Päättäjältä: Vaihtoehtoja lastenhoitoon – kustannustehokkaasti
Syntyvyyden lasku Suomessa on huolestuttavaa. Oulu ja Oulun seutu eivät ole huonoimmasta päästä, mutta meilläkin lapsia syntyy yhä vähemmän.
Lue lisääSyntyvyyden lasku Suomessa on huolestuttavaa. Oulu ja Oulun seutu eivät ole huonoimmasta päästä, mutta meilläkin lapsia syntyy yhä vähemmän.
Lue lisääRantapohjasta 18.5.1978: Ennen vanhaan oli taloissa sylkyastiat ja niinpä erään talon isäntä toi kaupungista oikein emalisen sylkyastian. Se laitettiin sopivalle paikalle talossa käyttöä varten. Renkipoikakin siihen ohimennen ruiskautti syljen. Isäntä tämän huomattuaan sanoi, että rengin kelpaa sylkäistä lattialle. Astia on vieraita varten. A. K. Ii
HauPa-hallilla nähtiin peli-iloa ja liikkumisen riemua viime viikolla maanantaista torstaihin, kun Haukiputaan Pallo tarjosi jo perinteiseksi muodostuneen Päiväkotiturnauksen paikallisten päiväkotien eskareille ja viskareille.
Oulun kaupunginvaltuusto aloitti vuoden 2025 talousarvion käsittelyn maanantaina. Kokouksessa pidettiin ryhmäpuheenvuorot ja tehtiin kaupunginjohtajan ja kaupunginhallituksen talousarvioesitykseen muutosesityksiä. Kokous jatkuu 9. joulukuuta, jolloin talousarviosta ja taloussuunnitelmasta vuosille 2026–2027 päätetään ja äänestetään. Uusia muutosesityksiä ei tuolloin enää jätetä eikä käytetä puheenvuoroja.
Eläkeliiton Kiimingin yhdistyksen pikkujoulua vietettiin Huttukylän nuorisoseuran talolla. Osallistujia oli paikalla yli 120, ja joulupukkikin oli jo liikkeellä jakamassa lahjoja marraskuisessa tilaisuudessa.
Poliisin raskaan liikenteen ja koululaiskuljetusten valtakunnallinen valvontatapahtuma toteutettiin Oulun poliisilaitoksen alueella marraskuussa. Seuraamuksia tuli viiden päivän jakson aikana lähes joka kolmannelle kuljettajalle.
Ystäväni Suoma hoksautti, että aikoinaan (ehkä ennen Marja-Tertun aikaa) Takkurannan koululla ei välitunnilla oltu hippasilla vaan “väkisillä”. Olikohan sama sana käytössä mullakin kylillä? Siinäpä olisi jollekin kielitieteilijälle selvitettävää, mistä tuokin termi tullut.
Aseman koulun uusi E‑rakennus on valmistunut elokuussa ja koulun väki pääsi aloittamaan lukuvuoden uusissa tiloissa. 5A–luokan oppilaat kertovat uusista tiloista.
Aseman koulun liikuntasali
Aseman koulun liikuntasali on iso ja mukava. Seinät ovat koivusta ja katossa on äänieristeitä. Liikuntasalin lattia on Pulastic-materiaalia eli muovia. Lattia tuntuu pehmeältä mutta on silti kestävää. Saimme liikuntasalin lisäksi uuden liikuntavaraston, ja paljon uusia liikuntavälineitä, josta kaikkia emme ole ehtineet vielä kokeilla. Meillä on myös tilanjakaja, joka jakaa salin kahteen osaan. Siksi ovia on kaksi, jotta pystyisi poistua molemmilta puolilta. Meillä on erikoispuolapuut, jotka voi laskea alas esiintymislavaksi. Esiintymislavan lisäksi saimme uuden äänentoistojärjestelmät. Uudet pukuhuoneet ovat siistejä ja mukavia. Meillä on myös kunnon suihkut ja WC:tä.
Toimittaja ja esikoiskirjailija Tarja Hallan romaani Lehtitalon perintö avaa lukijalle viime vuosisadan alun tapahtumia Oulussa ja Haukiputaalla. Yksi avainhenkilöistä on oululaisen kauppiasperheen tytär Kerttu Saari (s. 1900), joka vie lukijan Vikkulan talon kulmille, kesken kapinapäivän pommituksia. Kertun matka jatkuu Haukiputaan Osuuskaupan myyjäksi. Hän työskenteli neljässä eri kylien myymälöissä. Johtaja Otto Karhi lupasi kouluttaa hänet myymälänhoitajaksi asti. Kerttu tutustui paikallisiin nuoriin, ohjasi voimistelua ja otti lukkarilta soittotunteja.