Pelastuslaitos sai puoli kahdeksan aikaan torstai-iltana hälytyksen keskisuuresta rakennuspalosta Kuivaniemen Ratatielle. Pelastuslaitos tarkasti kohteen ja totesi, että kyseessä oli loisteputkivalaisimessa kärynneet pölyt. Kohde tarkastettiin, eikä siellä ollut paloa.
Oulun poliisi tavoitti torstaina liikenteestä useita rattijuoppoja. Ensimmäinen kuljettaja jäi kiinni Kellossa aamulla puoli kahdeksalta. Paikkakuntalainen nuori mies oli käyttänyt huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Lisäksi hänen käyttämänsä auto oli otettu luvatta käyttöön, eikä hänellä ei ollut vaadittavaa ajo-oikeutta.
Muut torstain rattijuopot poliisi tavoitti torstaina Taivalkoskelta, Pudasjärveltä ja Raahesta.


