- Kiiminkiläisiä uittomiehiä kirjasta Kiiminki 150 vuotta.
Uitto- ja metsätyöt etenivät vuodesta toiseen säännönmukaisesti kuin kellon viisarit roudan ja tulvan mukaan. Pöllisavotat alkoivat keväällä heti kun lumi oli vähän sulanut.
Miehet työskentelivät yleensä yksin omalla palstallaan. Pokasahalla puu nurin, mittakeppi päälle, puu kahden metrin pätkiksi, oksien karsinta, nosto pukille ja parkkuuraudalla kuoret pois. Lopuksi pöllit ladottiin ristikolle kuivumaan.
Metsäyhtiön lukumies tarkasti ristikot ja löi pöllien päihin merkit leimakirveellä. Palkka maksettiin lukumiehen kirjanpidon mukaan puiden kappalemäärän mukaan sen jälkeen, kun palsta tuli valmiiksi. Kohtalainen ansio vaati 70 pöllin päivävauhtia.
Syksyn muuttuessa talveksi pinotavaran teko väheni ja hevosmiehet ja tukinkaatajat tulivat tilalle. Tukkisavotassa puiden kaato ja ajo tehtiin työryhmissä, johon kuului hevosta ajava ajomies ja 1–3 kaatomiestä. Leimikosta oli rantaan raivattu tie, jota pitkin ajomiehet pääsivät purkamaan kuorman omaan lanssiinsa jokitörmälle.
Jokiuitto aloitettiin latvavesiltä heti jäiden alkaessa liikkua. Puutavara vyörytettiin rannoilta veteen käsivoimin. Joen pääväylässä uitto oli yhtiöiden yhteisuittoa, josta huolehti v.1913 perustettu Kiiminkijoen Uittoyhdistys, johon kuului vuosittain 5–7 metsäyhtiötä.
Uitto oli alusta lähtien irtouittoa ja kesti aina koko kesän syyskuun alkuun asti päättyen jokisuuhun Santaholman erottelualueelle. Tavallisesti saman pitäjän miehet muodostivat 20–40 miehen uittotyöryhmän, jota kutsuttiin roikaksi.
Ryhmän etumieheksi, kympiksi, valittiin uittotyössä kokenut, lasku- ja kirjoitustaitoinen mies, joka lisäksi omisti kellon! Hän osallistui työn tekoon muiden lailla ja hänen tärkeimpänä tehtävänänsä oli merkitä työtunnit muistiin palkanmaksua varten.
Roikan jäsenet hajotettiin uittopiirinsä varrelle, ja miehet saivat tehtäviä taitojensa mukaan. Jokivarren asukkaat työskentelivät yleensä kotikyliensä alueella, mutta lentojätkät saattoivat tulla uiton hännän mukana yläjuoksulta aina jokisuulle saakka.
Uittolaitteina käytettiin ohjepuomeja ja vastuupuomeja. Ohjepuomien tarkoituksena oli ohjata puut kulkemaan haluttua reittiä ja estää puiden leviäminen poukamiin.
Alakylän alueella ohjeita oli Kanniaisen koskella, Kontionperällä, Mikkosella, Aution sillan molemmilla puolilla suojaohjeet sekä Autionojan suun, Villasaaren, Salvatinsaaren ja Honkasen suvannon ohjeet. Vastuupuomeja oli vain yksi, Honkasen suvannon alapäässä. Koko joen ylittävällä vastuupuomilla voitiin tarvittaessa pysäyttää puun kulku.
Nautintaoikeudella uittoväylälle lunastettuja alueita Alakylässä oli Mikkosen puomivarastoalue 230 neliömetriä, Aution sillan luona puomivarastoalue 240 neliömetriä, Autio sillan suojaohjeiden kiinnitys- ja työskentelyalueet 210 neliömetriä, Alatalon nivan pukkialue 120 neliömetriä, Honkasen vastuun ja puomien kiinnitys- ja varastoalueet, yhteensä 5 kpl 1 145 neliömetriä.
Uittopuista vajosi noin 1–2 % joen pohjaan. Se tarkoitti tuhansittain tukkeja ja kymmenin tuhansin pöllejä. Iin Merikeräys hoiti vuosittain 50-luvulla nostotyöt. Esimerkiksi viimeisenä uittovuonna 1 958 tukkeja nousi joen pohjasta 3 564 kpl ja pöllejä 61 430 kpl.
Muutama suvi sitten sukelsin kotipoukaman pohjasta kymmenisen pölliä. Yhtiöiden leimat näkyivät yhä hyvin puiden päissä: Oulu Osakeyhtiö, Veitsiluoto Oy, Metsähallitus, Rauma-Repola Oy ja Kajaani Oy. Vain Santaholman ja Osakeyhtiö Toppilan pöllit jäivät vielä odottamaan nostajaansa.
Kiiminki-Seura r.y. aloitti vuoden 2021 syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta.
Syyskuussa 2021 esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget.
Vuoden 2022 tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808–1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate, marraskuussa Plootulaukku 1768 ja plootu ja joulukuussa Pläkkilyhty.
Vuoden 2023 helmikuussa esiteltiin Tulenkuljettajan pakkula vuodelta 1716, maaliskuussa Rakennuskätkö, ”Kotivakuutus” 1850-luvun tapaan, huhtikuussa Täikampa, toukokuussa Riimukalenterirasia, kesäkuussa Tynnyrisaha, lokakuussa Tuulastusvälineet 1800-luvulta, marraskuussa Ryyppykupit 1700 ja 1800-luvuilta ja joulukuussa Kupparinkoneet.
Vuoden 2024 tammikuussa esiteltiin Susiverkon katkelma 1800-luvulta, helmikuussa Permiluokit 1800-luvulta, maaliskuussa Parireki hevosten aikakaudelta, huhtikuussa Puinen sarvisatula, toukokuussa Paimentytön huilu 1794, kesäkuussa Pesukurikka ja pyykkilauta, syyskuussa Juurisaavi, lokakuussa Palokeksi, marraskuussa Silitysraudat, ”muinaista rautaa”, joulukuussa Kahvimyllyt, kahvikansan historiaa.
Tämän vuoden tammikuussa esittelyssä oli Kessuhakkurit 1800-luvulta, helmikuussa Sokeriloukku, maaliskuussa Suolapullot ja suolahuhmare tuohikulttuurin ajalta, huhtikuussa Pellavakalpa ja häkilä, toukokuussa Hiirennakki ja kaksi muuta loukkua, kesäkuussa Leipäjuustonpaistolauta. Nyt esittelyssä on Leimakirveet ja uppopuut Kiiminkijoen uiton ajalta.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on muun muassa kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen.
– Perinnetietouden ylläpitäminen ja julkaiseminen on Kiiminki-Seuran yksi tärkeä toimintamuoto, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Leena Huhanantti, Eero Huttula, Pertti Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Mirja Mikkonen ja Anu Uusitalo.
Kiiminki-Seura oli päävastuussa Kiiminkipäivien järjestämisestä 9–.10. elokuuta. ”Haluamme kiittää kaikkia Kiiminkipäivien yhteistyökumppaneita, esiintyjiä ja erityisesti kaikkia Kiiminkipäivillä käyneitä. Te teitte Kiiminkipäivistä hienon yhteisöllisen kesätapahtuman”, tervehtii seura eri tahoja.
Eino Mikkonen
Lähteet: Kiiminkijoen Uittoyhdistyksen arkisto, Kansallisarkisto. Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma.