Ala­vuo­ton myl­ly ker­too Kii­min­ki­joen tör­män historiasta

Vaik­ka Ala­vuo­tol­la Vää­nä­sen kos­ken par­taal­la nyt vil­jaa jau­ha­va myl­ly ei ole iäl­lä pilat­tu, sen pai­kal­la on ollut ensim­mäi­nen myl­ly jo 1700-luvul­la. Kii­min­ki­joen vesi on pyö­rit­tä­nyt vuo­si­sa­das­ta toi­seen myl­lyn ratas­ta ja sen kiviä.

On aiko­ja, jol­loin elä­mä myl­lyl­lä on ollut kii­reis­tä, mut­ta on myös aiko­ja, jol­loin tämä kyläyh­tei­söl­le tär­keä perin­ne on uhan­nut kado­ta kokonaan.

Syk­sy sadon­kor­jui­neen oli enti­sai­kaan myl­ly­jen kul­ta-aikaa. Myl­lyt pyö­ri­vät yötä päi­vää, jot­ta kaik­ki sato ehdit­täi­siin jau­haa, ennen kuin joki jäätyisi.

– Myl­lyt ovat olleet kylän sie­lu­ja, niin var­mas­ti on ollut Ala­vuo­tol­la­kin, ker­too Ala­vuo­ton perin­ne­päi­väs­sä myl­lä­ri­nä hää­rän­nyt Mat­ti Veh­kao­ja.

Kun Ala­vuo­ton myl­lys­tä on asia­kir­jois­sa ollut ensim­mäi­nen mer­kin­tä, on kyläl­lä sil­loin ollut kol­me kan­ta­ti­laa: Inka­la, Meri­lä ja Vää­nä­nen. Myös Meri­län pai­kal­le on Veh­kao­jan mukaan ollut myl­ly mer­kit­ty­nä, mut­ta sii­tä ei ole säi­ly­nyt mitään tietoa.

Mil­loin myl­lyn aktii­vi­nen elä­mä on päät­ty­nyt, sii­tä ei ole var­maa tie­toa, mut­ta Mat­ti Veh­kao­ja tie­tää, että hänen elin­ai­ka­naan ei siel­lä enää ole jau­ho­ja jau­het­tu. Myl­ly toi­mit­ti päre­höy­län virkaa.

– Emme myös­kään tie­dä, mon­ta­ko ker­taa myl­ly on pai­kal­le uudel­leen raken­net­tu, mut­ta pato on säi­ly­nyt sama­na, Veh­kao­ja sanoo.

Vuon­na 1956 hur­ja kevät­tul­va vei myl­lyn men­nes­sään, ja sen jäl­keen joki­tör­mä oli vuo­si­kym­me­net ilman myllyä.

2000-luvun alus­sa kylä­läi­set alkoi­vat suun­ni­tel­la uuden myl­lyn raken­ta­mis­ta van­han pai­kal­le. Suun­nit­te­lus­sa käy­tet­tiin läh­tö­koh­ta­na Mart­ti Vää­nä­sen muis­ti­tie­to­ja. Asser Vää­nä­nen piir­si nii­den perus­teel­la Vää­nä­sen uuden myl­lyn koneiston.

Myl­lyn saa­mi­nen toi­min­ta­kun­toon kes­ti noin kym­me­nen vuot­ta. Kaik­kein han­ka­lim­mak­si osoit­tau­tui löy­tää myl­lyyn perin­tei­set, gra­niit­ti­set myllynkivet.

– Kivet on teh­ty Suke­van kivi­teh­taal­la Ris­ti­jär­ven gra­nii­tis­ta. Siel­tä löy­tyi sopi­va kivi, jois­ta saa­tiin teh­tyä nuo 700 kiloa pai­na­vat kivet, Mat­ti Veh­kao­ja kertoo.

Myl­ly saa­tiin toi­min­ta­kun­toon vuon­na 2012, jol­loin myl­ly vihit­tiin ja pidet­tiin Ala­vuo­ton ensim­mäi­set perin­ne­päi­vät, jot­ka ovat sit­tem­min saa­neet jat­kua perin­teen ylläpitämiseksi.

Täl­lä het­kel­lä myl­ly jau­haa vil­jaa jau­hoik­si lähin­nä perin­ne­päi­vien yhtey­des­sä. Nyt­kin myyn­nis­sä oli sekä talk­ku­naa että ohra­ryy­ne­jä. Talk­ku­naan käy­te­tyt ohrat Veh­kao­ja oli itse paah­ta­nut edel­li­sen vii­kon aika­na. Vaik­ka jau­ho­ja oli myyn­nis­sä kym­me­niä kilo­ja, kaik­ki teki sil­ti kaup­pan­sa, ja jono oli välil­lä myl­lyl­lä pitkä.

Myl­lyn toi­min­nas­ta kiin­nos­tu­nei­ta oli sekä ylä­ker­ras­sa myl­lyn­ki­viä ihas­te­le­mas­sa sekä ala­ker­ras­sa, jos­sa Asko Veh­kao­ja esit­te­li vesi­rat­taan ja voi­ma­pyö­rän toi­min­taa. Hän ker­toi, että myl­ly on huol­let­ta­va joka kevät, sil­lä hir­si­ra­ken­nus elää aina hie­man tal­ven aikana.

– Vatu­pas­sin kans­sa sää­de­tään vaa­ka- ja pys­ty­ak­se­lit koh­dil­leen, Asko Veh­kao­ja kertoo.

Veh­kao­jan vel­jek­set ovat hie­man huo­lis­saan sii­tä, löy­tyy­kö hei­dän jäl­keen­sä vie­lä nuo­rem­pia, jot­ka ovat innos­tu­nei­ta vie­mään perin­net­tä eteen­päin. Kylä­läi­siä vuo­si­sa­to­ja yhteen kerän­neen perin­teen säi­ly­mi­sen soi­si jatkua.