme kasvaneet sen sisällä, hän sanoo.
Nylanderin mukaan yrityksessä on keskitytty määrätietoisesti niihin asiakkaisiin, jotka tekevät päätöksiä juuri nyt.
– Emme ole jääneet murehtimaan sitä joukkoa, joka ei tässä tilanteessa pysty rakentamaan. Olemme fokusoineet tekemisen niihin asioihin, joihin pystymme itse vaikuttamaan.
Mammuttihirren näkymä tulevaan nojaa paitsi oman toiminnan kehittämiseen myös siihen, että hirsitalojen suosio on pitkällä aikavälillä kasvanut.
Nylanderin mukaan noin 20 vuotta sitten vain noin kymmenesosa uusista pientaloista oli hirsitaloja. Nyt osuus on jo noin 30 prosenttia.
– Hirsitalo on luonnonmukainen, ekologinen ja kotimainen ratkaisu. Siinä on paljon sellaisia ominaisuuksia, jotka puhuttelevat tämän ajan rakentajaa. En näe mitään syytä, miksi hirsitalojen osuus ei voisi vieläkin kasvaa.
Samalla myös asiakkaiden toiveet ovat muuttuneet. Aiemmin haaveissa saattoi olla suuri talo isoine neliöineen, mutta nyt painottuvat selkeys, toimivuus ja kustannustehokkuus.
– Suunta on pienempiin ja tehokkaampiin neliöihin. Moni ajattelee nykyään, että vähemmän on enemmän. Ihmiset eivät halua turhaa tavaraa tai ylimääräistä tilaa, vaan järkevän kodin, joka on oman näköinen.
Mammuttihirren vahvuutena Nylander pitää juuri asiakaslähtöisyyttä.
– Me pystymme toteuttamaan yksilöllisiä tarpeita kustannustehokkaasti. Se on asiakkaan silmissä kova yhdistelmä, kun siinä saa yksilöllisen talon ilman, että hinta karkaa käsistä.
Tilinpäätöshetkellä Mammuttihirren tilauskanta oli hieman suurempi kuin vuotta aiemmin, ja myös vuoden 2026 alku on käynnistynyt vakaasti. Yrityksessä nähdään markkinassa jo pieniä piristymisen merkkejä.
– Sopimus- ja tarjousmäärissä näkyy positiivisia signaaleja, mutta mitään suurta käännettä ei vielä ole tapahtunut. Kuluttajien luottamus on edelleen matala ja rahoitusolosuhteet tiukat, Nylander sanoo.
Kasvua yhtiö hakee hallitusti. Suunnitelmissa on laajentaa edustajaverkostoa erityisesti Etelä-Suomeen, Pirkanmaalle ja Lappiin. Samalla yritys haluaa pitää fokuksen selkeänä.
– Emme halua olla moniottelija, joka tekee vähän kaikkea. Meidän strategiamme on keskittyä päärakennustasoisiin kuluttajakohteisiin eli omakotitaloihin ja loma-asuntoihin. Niissä haluamme olla todella hyviä.
Yrityksen uskottavuutta tukee myös se, että Mammuttihirsi sai alkuvuodesta Dun & Bradstreetin korkeimman mahdollisen AAA-luottoluokituksen jo neljäntenä vuonna peräkkäin. Korkeimpaan luokkaan kuuluu vain pieni osa suomalaisyrityksistä.
Nylander katsoo tulevaan luottavaisesti.
– Meillä on vahva tahto kasvaa. Hiljaisempina vuosina on kehitetty järjestelmiä ja valmistauduttu siihen, että kun markkina lähtee kunnolla liikkeelle, pystymme vastaamaan kysyntään. Uskon, että Mammutilla on mahdollisuus kasvaa lähivuosina vielä merkittävästi nykyistä isommaksi toimijaksi.
Mammuttihirrellä on tällä hetkellä vajaat 20 työntekijää. Kun mukaan lasketaan alihankkijat, urakoitsijat ja muut yhteistyökumppanit, yrityksen työllistävä vaikutus ulottuu huomattavasti laajemmalle.
Vaikka toimituksia lähtee Hangosta Utsjoelle, kotipaikalla Ylikiimingissä on Nylanderille iso merkitys.
– Onhan se tärkeää, että saa asua ja toimia omassa kotipitäjässä. Haluan työllistää paikallisia ihmisiä ja vaalia sitä ylikiiminkiläistä hirsiperinnettä, joka täällä on vahva.
Nylander näkee alueella edelleen paljon elinvoimaa, vaikka huolta herättävät esimerkiksi kouluverkkoon ja palveluihin liittyvät ratkaisut.
– Kyllä täällä on hyviä työnantajia ja vahvoja yrityksiä. Toivottavasti alueen houkuttelevuudesta pidetään kiinni, koska sillä on iso merkitys myös yrityksille ja perheille.




