Poisnukkuneet ja maanpoveen saatetut
Soile Sinikka Rekilä Haukiputaalta kuoli 4.10. Hän oli 86-vuotias.
Lue lisääSoile Sinikka Rekilä Haukiputaalta kuoli 4.10. Hän oli 86-vuotias.
Lue lisääOulu-opiston kevään 2025 kurssien ilmoittautuminen on nyt avoinna opiston verkkokaupassa.
Yli-Iiläinen Risto Päkkilä lähtee Oulun Keskustan esittämänä Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtajakisaan. Perusteisiin kuuluu se, että Päkkilän kokemus sekä pienen kunnan että Suomen viidenneksi suurimman kaupungin luottamushenkilönä on antanut hänelle hyvän käsityksen eri organisaatioista ja niiden haasteista.
Jäälin ja Hönttämäen välisellä reitillä Välikylän ja Jäälin välillä kuljetetaan puustoa metsäkoneilla kuntoradan yli. Kuljetukset liittyvät Jäälin tulevan asuinalueen, Näppärinkankaan puuston kaatamiseen. Alueen työt aloitetaan katujen rakentamisella, ja sen ensimmäiset tontit tulevat todennäköisesti luovutettavaksi jo vuoden 2025 aikana.
PPY eli Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät valitsi sääntömääräisessä vuosikokouksessa 31.10.2024 Oulussa uudeksi puheenjohtajaksi ensimmäiselle kaksivuotiskaudelle oululaisen kolmannen polven yrittäjän Risto Huovisen. Tuore puheenjohtaja on Kalustehalli Oy:n omistaja ja Stemma kauppias. Yritystä hän luotsaa yhdessä puolisonsa Pia Huovisen kanssa.
Kierros 44
Lotto: 6, 12, 17, 18, 24, 26, 27. Lisänumero 29, Plusnumero 28.
7 oikein‑, 6+1 oikein 257 914,47 €, 6 oikein 1 454,35 € , 5 oikein 39,77 €, 4 oikein 10 €, 3+1 oikein 2 €, Plus oikein -.
Rantapohjassa viime viikolla julkaistussa jutussa “Kulttuurikatsomo täytti Kellon yhteisötilan” oli maininta, että “pohdintojen jälkeen selvisikin, että rantsi on makeaa ranskalaista viiniä”.
Tämänhetkisten tutkimusten mukaan Suomea on asutettu jo ennen suomalaisia ja saamelaisia. Suomeen on tullut n. v. 8850 eKr. vieraskielistä väestöä, joka koostui eri kieliä puhuvista ihmisryhmistä. Erään teorian mukaan nämä maahanmuuttajat ovat puhuneet jotain esi-indoeurooppalaista kieltä tai joitakin esi-indoeurooppalaisia kieliä.
Marraskuun asukasilloissa tehdään esitys alueellisen toimintarahan jakamisesta.
Oulun kaupungin yhteisötoiminta kutsuu oululaiset asukasiltoihin vaikuttamaan siihen, miten alueellinen toimintaraha tulisi jakaa avustusta hakeneiden toimijoiden kesken. Lopullisen päätöksen toimintarahojen jaosta tekee lähidemokratiatoimikunta 16. joulukuuta.
OYSin päivystykset ja synnytystoiminta siirtyvät uuden sairaalan tiloihin tiistain ja keskiviikon aikana, kertoo Pohde.