Nyt kun kulu­va val­tuus­to­kausi alkaa kään­tyä koh­ti lop­pu­aan, tulee väis­tä­mät­tä miet­ti­neek­si, mitä on saa­tu aikaan ja mitä on vie­lä teke­mät­tä. Tähän vajaa­seen nel­jään vuo­teen on jäl­leen mah­tu­nut pal­jon. Haas­tei­ta, onnis­tu­mi­sia ja jos­kus myös sel­lais­ta hen­kis­tä judoa, jon­ka jäl­keen oli­si mel­kein ansain­nut mus­tan vyön kunnallispolitiikasta.

»Sil­loin nämä­kin kysy­vät: ’Her­ra, mil­loin me näim­me sinut nälis­sä­si tai janois­sa­si, kodit­to­ma­na tai alas­ti, tai sai­raa­na tai van­ki­las­sa, emme­kä aut­ta­neet sinua?’ Sil­loin hän vas­taa heil­le: ’Toti­ses­ti: kai­ken, min­kä te olet­te jät­tä­neet teke­mät­tä yhdel­le näis­tä vähäi­sim­mis­tä, sen te olet­te jät­tä­neet teke­mät­tä minulle.’