Har­taus: Niin sodas­sa kuin rauhassa

Rukoil­kaam­me maam­me, rau­han ja toi­nen toi­sem­me puo­les­ta, tutun vir­ren 577 sanoin: Sun kätes, Her­ra, voimakkaan/suo olla tur­va Suomenmaan/niin sodas­sa kuin rauhassa/ ja mur­heen, onnen aikana.

Her­ra, tule­vai­suus pelot­taa meis­tä monia. Sodan pau­hut tun­tu­vat lähel­lä. Me rukoi­lem­me maam­me ja kaik­kien lähim­mäis­tem­me puo­les­ta. Anna toi­von sätei­den valais­ta rau­hat­to­mat mie­lem­me tänä rau­hat­to­ma­na aika­na, jota eläm­me. Var­je­le mei­tä sodan kau­huil­ta ja epä­toi­vol­ta. Jos koet­te­le­mus koh­taa, anna meil­le voi­maa toi­mia yhdes­sä yhtei­sek­si hyväk­si. Mei­dän mur­heem­me ja onnem­me on yhtei­nen asia.

Sun armos tääl­lä meil­le soi,/mi kal­le­hin­ta olla voi,/ja meil­le alla auringon/tää syn­nyin­seu­tu rak­kain on.

On isät tääl­lä taistelleet/ja usko­neet ja toivoneet./Me saim­me saman asunnon,/ja samat vai­heet mei­dän on.

Ja mei­dän pol­kuam­me saa/taas lap­sem­me­kin taivaltaa./He kyn­tää ker­ran peltomme/ja uskoo kuin me uskomme.

Me muis­tam­me kaik­kia nii­tä roh­kei­ta sisa­riam­me ja vel­jiäm­me, isiäm­me ja äite­jäm­me, iso­van­hem­piam­me ja kaik­kia lähim­mäi­siäm­me, jot­ka ovat olleet raken­ta­mas­sa tätä maa­ta ja anta­neet kal­leim­man uhrin sen edes­tä, että me jäl­ki­pol­vet sai­sim­me elää rau­has­sa, ja että meil­lä oli­si tänä päi­vä­nä isän­maa, jos­ta olla ylpei­tä. Maa, jos­sa kai­kis­ta pide­tään huol­ta, eikä kenen­kään anne­ta jou­tua huk­kaan. Anna meil­le voi­maa puo­lus­taa vuo­ros­tam­me tätä maa­ta ja tur­va­ta sen vapaus.

Oi Her­ra, käy sä siunaamaan/nää ran­nat rak­kaan synnyinmaan./Suo aina rau­ha suloinen/ja estä sota verinen.

Sä siu­naa mie­let vakaiset/ja hurs­kaat työt ja aikehet./Lyö maa­han maan­sa pettäjät,/tuo jul­ki juo­net ilkeät.

Me rukoi­lem­me koko maa­il­mal­le ja ihmis­kun­nal­le ikuis­ta rau­haa. Me emme tah­do sotaa. Siu­naa ja var­je­le mei­tä kes­ki­näi­sel­tä hajaan­nuk­sel­ta ja kyräi­lyl­tä. Yhdis­tä mei­dät hen­gel­lä, jon­ka annoit jo aikoi­naan yhdis­tää mei­dät yhtei­sen asian taak­se. Sul­je haa­vam­me, luo umpeen kui­lut kan­sam­me sisäl­lä. Anna meil­le avoin­ta miel­tä koh­da­ta eri­lai­set ihmi­set ja näh­dä hei­dät lähim­mäi­si­nä, suu­ri­na ihmei­nä, Juma­lan kuvina.

Sä tur­vaa maam­me vapaus,/sen kan­sal­le suo viisaus./Suo armo­kas­te mail­le sen/ja sydä­mi­hin ihmisten.

Sä autoit valoon tämän maan/kuin kedon kukan ummustaan./Sen vart­tua suo valossas/ja hoi­da sitä armossas.

Suo, että sanas kirkkaana/saa kes­kel­läm­me kaikua,/ja kaut­ta sukupolvien/suo soi­da nimes kiitoksen.

Kul­je vie­rel­läm­me joka aske­leel­la tänä päi­vä­nä kuten kul­jit isiem­me ja äitiem­me kans­sa edel­lis­ten sotien aika­na. Anna päät­tä­jil­le vas­tuul­li­suut­ta ja vii­saut­ta. Anna meil­le voi­maa teh­dä kaik­kem­me sen eteen, että lap­sem­me­kin saa­vat periä kau­niin maan, jos­sa jokai­nen on arvo­kas. Maan, jos­sa meil­lä on oikeus elää oma­na itse­näm­me, ja tavoi­tel­la onnea kukin taval­lam­me. Maan, jos­sa pahuus, val­he ja vää­ryys eivät val­lit­se, vaan totuus, oikeu­den­mu­kai­suus ja oikeus saa­vat lopul­ta voi­ton. Kii­tos ja ylis­tys kai­ku­koon sinul­le pol­ves­ta polveen.

Aamen.

Jus­si Rin­ta-Joup­pi, seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Hau­ki­pu­taan seurakunta