Har­taus: Onko jou­lu kriisi?

Sal­la Autere.

Jou­lu on monel­le vuo­den tär­kein juh­la. Meil­lä jokai­sel­la on mie­li­ku­va sii­tä, mil­tä jou­lun pitäi­si näyt­tää: läm­min tun­nel­ma, puh­das ja kau­niis­ti koris­tel­tu koti, rau­hal­li­nen yhdes­sä­olo ja iloi­set kas­vot ympä­ril­lä. Mie­lel­lään vie­lä jou­lu­kink­ku peru­na­laa­ti­koi­neen sekä kuusen alla odot­ta­vat lahjat.

Sosi­aa­li­nen media ja mai­nok­set maa­laa­vat myös kuvan täy­del­li­ses­tä jou­lus­ta, jos­sa kaik­ki hymyi­le­vät ja lah­jat ovat kau­niis­ti pake­toi­tu­ja. Mut­ta totuus on, että elä­mä ei ole mainoskuva.

Ja kun todel­li­suus ei vas­taa odo­tuk­sia, pet­ty­mys voi olla syvä. Moni kan­taa muka­naan huo­lia: talou­del­li­sia pai­nei­ta, ihmis­suh­tei­den kipu­ja, mene­tys­ten surua. Kukaan ei tule­kaan kans­sa­si viet­tä­mään jou­lua, ei ole rahaa antaa lap­sil­le lah­jo­ja, puk­ki ei tule­kaan tei­dän kotiinne.

Krii­si syn­tyy usein sii­tä, että odo­tuk­set ja todel­li­suus tör­mää­vät. Jou­luun liit­tyy vah­vo­ja tun­tei­ta, ja sik­si se pal­jas­taa säröt elä­mäs­säm­me ehkä sel­vem­min kuin mikään muu juh­la. Kun jou­lun pitäi­si olla rau­han ja ilon aikaa, se voi tun­tua ras­kaal­ta. Sik­si jou­lu voi olla krii­si – ei sik­si, että se oli­si huo­no juh­la, vaan sik­si, että se on niin tär­keä. Tär­keät asiat kos­ket­ta­vat syväl­tä, tär­kei­den asioi­den puut­tu­mi­nen sat­tuu eri­tyi­sen paljon.

Mut­ta jou­lu ei ole ainoas­taan vain krii­sin aiheut­ta­ja, sil­lä para­dok­saa­li­ses­ti se on myös vas­taus sii­hen. Jou­lu ker­too Juma­las­ta, joka tulee luok­sem­me: ei täy­del­li­syy­teen, vaan kes­kel­le arkea ja kes­ke­ne­räi­syyt­tä. Se on sano­ma sii­tä, että emme ole yksin, vaik­ka elä­mä ei meni­si käsi­kir­joi­tuk­sen mukaan. Juma­la ei odo­ta meil­tä vir­heet­tö­myyt­tä, vaan tar­jo­aa läs­nä­olon ja toivon.

Tämä on jou­lun ydin: Juma­la syn­tyy maa­il­maan, joka ei ole val­mis. Hän syn­tyy tal­liin, ei palat­siin. Hän tulee sin­ne, mis­sä elä­mä on haurasta.

Kir­kon teh­tä­vä on olla ihmis­ten tuke­na juu­ri krii­sin het­kel­lä. Sik­si jou­lu on kir­kol­le eri­tyi­sen tär­keä: se kut­suu mei­tä muis­tut­ta­maan, että jou­lun sano­ma ei ole koris­teis­sa tai täy­del­li­ses­sä tun­nel­mas­sa, vaan sii­nä lupauk­ses­sa, että Juma­la on kans­sam­me – myös sil­loin, kun kaik­ki ei ole hyvin.

Kun ihmi­nen kokee yksi­näi­syyt­tä, kirk­ko voi tar­jo­ta yhtey­den. Kun suru pai­naa, kirk­ko voi tar­jo­ta loh­du­tuk­sen. Kun elä­mä tun­tuu rik­ki­näi­sel­tä, kirk­ko voi ker­toa: sinä kel­paat, juu­ri sel­lai­se­na kuin olet. Ja kirk­ko voi olla apu­na myös ihan kon­kreet­ti­ses­ti: tar­joa­mal­la ruo­ka­kas­sin, anta­mal­la raha-avus­tus­ta lap­si­per­hei­siin tai vaik­ka jou­lu­lah­ja­pa­ke­tin yksi­näi­sel­le. Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­ta on esi­mer­kik­si tänä jou­lu­na toi­mit­ta­nut 68 paket­tia pal­ve­lu­ko­tei­hin niil­le asuk­kail­le, jot­ka eivät muu­ten sai­si yhtään lahjaa.

Sii­nä mis­sä jou­lu on siis krii­si, jou­lu on myös vas­taus kriisiin.

Jou­lun sano­ma ei lupaa help­poa elä­mää, mut­ta se lupaa toi­von. Ja jos­kus toi­vo riit­tää kan­ta­maan yli kriisin.

Sal­la Aute­re, kirk­ko­her­ra, Hau­ki­pu­taan seurakunta