Ensi viikon lopulla tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Moni meistä kysyy yhä, että miksi. Järjellistä selitystä ei ole, jos asiaa pohtii länsimaisen arvopohjan kautta. Itse asiassa Venäjän matkan varrella muuttuvat perustelut tuntuvat yhä harhaisemmilta.
Ukrainalaiset ovat yllättäneet sodan aikana venäläiset ja koko maailman puolustustahdollaan ja ‑kyvyllään. Ei tullut Putinille riemumarssia Kiovaan, kuten ei tullut Stalinille aikoinaan Suomeen vuonna 1939. Vuoden aikana venäläiset ovatkin erikoistuneet Ukrainan siviileihin kohdistuviin terroripommituksiin ja suoranaisiin sotarikoksiin. Materiaalinen tuho on hirvittävää, mutta epäinhimillistä on myös esimerkiksi ukrainalaisten lasten kaappaaminen Venäjälle.
Ilman länsimaiden antamaa apua Ukraina ei olisi tietenkään selvinnyt näin kauan. Venäläisten kärsimät miehistö- ja kalustotappiot ovat valtavia ja niin ovat toki ukrainalaistenkin. Asia on kuitenkin niin, että Venäjä on jo väestöltäänkin huomattavasti suurempi kuin Ukraina.
Länsimaiden poliitikot ovat julistaneet, että Ukrainaa autetaan niin kauan kuin on tarpeen. Juuri tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että murtumista linjassa on tapahtumassa. Moskovassa seurataan varmasti mielissään sitä, kuinka Tanska ja Hollanti ovat vetäytymässä lupauksistaan toimittaa Ukrainalle Leopard 2‑taistelupanssarivaunuja.
Helsingin Sanomat julkisti eilen kyselytutkimuksen, jossa kysyttiin muun muassa sitä, tulisiko Ukrainalle antaa kaikki sen pyytämä aseistus, jota se tarvitsee pystyäkseen häätämään Venäjän alueeltaan. Vastaus on aivan selvä. Suomalaisista 75 prosenttia kannattaa ajatusta.
Mutta kaiken kaikkiaan. Sota keskellä Eurooppaa vuonna 2023. Olisitteko uskoneet sellaiseen järjettömyyteen vuosi tai pari sitten.