Kuu­kau­den esi­ne: Suu­ta­rin­sil­mä ja työ­he­vo­nen kip­pu­ra­kär­kis­ten ajalta

Ken­kien kehi­tys­his­to­rian idea­na voi aja­tel­la, että ken­kiä on teh­ty niis­tä mate­ri­aa­leis­ta, joi­ta luon­to on anta­nut eri­lai­siin käyt­tö­tar­koi­tuk­siin. Tuo­hi­vir­sut toi­mi­vat kas­ken­pol­tos­sa, mut­ta nah­ka­jal­ki­neet oli­si­vat pala­neet oitis kar­rel­le kuu­mas­sa tuh­kas­sa. Ran­ni­kol­la mate­ri­aa­li­na on käy­tet­ty hyl­keen­nah­kaa, sisä­maas­sa nau­taa. Valo­ku­vas­sa arkun­pääl­tä löy­ty­vät jal­ki­nei­den esi­van­hem­mat hyl­keen­nah­kai­set karvatallukat.

Kip­pu­ra­kär­kis­ten piek­su­jen his­to­ria on hie­man hämä­räs­sä. Ylei­sin tul­kin­ta on, että his­to­ria löy­tyy 1600- ja 1700-luku­jen Lapin tut­ki­mus­mat­kai­li­joi­den Schef­fe­ruk­sen ja von Linne‘en muis­tiin­pa­nois­ta. Her­rat ihas­te­li­vat kovin saa­me­lais­ten kip­pu­ra­kär­kis­ten kar­va­piek­su­jen muka­vuuk­sia. Piek­su­jen syn­ty­his­to­ria on Poh­jois-Suo­mes­sa, mis­tä oli­si­vat levin­neet ete­lään 1800-luvun kuluessa.

Piek­sut koos­tui­vat vain kol­mes­ta kap­pa­lees­ta: emä­na­has­ta eli poh­jas­ta, pääl­li­ses­tä eli kau­dos­ta sekä var­res­ta eli ruo­juk­ses­ta. Piek­suis­sa on ainoas­taan yksi poh­ja­nah­ka, jos­ta muo­dos­tuu myös ken­gän sivut eli ääret.

Ammat­ti­mai­sia suu­ta­rei­ta oli 1700-luvul­le asti vain kau­pun­geis­sa. Näi­den työ­tä val­voi ammat­ti­kun­ta­lai­tos, joka vah­vis­ti mes­ta­rin­näyt­teek­si tie­tyt jal­ki­ne­tyy­pit. Suu­ta­rit oli­vat sää­ty­läi­siä ja muu­ta val­las­vä­keä var­ten. Ammat­ti­kun­ta­lai­tok­seen kuu­lui oppi­poi­ka, kisäl­li ja mes­ta­ri, joka oli itse­näi­nen yrit­tä­jä. Ammat­ti­kun­ta­lai­tos puret­tiin 1868, jol­loin elin­kei­not vapau­tet­tiin. Uusi ase­tus sal­li har­joit­taa vapaas­ti kaup­paa ja käsi­työ­am­mat­te­ja. Ammat­ti­kun­nan perin­ne säi­lyi kui­ten­kin edel­leen siten, että suu­ta­ri­mes­ta­rit kou­lut­ti­vat oppi­poi­kan­sa ja kisällinsä.

1900-luvun alus­sa ero kau­pun­kien ja maa­seu­dun pal­ve­luis­sa oli suu­ri. Sik­si ennen van­haa monet talou­det teki­vät jal­ki­neen­sa itse. Kar­jan nahat par­kit­tiin koto­na ja useim­mil­la isän­nil­lä oli jon­kun­lai­set suu­ta­rin tai­dot. Ken­kien teon rin­nal­la nii­tä tai­to­ja tar­vit­tiin myös hevo­sen val­jai­den teos­sa ja korjaamisessa.

Maa­seu­dul­la suu­ta­rei­den kier­tä­mi­nen ja koti­suu­ta­roin­ti jat­kui 1950-luvul­le saak­ka. Tuo­hon aikaan Kii­min­gin Ala­ky­läs­sä oli kak­si pää­toi­mis­ta suu­ta­ria, Erk­ki Vah­to­la (1911–1990) ja Mat­ti Kois­ti­nen (1900–1996).

Erk­ki ja Mat­ti teki­vät työn­sä hyvin kier­täes­sään piek­susuu­ta­rei­na talos­ta taloon. Suu­ta­rin­töi­tä riit­ti­kin aina 1950-luvul­le saak­ka, kun­nes kau­pas­ta alkoi saa­da teh­das­te­kois­ta ken­kää. Oli löy­det­tä­vä muu­ta ansio­työ­tä. Erk­ki löy­si työ­tä TVH:lta. Mat­ti moni­tai­tu­ri­na teki töi­tä las­taa­ja­na, raken­nus­mie­he­nä ja puusep­pä­nä. Puu­työt oli­vat Matin mie­les­tä mel­kein­pä paras ammat­ti, mut­ta suu­ta­rin töis­tä­kin hän piti.

Vii­me kesä­nä serk­ku­ni Urho, Matin poi­ka, lah­joit­ti minul­le isän­sä työ­ka­luar­kun puuse­pän ja suu­ta­rin työ­vä­li­nei­neen. Valo­ku­vas­sa arkun aar­teet on aset­tu­neet lat­tial­le, arkun kan­nel­le sekä pöy­däl­le. Vain jat­sa­ri­saap­paan les­ti ja suu­ta­rin sil­mät ovat löy­tö­jä muu­al­ta. Valo­ku­van piek­su­per­he on peräi­sin 1920- ja 1940-luvun väli­sel­tä ajal­ta usean eri suu­ta­rin tai­don näytteinä.

Kuu­kau­den esi­nee­nä on ken­kä­se­pän tär­keä työ­vä­li­ne, suu­ta­rin työ­he­vo­nen eli suu­ta­rin­ren­ki. 60 cm pit­kän puu­var­ren pää­hän on kiin­ni­tet­ty 21 cm pit­kä ja 4 cm leveä poik­ki­puu, joka kaar­tuu ja suip­pe­nee toi­seen pää­hän. Jalus­ta­na on 22 cm leveä ja 32 cm puu­lank­ku, jota on kor­jat­tu rau­ta­van­teel­la. Työ­vä­li­ne oli apu­na ken­gän poh­jan eri työvaiheissa.

Toi­se­na esi­nee­nä on suu­ta­rin sil­mät, pie­nen nyr­kin kokoi­set lasi­pal­lot, joi­ta roi­ko­te­taan pui­ses­sa teli­nees­sä. Pal­lot täy­tet­tiin useim­mi­ten palo­vii­nal­la. Lasi­nen sil­mä koh­dis­ti taka­na pala­van öljy­lam­pun tai kynt­ti­län valon pie­nel­le alu­eel­le kuin spot­ti­lamp­pu ja hel­pot­ti näin tark­kuut­ta vaa­ti­vaa työ­tä. Ajan mit­taan suu­ren­nus­la­sik­si ja valon tehos­ta­jak­si tar­koi­te­tun apusil­män teho saat­toi him­me­tä, mikä­li suu­ta­rin säl­lit tai itse suu­ta­ri lai­men­si pir­tua vedellä.

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyt­tö­tar­koi­tuk­ses­ta. Vuo­den 2025 lop­puun men­nes­sä on esit­te­lys­sä ollut 40 Kuu­kau­den esinettä.

Tämän vuo­den 2026 tam­mi­kuus­sa esit­te­lys­sä oli Päre ja traa­ni­lamp­pu, mui­nai­set valon tuo­jat. Nyt esit­te­lys­sä on Suu­ta­rin­sil­mä ja työ­he­vo­nen kip­pu­ra­kär­kis­ten ajalta.

Kaik­ki jut­tusar­jan Kuu­kau­den esi­neet jut­tui­neen on luet­ta­vis­sa Ran­ta­poh­jan net­ti­si­vuil­ta sekä Kii­min­ki-Seu­ran net­ti­si­vuil­ta kiiminkiseura.fi.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on mm. koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edistäminen.

– Perin­ne­tie­tou­den yllä­pi­tä­mi­nen ja jul­kai­se­mi­nen on Kii­min­ki-Seu­ran yksi tär­keä toi­min­ta­muo­to, ker­too yhdis­tyk­sen joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kon­tio.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Lee­na Huha­nant­ti, Eero Hut­tu­la, Pert­ti Kuti­lai­nen, Mat­ti Pöy­ry, Mai­sa Ruo­ko­la ja Anu Uusi­ta­lo.

Kir­joit­ta­nut Eino Mikkonen

Läh­teet: Vuo­re­la Toi­vo: Suo­ma­lai­nen kan­san­kult­tuu­ri 1975. Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksi­tyis­ko­koelma