Kuu­kau­den esi­ne: Ree­tan vii­na­pan­nu koti­pol­ton aikakaudelta

Mene­tel­män tis­la­ta vii­nis­tä väke­vää vii­naa kek­si­vät ita­liai­set alke­mis­tit 1100-luvul­la. Alke­mis­tit oli­vat oman aikan­sa tie­tei­li­jöi­tä, jot­ka pyr­ki­vät val­mis­ta­maan kul­taa muis­ta mate­ri­aa­leis­ta tai saa­da aikaan ”elä­män elik­sii­ri”, jol­la saa­vut­tai­si pit­kän ja ter­veen elämän.

Alkeel­li­set tis­laus­me­ne­tel­mät sai­vat kehit­tyä vie­lä muu­ta­man vuo­si­sa­dan ennen kuin pys­tyt­tiin tuot­ta­maan suu­rem­pia alko­ho­li­mää­riä. Kun 1400-luvun alus­sa oival­let­tiin käyt­tää vil­jaa perus­ai­nee­na, oli palo­vii­na ran­tau­tu­nut Poh­jois-Sak­san ja Bal­tian kaut­ta Poh­jois­mai­hin. Vie­lä 1500-luvul­la väke­vä alko­ho­li tun­net­tiin Suo­mes­sa parem­min ruu­din val­mis­tuk­sen kan­nal­ta kuin päih­dyt­tä­vä­nä aineena.

Vii­na rupe­si 1600-luvun alku­puo­lel­la kil­pai­le­maan oluen kans­sa juh­la­juo­ma­na. Tuol­loin oli vii­nan val­mis­ta­mi­nen käy­nyt jo kan­san­omai­sek­si tai­dok­si kaut­ta koko maan. Uuden tulok­kaan ympä­ril­lä oli hou­kut­te­le­va säde­ke­hä. Se oli ”elä­män vet­tä”, ihme­lää­ket­tä ihmis­ten ja eläin­ten kaik­kiin sai­rauk­siin. Vii­nal­la hoi­det­tiin vilus­tu­mis­ta, ham­mas­sär­kyä, vat­sa­vai­vo­ja, kole­raa ja jopa syn­ny­tys­ki­pu­ja. Sii­tä muo­dos­tui todel­li­nen kan­san­lää­kin­nän kulmakivi.

1600-luvul­le tul­taes­sa kau­pun­ki­reit­tien var­sil­le alkoi ilmaan­tua maa­lais­ten hou­kut­ti­mik­si annis­ke­lu­paik­ko­ja, krou­ve­ja. Kes­ti­kie­va­reil­le kapa­koin­nis­ta oli tul­lut hyvin tuot­toi­sa rahanlähde.

Maam­me län­sio­sis­sa oli vii­nan­käyt­tö 1700-luvun puo­li­vä­lis­sä ylty­nyt jo hur­jak­si, jopa nuo­reen nais­vä­keen levin­nyt­tä. Tuol­loin ker­rot­tiin isän­tien anta­neen tyt­tä­ril­leen ja pii­oil­leen muu­ta­mia kap­po­ja jyviä vii­nan val­mis­ta­mi­sek­si. Tapa juon­tui sii­tä, että kih­lois­sa ole­vil­la tyt­tä­ril­lä oli oikeus val­mis­taa vii­naa sul­ha­sil­leen. Taval­lis­ta oli koti­pol­ton aika­na, että emän­nät tuli­vat kirk­koon tas­ku­mat­tei­neen. Lap­si­vuo­tees­sa he pai­koi­tel­len käyt­ti­vät run­saas­ti vii­naa kipu­jen lievitykseen.

Vii­nan­polt­to tapah­tui seu­raa­vaan tapaan: Ruis­mal­tai­den ja kau­ra­jau­ho­jen sekoi­tuk­ses­ta val­mis­tet­tiin isos­sa tii­nus­sa läm­pi­mään veteen sakea imel­lys, mäs­ki eli rank­ki. Imel­ty­mis­tä jou­du­tet­tiin häm­men­tä­mäl­lä seos­ta vähän väliä ja asti­aa pidet­tiin välil­lä vaat­teel­la pei­tet­ty­nä. Kun seok­seen oli lisät­ty run­sas hii­va, ammen­net­tiin imel­ty­nyt seos sekoi­tusas­tias­ta kak­si­poh­jai­seen isoon tyn­ny­riin, jon­ka kan­nel­li­nen rei­kä voi­tiin tai­ki­noi­da kiin­ni. Sam­mion piti olla tiu­kas­ti tukos­sa, jot­tei hen­ki pää­si­si karkaamaan.

Imel­lys sai pihis­tä ja puhis­ta umpi­ti­las­sa 3–4 vuo­ro­kaut­ta, min­kä jäl­keen sitä ruvet­tiin las­ke­maan tulel­le ase­tet­tuun vii­na­pan­nuun. Tämän vie­reen ase­tet­tiin kyl­mäl­lä vedel­lä täy­tet­ty piip­pu­tyn­ny­ri, jon­ka läpi vii­na­pan­nun hatun put­kien jat­ko-osat pis­tet­tiin siten, että nii­den päät ulot­tui­vat kol­man­nen eli siku­na-astian suul­le. Kie­hu­tet­tu­na seos muut­tui höy­ryk­si, joka pai­nues­saan put­kea alas tii­vis­tyi jääh­dy­ty­sas­tian koh­dal­la nes­te­kar­pa­loik­si, jot­ka valui­vat ns. siku­na­na kol­man­teen astiaan.

Kun siku­na kei­tet­tiin tois­ta­mi­seen, tulos oli kir­kas­ta vii­naa, jota erään tie­don mukaan tuli vil­ja­ka­pas­ta (4,6 l) noin tuop­pi (1,3 l). Ensi ker­taa kei­tet­täes­sä pan­nun poh­jal­le jää­nyt sak­ka syö­tet­tiin eläi­mil­le. Val­mis vii­na las­ket­tiin nas­sa­koi­hin, puus­ta val­mis­tet­tui­hin pie­niin tyn­ny­rin­muo­toi­siin kimpiastioihin.

Kuu­kau­den esi­nee­nä on kupa­ri­ses­ta kah­vi­pan­nus­ta muo­kat­tu vii­na­pan­nu. Kah­vi­pan­nun röö­rin torak­ka­läp­pä on tinat­tu kiin­ni, san­ka pois­tet­tu, kan­si ja ylä­osa pois­tet­tu ja kor­vat­tu koro­tus­osal­la ja ylös­päin sup­pe­ne­val­la yksi­piip­pui­sel­la hatul­la. Hat­tu on kiin­teä, eril­li­nen pan­nun täyttöputki.

Kun vii­nan koti­polt­to oli nopeas­ti yleis­ty­nyt, sää­det­tiin koti­pol­tos­ta ensi ker­ran vero jo 1638. Hal­li­tus­val­ta oli jat­ku­vas­ti ymmäl­lään sii­tä, oli­ko vii­nan­polt­to sal­lit­tua vai kiel­let­tyä. Kun juop­pous kovin lisään­tyi, kiel­let­tiin koti­polt­to koko­naan 1718. Kruu­nun mono­po­lit ja maa­no­mis­tuk­seen perus­tu­vat koti­polt­to-oikeu­det seu­ra­si­vat toi­si­aan puo­len­tois­ta vuo­si­sa­dan ajan.

Kun­nes koti­polt­to-oikeus lak­kau­tet­tiin vih­doin 1866. Yhteis­kun­ta oli lopul­li­ses­ti otta­nut vii­nan­pol­ton mono­po­lik­seen. Mää­räyk­set oli­vat vaih­del­leet ajas­ta toi­seen välil­lä ris­ti­rii­tai­ses­ti­kin. Rah­vaan mie­li ei tai­pu­nut mil­loin­kaan tun­nus­ta­maan vii­nan­polt­toa kovin pahak­si rikkomukseksi.

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyt­tö­tar­koi­tuk­ses­ta. Vuo­den 2025 lop­puun men­nes­sä esit­te­lys­sä on ollut 40 Kuu­kau­den esinettä.

Tämän vuo­den 2026 tam­mi­kuus­sa esit­te­lys­sä oli Päre ja traa­ni­lamp­pu, mui­nai­set valon tuo­jat. Hel­mi­kuus­sa Suu­ta­rin­sil­mä ja työ­he­vo­nen kip­pu­ra­kär­kis­ten ajal­ta, maa­lis­kuus­sa Poh­jan­maan hat­tu­päät ja Kii­min­ki-joki­var­ren­puu­kot, huh­ti­kuus­sa Talon­po­jan tai­ka­mer­kit kan­sa­nus­kon ajal­ta, tou­ko­kuus­sa Voi­kir­nu, talon­po­jan raha­sam­po, kesä­kuus­sa Päre­höy­lä päre­kat­to­jen kul­ta­kau­del­ta, syys­kuus­sa Met­säs­tys­tus­sa­ri mus­ta­ruu­din ajal­ta. Nyt esit­te­lys­sä on Ree­tan vii­na­pan­nu koti­pol­ton aikakaudelta.

Kaik­ki jut­tusar­jan Kuu­kau­den esi­neet jut­tui­neen on luet­ta­vis­sa Ran­ta­poh­jan net­ti­si­vuil­ta sekä Kii­min­ki-Seu­ran net­ti­si­vuil­ta kiiminkiseura.fi.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on muun muas­sa koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edistäminen.

– Perin­ne­tie­tou­den yllä­pi­tä­mi­nen ja jul­kai­se­mi­nen on Kii­min­ki-Seu­ran yksi tär­keä toi­min­ta­muo­to, ker­too yhdis­tyk­sen joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kontio.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Lee­na Huha­nant­ti, Eero Hut­tu­la, Pert­ti Kuti­lai­nen, Mat­ti Pöy­ry, Mai­sa Ruo­ko­la ja Anu Uusi­ta­lo.

Eino Mik­ko­nen

Läh­teet: Toi­vo Vuo­re­la, Suo­ma­lai­nen kan­san­kult­tuu­ri, 1975. U.T. Sire­lius, Suo­men Kan­san­omais­ta Kult­tuu­ria, 1919 Kuu­kau­den esi­ne: Vii­na­pan­nu tykö­tar­pei­neen Eino Mik­ko­sen yksityiskokoelma.