Kolum­ni: Koro­na­saar­ros­sa Jolos­ky­läl­lä V

Tein töi­tä ulko­mi­nis­te­riön rahoit­ta­mas­sa Pales­tii­nan ope­tus­sek­to­rin kehi­tys­hank­kees­sa vuon­na 2004. Kävin pales­tii­na­lai­sa­lueil­la elo–joulukuussa nel­jä ker­taa parin vii­kon jak­son. Arvioim­me pales­tii­na­lai­sa­luei­den kou­lu­jen ope­tuk­sen kehi­tys­tä yhteis­työs­sä ope­tus­mi­nis­te­riön vir­kai­li­joi­den ja kan­sain­vä­lis­ten toi­mi­joi­den kans­sa. Suo­mi sel­vit­ti sitä, miten lap­set pää­se­vät kou­luun, toteu­tuu­ko tasa-arvoi­suus ja mil­lai­nen on hyvä oppi­mi­sym­pä­ris­tö. UNESCO arvioi ope­tuk­sen laa­tua, sisäl­tö­jä ja meto­de­ja. Maa­il­man­pank­ki taas tut­ki ope­tus­mi­nis­te­riön tuel­la kou­lu­tus­po­li­tiik­kaa, hal­lin­non tehok­kuut­ta sekä hen­ki­lö- ja talousresursseja.

Sain hyvät taus­ta­tie­dot hank­kees­ta ja arkie­lä­mäs­tä Pales­tii­nas­sa edel­tä­jil­tä­ni. Len­sin Tel Avi­viin Israe­liin, sit­ten bus­sil­la tai kimp­pa­kyy­dil­lä Jerusa­le­miin. Seu­raa­van päi­vä­nä pro­jek­ti­au­tol­la Ramal­la­hiin, Pales­tii­nan pää­kau­pun­kiin Län­si­ran­nal­le. Tar­kas­tus­pis­teel­lä tut­kit­tiin, onko mitään vaa­ra­lis­ta muka­na. Aseet roik­kui­vat var­tioi­den, niin mies­ten kuin nais­ten, vyö­tä­röil­lä. Ulko­maa­lai­set pää­si­vät nopeas­ti eteen­päin, mut­ta pales­tii­na­lai­set jou­tui­vat pit­kään kuulusteluun.

Ensim­mäi­ses­sä tapaa­mi­ses­sa työ­pai­kal­la­ni olin aikeis­sa kätel­lä kaik­kia työ­ka­ve­rei­ta, mut­ta mies veti käten­sä selän taak­se: ”En kät­te­le nai­sia”. Pik­ku jut­tu – maas­sa maan taval­la. Yhden ker­ran kuu­lin hotel­lin aamiai­sel­la lau­kauk­sia, mut­ta ei sel­vin­nyt mitä tapah­tui ja missä.

Koro­na aika­na, kun pää­sim­me jo kesä­kuun lopul­la tur­va­vä­le­jä nou­dat­taen liik­ku­maan Suo­mes­sa pai­kas­ta toi­seen, osal­lis­tuin Saa­ri­jär­ven Joo­gao­pis­tol­la joo­ga­kurs­sil­le. Kurs­sil­la oli puo­let vähem­män osal­lis­tu­jia kuin taval­li­ses­ti ja vain yhden hen­gen huo­nei­ta. Käsi­de­siä ja tur­vaoh­jei­ta. 18 osa­not­ta­jan jou­kos­ta löy­tyi kak­si vah­vaa Israe­lin ystä­vää, jot­ka oli­vat olleet kau­an sit­ten kib­butzil­la töis­sä. Maa­ta­lous­val­tai­siin yhtei­söi­hin, kib­butzeil­le, saat­toi men­nä vapaa­eh­tois­työ­hön vähin­tään kuu­dek­si kuu­kau­dek­si jo 70-luvul­la ja edel­leen. Joo­gan tauoil­la puhuim­me pit­kään Pales­tii­nan tilan­tees­ta nyt ja vii­me vuosina.

Län­si­ran­nal­la asuu noin 2,5 milj. pales­tii­na­lais­ta, mut­ta jo 60 % alu­ees­ta on Israe­lin hal­lus­sa. Yli 200 000 israe­li­lais­ta asuu Län­si­ran­nal­la Israe­lin val­tion talou­del­li­ses­ti tuke­mis­sa siir­to­kun­nis­sa. Nykyi­nen Israe­lin pää­mi­nis­te­ri halu­aa liit­tää alu­een koko­naan Israe­liin. YK ja useat Euroo­pan maat ovat tuo­min­neet hankkeen.

Ker­ran menin Ramal­la­his­ta Nabluk­seen, ope­tus­mi­nis­te­rin nais­vir­kai­li­jan kut­sus­ta. Rajal­la odot­te­lim­me noin tun­nin alu­eel­le pää­syä. Lopul­ta var­ti­ja otti puhe­lun kor­keam­mal­le soti­las­vir­ka­mie­hel­le ja sain kuul­la hänel­tä itsel­tään puhe­li­mes­sa, että minul­la pitäi­si olla eril­li­nen lupa men­nä Nabluk­seen Suo­men Ramal­la­hin yhteys­toi­mis­tos­ta. Sain men­nä sen kerran.

Ramal­la­his­sa pidet­tiin ker­ran ope­tus­sek­to­rin kokous ja Gaza oli muka­na ver­kos­sa. Yhteys toi­mi hyvin. Ker­ran kävin Gazas­sa pai­kan pääl­lä ja yhteys­toi­mis­ton autos­sa oli luo­din­kes­tä­vät lasit. Kävim­me kou­lu­vie­rai­lul­la ja tapa­sim­me sekä opet­ta­jia että van­hem­pia. Seu­ra­sim­me myös het­ken ope­tus­ta ja saim­me tulk­kauk­sen avul­la kes­kus­tel­la oppi­lai­den kans­sa. Yksi van­hem­mis­ta kysyi per­hees­tä­ni Suo­mes­sa ja kau­nii­seen pales­tii­na­lai­sa­suun pukeu­tu­nut äiti lähet­ti omal­le äidil­le­ni lah­jak­si vir­ka­tun pie­nen pöytäliinan.

Täs­sä kir­joit­taessa tulee mie­leen pari työ­keik­kaa kau­kaa men­nei­syy­des­sä tääl­tä Jolos­ky­läl­tä, joi­ta oli­si var­maan vai­kea toteut­taa koro­na-aika­na, jos vie­lä kysei­siä teh­tä­viä löy­tyi­si. Olen ollut naa­pu­rin pel­lol­la istut­ta­mas­sa peru­noi­ta ja yhden opet­ta­ja­ni per­heen lados­sa pol­ke­mas­sa hei­niä. Muka­via muis­to­ja. Ja vie­lä innos­ta­vam­pi muis­to. Mei­dän kou­lun­käyn­tiin kuu­lui puo­lu­koi­den poi­min­ta kou­lun lähi­met­säs­sä. Poi­mi­tut mar­jat säi­löt­tiin sur­vo­mal­la puu­äm­pä­rei­hin kou­lun kel­la­riin tal­vea var­ten. Mar­jo­jen poi­min­taa voi­si jat­kaa, kun kou­lut avautuvat.

Pales­tii­nan jak­soil­la on ollut aina vält­tä­mä­tön­tä olla tul­len men­nen hyvin kiin­nos­ta­vas­sa Jerusa­le­mis­sa. Itku­muu­rin sei­nä­miin olen kiin­nit­tä­nyt pape­ri­la­puil­le toi­vo­muk­sia niin kuin kaik­ki teki­vät. Ara­bia­lai­sel­la toril­la aivan kes­kel­lä kau­pun­kia on oma tun­nel­man­sa. Olin hank­ki­nut vähän aikaa ennen Pales­tii­na työ­jak­soa kän­ny­kän ja soi­tin itku­muu­ril­ta äidil­le­ni puhelun.

Al Aqsan mos­kei­ja Temp­pe­li­vuo­rel­la on kau­nis ja vai­kut­ta­va. Sisäl­le ei enää pääs­syt noi­na vuo­si­na, mut­ta muis­te­lin kai­hol­la lyhyt­tä vie­rai­lua mos­kei­jas­sa jo 80-luvul­la. Israe­lin puo­lel­la kävin Bet­le­he­mis­sä ja kun tapa­sin jois­sa­kin näh­tä­vyy­sa­lueil­la pai­kal­li­sia, he kyse­li­vät heti Suo­men ral­li­au­toi­li­jois­ta. Ja niis­tä­hän minä en tien­nyt mitään.

Ker­ran kävin Kuol­lees­sa meres­sä uimas­sa. Vesi oli niin suo­lais­ta, että veden pääl­lä saat­toi kel­lua ja lukea sano­ma leh­teä. Miten­pä sit­ten onnis­tui uimi­nen koro­na aika­na Jolok­sel­la? Avan­toa ei ollut mis­sään kylän jär­vis­tä, ja niin taviuin­ti jäi pois arjes­ta. Kevään tul­len, kun jäät on läh­te­neet, on pääs­syt hie­noon Kii­min­ki­jo­keen ja kah­teen jär­veen Jolok­sel­la uimaan.

Pales­tii­nas­sa kävin mar­ras­kuus­sa vuon­na 2004 kuol­leen Jas­ser Ara­fa­tin hau­dal­la. Pales­tii­nan vapau­tus­jär­jes­tön joh­ta­jan ja sit­tem­min pales­tii­na­lais­ten pre­si­den­tin Jas­ser Ara­fa­tin vie­rai­lut Suo­mes­sa muis­te­taan. Vie­lä 1980-luvul­la Ara­fa­tin mah­dol­li­nen vie­rai­lu koet­tiin jol­lei mah­dot­to­mak­si, niin aina­kin hyvin vai­keak­si. Lähi-idän tilan­ne oli herk­kä, eikä mitään sen osa­puol­ta eikä suur­val­to­ja halut­tu ärsyttää.

Ara­fa­tin ensim­mäi­nen vie­rai­lu Suo­meen toteu­tui vuo­den 1989 tam­mi­kuus­sa. Tähän vai­kut­ti muun muas­sa se, että pää­sy YK:n tur­val­li­suus­neu­vos­ton jäse­nek­si oli vah­vis­ta­nut Suo­men kan­sain­vä­lis­tä ase­maa. Ara­fa­tin vie­rai­lu oli Suu­ri Tapaus. Ara­fat tapa­si kah­den päi­vän aika­na kaik­ki Suo­men poliit­ti­set joh­ta­jat. Kes­kus­te­lu­kump­pa­ni­na oli myös tuol­loi­nen ark­ki­piis­pa John Vikström.

Aika pian hau­dal­la vie­rai­lun jäl­keen oli Suo­men itse­näi­syys­päi­vän vas­taan­ot­to, jota ei kui­ten­kaan voi­tu jär­jes­tää Ara­fa­tin kuo­le­man vuok­si Pales­tii­nan puo­lel­la ja niin­pä menim­me Israe­liin Tel Avi­viin itse­näi­syyt­tä juh­li­maan. Kun ker­roin joil­le­kin suo­ma­lai­sil­le, jot­ka oli­vat pai­kal­la, että tulem­me Ramal­la­his­ta, he kään­si­vät sel­kän­sä ja käve­li­vät pois.

Ja sit­ten se len­nol­le läh­tö takai­sin Suo­meen. Len­to­ken­täl­le piti men­nä kau­an ennen len­toa. Kaik­kien mat­ka­ta­va­rat tar­kis­tet­tiin hyvin huo­lel­la — jokais­ta lau­kus­sa ole­vaa tava­raa ja esi­net­tä tut­kit­tiin ja puis­tel­tiin. Ja lopul­ta sit­ten – kun oli tie­dos­sa, että tulin Län­si­ran­nal­ta, minut ohjat­tiin puku­kop­piin, jon­ne nais­len­to­ken­tän vir­kai­li­ja tuli tar­kis­ta­maan minut, kun olin rii­su­nut pääl­lys­vaat­teet ja olin alusvaatteissa.

Päi­vi Aho­nen, osa-aika­jo­los­lai­nen, Yli­kii­min­ki, työs­ken­nel­lyt kehi­ty­syh­teis­työ­teh­tä­vis­sä eri maissa