Hii­ren­nak­ki ja kak­si muu­ta loukkua

Enti­si­nä aikoi­na vil­ja oli eli­neh­to, jot­ta ihmis­po­loi­nen sel­vi­si yli tal­ven. Vil­jaa pidet­tiin usein talon arvok­kaim­pa­na omai­suu­te­na. Oli luon­nol­lis­ta, että sitä tuli suo­jel­la kai­kin tavoin niin sään kuin tuhoe­läin­ten haittavaikutuksilta.

Aitat raken­net­tiin usein koro­ke­ra­ken­tei­den pääl­le. Koro­ke eris­ti aitan maa­kos­teu­del­ta ja esti samal­la pie­niä vahin­koe­läi­miä pää­se­mäs­tä vil­jan kimp­puun, kun ne syk­syl­lä pala­si­vat lau­moit­tain autioil­ta pel­loil­ta. Jyr­si­jöit­ten tor­jun­ta näkyy myös vil­ja-ait­to­jen oviin teh­tyi­nä kis­san kul­kuauk­koi­na, jot­ka sahat­tiin usein oven alakulmaan.

Kis­sat toi­mi­vat talois­sa hii­ren­pyy­tä­ji­nä ja siten talon­po­jan ravin­to­va­ras­ton puo­lus­ta­ji­na hyök­kää­jiä vas­taan. Myös eri­lai­sia louk­ku­ja ja pyy­dyk­siä viri­tet­tiin. Hii­ren pyy­dys­tä­mi­nen lou­kul­la oli­kin kovin help­poa, kos­ka ne ovat ute­liai­ta ja kiin­nos­tu­vat kai­kes­ta uudesta.

Kuu­kau­den esi­neen esit­te­lys­sä on kol­me eri­lais­ta hii­ren­pyy­dys­tä. Ensim­mäi­se­nä on pak­su­run­koi­nen louk­ku­pyy­dys, jon­ka sisään on kai­rat­tu nel­jä syvää onka­loa. Puun sisäl­le onka­lon peräl­le ase­tet­tiin syöt­ti. Lou­kun viri­tys­lai­te on val­mis­tet­tu len­keik­si tai­vu­te­tus­ta metallilangasta.

Viri­tys tapah­tui siten, että metal­li­sil­muk­ka tai­vu­tet­tiin onka­lon suul­le ja pin­go­tet­tiin taval­li­sel­la lan­gal­la. Hii­ri jou­tui naker­ta­maan lan­gan poik­ki pääs­täk­seen käsik­si nami­pa­laan. Lan­gan kat­ke­tes­sa viri­tys­lai­te lau­ke­aa ja hii­ri­par­ka saa hirt­to­sil­mu­kan kau­lan­sa ympärille.

Tämä hii­ren­pyy­dys­mal­li on aja­tel­tu hii­ril­le arme­li­aak­si ja tehok­kuu­teen on pyrit­ty teke­mäl­lä pyy­dys sar­ja­mal­li­sek­si. Pyy­dys on koti­te­koi­nen ja val­mis­tet­tu 1890–1920 väli­se­nä aika­na. Valo­ku­vas­sa vasem­man­puo­lei­set onka­lot ovat pyyntikunnossa.

Toi­nen pyy­dys on Poh­jan­maal­ta. Tätä kut­sut­tiin kil­le­rik­si, kil­le­rök­si ja hii­ren­na­kik­si. Nak­ki oli yleis­ni­mi­tys pie­nil­le louk­ku­pyy­dyk­sil­le. Muo­toil­tuun puu­ka­lik­kaan on veis­tet­ty kolo, jos­sa alim­pa­na on kata­jai­nen kaa­ri vas­ti­nee­na ja isku­ri­na puo­li­pyö­reä puu­laat­ta. Jouse­na on mus­taa hevo­sen jouhta.

Kata­jai­sen kaa­ren sisäl­lä on syöt­ti­tik­ku, jota kan­nat­taa viri­tys­tik­ku ja naru. Puu­laa­tan reu­noi­hin saa­tet­tiin lait­taa pie­niä nau­lo­ja saa­liin pitä­mi­sek­si pyy­dyk­ses­sä, mut­ta täs­sä isku­ris­sa nii­tä ei ole. Koti­te­koi­sen pyy­dyk­sen ikä aset­tuu ajal­le 1850–1890.

Kol­mas pyy­dys on tut­tua­kin tutum­pi. Tätä olen viri­tel­lyt lukui­sia ker­to­ja Mik­ko­sen van­han puo­len pir­tis­sä ja pors­tuas­sa. Aikaa on tosin kulu­nut liki 60 vuot­ta vii­mei­ses­tä viri­tyk­ses­tä. Hii­ren­louk­ku lau­ke­si usein äänek­kääs­ti yöl­lä ja saat­toi siten herät­tää herkkäunisimman.

Pyy­dys­tä kut­sut­tiin lou­kuk­si, lis­kuk­si tai sati­mek­si. Lou­kun osat ovat poh­ja­laat­ta, kan­si­laat­ta, sei­päät, syöt­ti­lis­ta, viri­tys­tik­ku ja sen nyö­ri, pai­no sekä perä­tap­pi (täs­sä nau­la). Hii­ren astues­sa lau­to­jen välis­sä ole­val­le syöt­ti­lis­tal­le pai­nui lis­ta alas­päin, jol­loin ylä­lau­taa kan­nat­te­le­van viri­tys­ti­kun ala­pää irto­si syöt­ti­lis­tan pääs­sä ole­vas­ta kolos­ta ja louk­ku laukesi.

Ylä­lau­dan pääl­lä oli aina kivi lisä­pai­no­na. Vel­je­ni Eero muis­te­li raken­ta­neen­sa tämän pyy­dyk­sen noin vuon­na 1950. Mal­li­na oli ollut isä-Antin nik­ka­roi­ma pal­jon van­hem­pi louk­ku. Saman­lai­sia louk­ku­ja oli käy­tös­sä usei­ta, vain tämä kap­pa­le on säilynyt

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyttötarkoituksesta.

Syys­kuus­sa 2021 esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki, mar­ras­kuus­sa enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puuk­ko­set­ti, jou­lu­kuus­sa Poron länget.

Vuo­den 2022 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Luu­luis­ti­met, hel­mi­kuus­sa Jää­sa­ha, maa­lis­kuus­sa Hir­ven­hiih­tä­jän suk­set, huh­ti­kuus­sa Vete­raa­nin sota­muis­to 1808–1809, kesä­kuus­sa Lii­tu­pii­put, hei­nä­kuus­sa Suo­suk­set ja Sii­pi­vii­ka­te, mar­ras­kuus­sa Ploo­tu­lauk­ku 1768 ja ploo­tu ja jou­lu­kuus­sa Pläkkilyhty.

Vuo­den 2023 hel­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Tulen­kul­jet­ta­jan pak­ku­la vuo­del­ta 1716, maa­lis­kuus­sa Raken­nus­kät­kö, ”Koti­va­kuu­tus” 1850-luvun tapaan, huh­ti­kuus­sa Täi­kam­pa, tou­ko­kuus­sa Rii­mu­ka­len­te­ri­ra­sia, kesä­kuus­sa Tyn­ny­ri­sa­ha, loka­kuus­sa Tuu­las­tus­vä­li­neet 1800-luvul­ta, mar­ras­kuus­sa Ryyp­py­ku­pit 1700 ja 1800-luvuil­ta ja jou­lu­kuus­sa Kupparinkoneet.

Vuo­den 2024 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Susi­ver­kon kat­kel­ma 1800-luvul­ta, hel­mi­kuus­sa Per­mi­luo­kit 1800-luvul­ta, maa­lis­kuus­sa Pari­re­ki hevos­ten aika­kau­del­ta, huh­ti­kuus­sa Pui­nen sar­vi­sa­tu­la, tou­ko­kuus­sa Pai­men­ty­tön hui­lu 1794, kesä­kuus­sa Pesu­ku­rik­ka ja pyyk­ki­lau­ta, syys­kuus­sa Juu­ri­saa­vi, loka­kuus­sa Palo­kek­si, mar­ras­kuus­sa Sili­tys­rau­dat, ”mui­nais­ta rau­taa”, jou­lu­kuus­sa Kah­vi­myl­lyt, kah­vi­kan­san historiaa.

Tämän vuo­den 2025 tam­mi­kuus­sa esit­te­lys­sä oli Kes­su­hak­ku­rit 1800-luvul­ta, hel­mi­kuus­sa Soke­ri­louk­ku, maa­lis­kuus­sa Suo­la­pul­lot ja suo­la­huh­ma­re tuo­hi­kult­tuu­rin ajal­ta. Huh­ti­kuus­sa esit­te­lys­sä oli­vat Pel­la­va­kal­pa ja häki­lä. Nyt esi­tel­lään hii­ren­nak­ki ja kak­si muu­ta loukkua.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

– Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on mm. koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edis­tä­mi­nen, ker­too seu­ran puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kon­tio.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Lee­na Huha­nant­ti, Eero Hut­tu­la, Pert­ti Kuti­lai­nen, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Mir­ja Mik­ko­nen ja Anu Uusi­ta­lo.

Eino Mik­ko­nen

Läh­teet: Ryt­kö­nen Ahti.: Tuu­las­tu­lil­ta ja kar­hu­mail­ta 1935, Kan­sal­lis­kir­jas­ton Finna.fi-palvelu Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksi­tyis­ko­koelma