Maa­seu­dun rytmi

Nuo­ri käpy­tik­ka pitää kyn­sil­lä tiu­kas­ti kiin­ni pihan säh­kö­pyl­vääs­tä. Kyn­net ovat pit­kät, käy­rät ja toi­mi­vat kuin kou­kut. Se etsii vah­val­la ja terä­väl­lä nokal­la pyl­vään raois­ta hyön­tei­siä, sukii välil­lä höy­hen­pei­tet­tä ja seu­raa tark­kaan ympä­ris­töä. Se pyräh­tää lahon kan­non pääl­le ja sii­tä piha­nur­mi­kol­le. Haen lisää kah­via ja kyy­ti­po­jak­si suklaa­kek­sin. Tik­ka on sil­lä välin hävinnyt.

Läh­den sie­ni­met­sään. Asfalt­ti­tie mut­kit­te­lee joen vart­ta pit­kin. Tiel­le on syn­ty­nyt syviä kuop­pia, joi­ta yri­tän väis­tää. Vas­taan tulee tuk­ki­rek­ka. Tulen pel­toau­keal­le, jos­sa ruo­kai­lee kak­si kur­kea. Ne ovat suu­ri­ko­koi­sia, pit­kä­jal­kai­sia ja pit­kä­kau­lai­sia har­mai­ta lin­tu­ja. Ne tule­vat mie­lel­lään pel­loil­le, eri­tyi­ses­ti syk­syl­lä ennen muut­toa. Nii­den paluu­muut­to alkaa pian, ehkä Poh­jois-Afrik­kaan, Lähi-itään, Kaak­kois- tai Lounais-Eurooppaan.

Met­sä­tie on pomp­pui­nen. Hidas­tan ja sam­mu­tan auton. Hii­ri­hauk­ka istuu jämä­käs­ti män­ny­nok­sal­la. Se tark­kai­lee eikä hät­käh­dä kun astun ulos. Sii­nä me ollaan kah­des­taan vaik­ka hätis­tän iti­koi­ta. Het­ken pääs­tä se levit­tää sii­pen­sä ja len­tää lähel­lä ole­van suo­au­kean yli.

Mus­ti­kan­var­vut kahi­se­vat saap­pai­ta vas­ten. Tänä syk­sy­nä iso­jen, van­ho­jen kuus­ten alta löy­tyy run­saas­ti tat­te­ja. Myös kan­ta­rel­lit on help­po tun­nis­taa. Ne ovat kaut­taal­taan kau­niin kel­tai­sia ja tuok­su­vat makean hedel­mäi­sel­le, raik­kaal­le. Ne ovat paik­kaus­kol­li­sia. Jos­kus nii­tä saat­taa löy­tyä mel­kein valkoisena. 

Nap­paan kou­ral­li­sen puo­li­kyp­siä puo­lu­koi­ta, jot­ka pok­sah­ta­vat ja suu­hun levi­ää kir­peys. Aja­tuk­sis­sa­ni astun hir­ven­pas­kaan ja ärsyyn­nyn ensim­mäi­ses­tä hir­vi­kär­pä­ses­tä. Pää­tän läh­teä kun ensim­mäi­set sade­pi­sa­rat rop­sah­te­le­vat täy­si­näi­seen sie­ni­ko­riin. Pujah­dan nopeas­ti autoon. 

Koti­pi­hal­la, punai­sen nave­tan har­jal­la kään­tyi­lee tuu­li­vii­ri. Ulko­por­taat ovat liuk­kaat ja kuk­ka-amp­pe­leis­sa pör­rää syk­syn vii­mei­set kima­lai­set. Sade voi­mis­tuu. Perk­kaan loput sie­net sisäl­lä, ihas­te­len nii­den muo­to­ja ja tuok­su­ja. Kook­kaan kan­ta­rel­lin poi­mu­jen puh­dis­ta­mi­ses­sa menee het­ki. Tar­kis­tan otta­ma­ni kuvat sam­ma­leis­ta, jäkä­lis­tä ja kivis­tä ja levi­tän iti­kan pure­miin pihkavoidetta.

Aika kuluu. Päi­vä toi­sen­sa jäl­keen. Omas­sa ryt­mis­sä. Pih­la­jan oksat ovat kaa­rel­la ja kan­ta­vat väsy­mät­tä orans­sin­pu­nai­sia mar­jo­ja. Sää­tie­do­tus ker­too, että huo­men­na pais­taa aurinko.

Tar­ja Anisimaa