- Aurora Leipivaara pääsi äitinsä kanssa Uuno-poron kyydille museon pihamalla.
- Kotiseutuyhdistyksen Kyösti Rasi, Joulumuori ja Joulupukki myhäilivät tyytyväisinä kuusen valojen loisteessa.
- Tiernapojat tai ‑papat, kuten he itse sanoivat, esiintyivät museolla.
Ylikiimingin kotiseutumuseon pihan jätkänkynttilät loimusivat kutsuvasti sankan lumisateen keskeltä, kun väki kokoontui viettämään museon joulua ja aloittelemaan joulun odotusta. Myös pihan kuusi ja pirtin ikkunan joulutähti loivat tunnelmaa.
Ylikiimingin kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kyösti Rasi kertoi, että tapahtuma järjestettiin, jotta joulunodotuksessa olisi tarjolla ylikiiminkiläisille jotain yhteisöllistä toimintaa.
Museolla nähtiin upea mieslaulajien tiernapoika-esitys, jonka jälkeen joulupukki muoreineen karautti paikalle poron kyydillä. Varsin kosteissa olosuhteissa nautittiin lämmintä glögiä, pipareita ja joulumuorin tarjoamia karamelleja.
Joulupukki totesi, että tapahtumassa oli varsin hyvä meininki, ja muisteli, että ylikiiminkiläiset ovat olleet kiltteinä. Tosin yleisössä huolehdittiin siitä, että viime aikoina paikalliset nuoret ovat herättäneet huolta kylällä häiriköiden ja rikkoen toistuvasti yhteistä omaisuutta. Joulumielen ja ‑rauhan toivottiin laskeutuvan myös nuoriin.
Museon pihamaalta väki siirtyi Punakoivun torille, jossa sytytettiin Ylikiimingin yrittäjien ja kotiseutuyhdistyksen yhteiset valot komeaan joulukuuseen.
Museolla arvuuteltiin etukäteen sitä, kuinka monta lamppu kuusessa on. Arvuuttelijat eivät tällä kertaa osuneet lähellekään oikeaa. Kuusessa on reilut 30 lamppua, kun lähin arvaus veikkasi yli 60:tta.






