Kuivaniemen Nuorisoseuran lukitusta ulkovarastosta varastettiin viime viikolla huomattava määrä alkoholijuomia, pillimehuja, limukkaa ja tyhjiä tölkkejä. Nuorisoseuran puheenjohtaja Raimo Ikonen kertoo, että varkaiden mukaan lähti 16 laatikkoa lonkero-juomia, mutta suurin osa kaljoista jäi paikoilleen. Viime lauantaina huomatun varkauden lisäksi vorot rikkoivat ulkovaraston nosto-oven. Varkaat olivat ilmeisesti olleet valmiiksi janoisia, sillä rovoretkensä aikana pillimehut ja limukat olivat maistuneet ja hylsyt oli jätetty varastoon.
– Nippanappa rosvojen saalis on henkilöautoon mahtunut. Emme yleensä säilytä alkoholijuomia seurantalolla, mutta markkinoilta jäi juomia, jotka eivät vielä olleet kerinneet mennä palautukseen, Ikonen kertoo ja pohtii, liekkö varkaat ovat olleet tietoisia varaston sen hetkisestä sisällöstä.
Asiasta on tehty rikosilmoitus ja Ikonen toivoo Nesteen valvontakameroiden tuovan asiaan lisää selvyyttä. Ikonen on myös luvannut maksaa rikoksen tekijän tai tekijöiden jäljille johtavista vihjeistä hyvän palkkion.
– Kaikki vihjeet voi ilmoittaa minulle suoraan. Puhelinnumero löytyy Nuorisoseuran Facebookista, Ikonen lisää.
Jatkossa seurantalolle lisäturvaa tuo tällä viikolla asennettavat valvontakamerat. Ikonen kertoo edellisen varkaustapauksen löytyvän 30 vuoden takaa.
– Täytyy koputtaa puuta, että on säilytty ilkivallalta tätä viimeisintä tapausta lukuunottamatta, Ikonen sanoo.