Kyl­lä vaan sää­lit­tää nuo häk­ki­koi­rat. Siel­lä ne viki­see ja iki­see ikä­vään­sä: ensin isännän/emännän työ­päi­vän ver­ran ja hän­tä hei­luen odo­te­taan, että omis­ta­ja edes kävi­si ter­veh­ti­mäs­sä, mut­ta tur­ha pyyn­tö. Sisään äkkiä ja ehkä sit­ten myö­hem­min ruo­kaa ja sekin äkkiä häkin ovea raot­taen ja taas koi­ra hän­tää hei­lut­taen haluai­si jo pääs­tä sisäl­le läm­mit­te­le­mään. Har­val­la häk­ki­koi­ral­la tai­taa olla edes läm­mi­tet­ty kop­pi. Illal­la taas sydän­tä­sär­ke­väs­ti koi­ra itkee kopis­saan odot­taen oman lau­man­sa joh­ta­jaa eli emän­tää tai isän­tään­sä, tur­haan. Ohi kul­kee­kin mui­ta koi­ra­nul­koi­lut­ta­jia. Mik­si ihmi­set otta­vat koi­ria, jos ei niil­le anne­ta aikaa? Ei koi­ran tar­koi­tus ole olla päi­väs­tä toi­seen ulkohäkissään.

Kiusaa­mi­sen vas­tai­seen työ­hön tar­vi­taan kaik­kia. Tämä tar­koit­taa, että jokai­ses­sa kodis­sa pitää puhua kiusaa­mi­ses­ta, vaik­kei se juu­ri nyt kos­ket­tai­si­kaan omaa per­het­tä. Kou­luis­sa jokai­sen aikui­sen teh­tä­vä­nä on vakuut­taa, että kiusaa­mi­nen ei ole kos­kaan ok. Että mei­dän kou­lus­sam­me ei ketään kiusa­ta vaan päin­vas­toin: jokai­nen ote­taan mukaan juu­ri sel­lai­se­na kuin hän on. 

Kan­nat­taa miet­tiä lait­taa­ko perun­kir­jaan nime­ään. Tein sen vir­heen aikoi­na­ni, että omis­tan tie­tyn osuu­den. On lahoa­va oma­ko­ti­ta­lo ja mon­ta osakasta.