Kiusaajat kuriin
“Pelottaa mennä kouluun, kun siellä kuitenkin kiusataan taas.”
Lue lisää“Pelottaa mennä kouluun, kun siellä kuitenkin kiusataan taas.”
Lue lisääLiikenneturva kehottaa lähtemään pääsiäisliikenteeseen talvirenkailla. Etelä-Suomeen pääsiäislomalle suuntaavia osin sulat tiet voivat houkuttaa kesärenkaiden vaihtoon, mutta Liikenneturva muistuttaa, että vaihtelevat kelit ja yöpakkaset pitävät tienpinnat liukkaina.
Kahdeksanvuotias
Vuoden 2024 presidentinvaalin toisessa vaalissa Alexander Stubb keräsi kannatusta alueilla, joilla eläkeläisten osuus väestöstä oli suuri ja tulotaso keskimääräistä korkeampi, kertoo Tilastokeskus katsauksessaan. Pekka Haaviston
Iin reserviläiset ry:n ammunnanharrastajat esittelivät ja vertailivat erilaisia ilma-aseitaan Iin metsästysyhdistyksen majalla pitämässään pienimuotoisessa näyttelytilaisuudessa. Suurta yleisöryntäystä tapahtuma ei kerännyt, mutta ajatustenvaihtoa aseet herättivät, ja ampumistakin käytiin kokeilemassa.
Tohdin arvioida, että eurovaaliehdokkaiden kalentereihin on merkitty pääsiäisen jälkeiselle viikolle jo monta tapaamista vaaleihin liittyen. Ensi viikon jälkeen varsinaiseen vaalipäivään 9.6. ei ole kuin pari kuukautta.