- Enni Keräsellä riittää intoa treenaamiseen ja kisaamaan on jälleen päästävä. Kuva: Anu Kauppila
Kellon koulussa kahdeksatta luokkaa käyvä Enni Keränen innostui viime keväänä kokeilemaan uutta lajia poikaystävän suosituksesta ja syyskuussa hän voitti ensimmäisissä kisoissaan heti kempon Pohjoismaiden mestaruuden. Lajina kempo on vielä Suomessa uusi, mutta perinteet löytyvät kaukaa historiasta. Kyseessä on kamppailulaji, jossa yhdistellään lyöntejä, painia, potkuja, heittoja sekä itsepuolustusta.
– Menin Liikuntakeskus Corelle kokeilemaan lajia ja innostuin siitä, Enni Keränen kertoo.
Paljon muitakin urheilulajeja harrastaneen Keräsen äiti Saara Keränen yllättyi tyttärensä kisainnosta. Ruotsissa käydyissä pohjoismaiden mestaruuskisoissa mukana oli valmentaja Arto Vuoman lisäksi muutama muu suomalainen edustaja sekä oma isä Jani Keränen. Kisoissa Keränen kisasi omassa ikä- ja painosarjassaan.
– Yksi erä kestää kaksi minuuttia ja kello pysähtyy aina, kun toinen tekee pisteen. Haastavinta lajissa ainakin vielä on se, että täytyy osata hahmottaa mihin kohtaan isku tai potku kohdistuu, Enni Keränen toteaa.
– Kyllähän Ennin menestys tuntuu hienolta, vaikka yllätyinkin hieman, että hän halusi lähteä kisaamaan, Saara Keränen hymyilee.
Äiti Saara jatkaa ja toteaa kempossa olevan hyvää edullisten kustannusten lisäksi lajin monipuolisuus ja oman kehon hallitseminen. On tarkkaa mihin toista saa osua ja omaa voimankäyttöä on opittava hallitsemaan.
– On tärkeää, että kisoihin ei mennä rikkomaan itseä eikä toista, Saara Keränen lisää.
Lajina kempo on vielä kasvava ja lisää harrastajia toivotaan mukaan. Keräset kertovatkin, että Haukiputaan Corella harrastaminen on ollut helppoa ja mukaan pääsee salikortin hinnalla. Harrastamiseen tarvitsee hanskat sekä sääri- ja hammassuojat, mutta hanskoja ja säärisuojia voi alussa lainata salilta.
Treeneissä Haukiputaalla käy tällä hetkellä Ennin lisäksi muutamia samaa ikäluokkaa tai vähän vanhempia olevia nuoria sekä aikuisia. Alkuun pääsee ilmoittautumalla mukaan peruskurssille, jossa opetetaan muun muassa oikeanlainen kamppailuasento.
– Treenejä on pari kertaa viikossa ja joskus enemmän. Harjoituksissa me sparraamme toisten kanssa, treenataan jo opittuja taitoja ja opetellaan esimerkiksi uusia potkuja tai lyöntejä, Enni Keränen kertoo.
Kamppailulajeista kiinnostuneena Enni Keränen treenaa myös thainyrkkeilyä, eli kickboxingia. Tuore Pohjoismaiden mestari kehuukin valmentajaansa, joka osaa korjata virheet ja kehuu onnistumisista.
– Kempo eroaa kickboxingista siten, että siinä ei saa lyödä kyynärpäällä eikä tehdä polvipotkuja, Enni kertoo lajieroista.
Tulevaisuudessa Enni kertoo haluavansa treenata lisää ja lähteä uudelleen kisoihin. Mielessä on käynyt jo ensi vuonna Turkissa järjestettävät lajin MM-kisat. Suomessa kisoja ei tällä hetkellä järjestetä, joten kisatakseen Kerästen on suunnattava ulkomaille.
– On hienoa, että näinkin pienellä paikkakunnalla on monipuolista tarjontaa nuorten liikunnan suhteen ja olemme iloisia, että Enni on löytänyt oman juttunsa, vanhemmat toteavat.