Har­taus: Vapaus palvella

Ensi sun­nun­tain kir­kol­li­nen aihe on Kris­ti­tyn vapaus. Vapaus on yksi ihmi­se­lä­män suu­ris­ta lah­jois­ta. Haluam­me teh­dä omia valin­to­jam­me, kul­kea omaa tie­täm­me ja elää ilman tur­hia kah­lei­ta. Kris­ti­tyn vapaus on kui­ten­kin syvem­pää kuin oikeus teh­dä mitä halu­aa. Se on vapaut­ta elää Juma­lan rakas­ta­ma­na ja armah­ta­ma­na ihmisenä.

Apos­to­li Paa­va­li kir­joit­taa: ”Vapau­teen Kris­tus vapaut­ti mei­dät”. Kris­tuk­sen anta­ma vapaus ei perus­tu omiin ansioi­him­me tai onnis­tu­mi­siim­me. Mei­dän ei tar­vit­se todis­taa jat­ku­vas­ti kel­paa­vuut­tam­me Juma­lal­le. Jee­sus on teh­nyt kai­ken val­miik­si. Sik­si saam­me elää luot­ta­vai­si­na ja tur­val­li­sin mielin.

Ajat­te­lem­me usein vapaut­ta vapau­te­na jos­ta­kin. Kris­ti­tyn vapau­des­sa on enem­män­kin kyse vapau­des­ta johon­kin. Kun ihmi­nen vapau­tuu itse­kes­kei­syy­den, pelon tai suo­rit­ta­mi­sen taa­kas­ta, hän voi kään­tää kat­seen­sa lähim­mäi­seen. Kris­ti­tyn vapaus näkyy rak­kau­te­na, joka etsii mah­dol­li­suuk­sia auttaa.

Rak­kaus on myös lähe­tyk­sen sydän. Evan­ke­liu­mi ei ole tar­koi­tet­tu pidet­tä­väk­si vain oma­na aar­tee­naan, vaan se on tar­koi­tet­tu jaet­ta­vak­si eteen­päin. Kun olem­me saa­neet kuul­la Juma­lan rak­kau­des­ta, haluam­me, että muut­kin sai­si­vat kuul­la saman ilo­sa­no­man. Lähe­tys­työ ei syn­ny pakos­ta eikä vel­vol­li­suu­den­tun­nos­ta, vaan kii­tol­li­suu­des­ta. Juma­lan rak­kaus kut­suu mei­tä ylit­tä­mään kie­lel­li­set, kult­tuu­ri­set ja val­ta­kun­nal­li­set rajat, jot­ta yhä useam­pi voi­si löy­tää toi­von Kristuksessa.

Maa­il­mas­sa on mil­joo­nia ihmi­siä, joi­den vapaut­ta rajoit­ta­vat köy­hyys, näl­kä, sai­rau­det, konflik­tit ja epä­oi­keu­den­mu­kai­suus. Kris­ti­tyt eivät voi pois­taa kaik­kea kär­si­mys­tä, mut­ta he voi­vat olla kai­ken sen kes­kel­lä välit­tä­mäs­sä Juma­lan rak­kaut­ta. Kun tuem­me puh­taan veden hank­kei­ta, kou­lu­tus­ta, ter­vey­den­huol­toa tai krii­sia­pua, olem­me muka­na raken­ta­mas­sa ihmi­sil­le mah­dol­li­suuk­sia elää arvo­kas­ta elämää.

Kris­ti­tyn vapaus ei joh­da välin­pi­tä­mät­tö­myy­teen vaan vas­tuuseen. Se vapaut­taa mei­dät kysy­mäs­tä: ”Mitä minä saan?” Se roh­kai­see kysy­mään: ”Miten minä voi­sin pal­vel­la?” Juu­ri täl­lai­ses­sa vapau­des­sa Jee­sus itse eli. Hän käyt­ti voi­man­sa, aikan­sa ja elä­män­sä mui­den hyväksi.

Todel­li­nen vapaus ei ole sitä, että eläm­me vain itseäm­me var­ten. Todel­li­nen vapaus löy­tyy sii­tä, että saam­me olla Kris­tuk­sen omia pal­vel­len maa­il­maa hänen rak­kau­del­laan. Sil­loin vapau­tem­me voi muut­tua siu­nauk­sek­si myös muille.

Pek­ka Neva­lai­nen, Iin seu­ra­kun­nan lähe­tys- ja kan­sain­vä­li­sen työn ohjaaja