Elokuun toisena viikonloppuna eli 7.–9.8. rippikoulun käyneet sekä sitä vanhemmat nuoret telttailivat Rokualla rovastikunnallisen telttaleirin merkeissä. Mukana oli siis nuoria Oulun sekä Iin seurakunnista ja useampi oli tullut yhdessä kavereiden kanssa. Monelle leiri toimi kesäloman viimeisenä kohokohtana, sillä myös lukiolaisilla arki jatkuu elokuun toisella kokonaisella viikolla.
– Itse tiesin tästä leiristä seurakuntamme kautta. Olin myös kuullut kavereilta hyvää tästä leiristä, iiläinen Stella Kallio kertoo. Hän menee lukion toiselle luokalle.
Hieman viileä ja sateinen sää eivät hidastaneet menoa eivätkä lannistaneet positiivista leirifiilistä. Leiriläiset pystyivät valitsemaan majoittuvatko he puolijoukkueteltoissa vai ottavatko mukaan oman teltan tai riippumaton ja nukkuvat siellä. Seurakunnalta pystyi onneksi lainaamaan retkeilytarvikkeita, kuten esimerkiksi avaruuspeitteitä.
Viikonlopun päätti kuitenkin selkeä ja lämmin sää, joka helpotti tavaroiden pakkaamista paljon.
Leirillä riitti erilaista ohjelmaa laidasta laitaan, mutta meininki oli silti rentoa, sillä jokainen sai itse valita, millaiset jutut itseä kiinnostavat, eikä kaikkea oltu aikataulutettu valmiiksi. Leirialue sijaitsee kirkasvetisen suppajärven Saarisen rannalla, joka mahdollisti muun muassa melomisen kauniissa maisemissa.
Vaikka vesi olikin melko viileää, iltaisin pystyi myös käydä uimassa ja sitten saunomassa. Koska sää ei ollut mitenkään helteinen, oli mahtava juttu, että telttaleiri järjestettiin leirikeskuksen lähettyvillä kuten aina. Sisätiloihin pystyi siis mennä tekemään helmistä käsikoruja, pelaamaan lautapelejä porukalla tai vaikkapa laulamaan karaokea. Erityisen suosittu ulkoaktiviteetti oli paintball eli värikuulapeli, jota pelattiin lauantaina.
Joka puolella vallitsi hyvä tunnelma, joka oli tietenkin iloisten nuorten sekä työntekijöiden ansiota. Leirillä oli hyvä mahdollisuus tutustua muihin nuoriin sillä jokaisen asenne toisia kohtaan oli avoin ja ystävällinen.
– Parasta leirillä oli yhdessäolo sekä se, että uusiin ihmisiin oli todella helppoa tutustua, Stella jatkaa.
Aamu- ja iltahartauksissa käsiteltiin tärkeitä aiheita, jotka koskettavat jokaisen elämää, kuten muun muassa sitä, kuinka meidän pitäisi keskittyä kaikkeen siihen hyvään mitä ympärillämme on ja arvostaa muita ihmisiä.
Kirjoittaja on Rantapohjan kesäavustaja.




