Edesmennyt runoilija Tommy Tabermann kirjoitti koskettavasti rakkaudesta runossaan ”Mitä se rakkaus on?”: ”Mitä se rakkaus on? / lapsi kysyy / lämpimänä sylissä. / Rakkaus on sitä, / että pitää sylissä, / sinä vastaat, / annat sormiesi lipua / hentojen hiusten läpi. / Hento kuin lapsen hius / on rakkaus, / yhtä hauras, / yhtä puhdas ja väkevä. / Mikset sinä sitten ole / koskaan minun sylissäni? / lapsi kysyy vakavana, / eikä suostu hyväksymään, / että yksikään rakkaus olisi / toista suurempi tai pienempi.”
Ensi sunnuntain raamatuntekstitkin puhuvat rakkaudesta. Meidän ihmisten tulisi rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme, toista ihmistä, kuin itseämme. Niihin kahteen käskyyn tiivistyy koko kymmenen käskyn laki.
Miten sitten, kun usein tuntuu, ettei niiden omien rakkaidenkaan kanssa yllä täydelliseen rakkauteen? Jumalasuhteesta puhumattakaan.
Meidän turvamme ja onnemme on siinä, että Jumala itse on rakkaus ja rakkauden lähde. Hän rakastaa ensin meitä, että me voisimme rakastaa häntä ja toisiamme. Johannes kirjoittaa: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1. Joh. 4:10).
Kun Jumalan rakkaus saa uskon kautta koskettaa sydäntämme, ei se voi olla vaikuttamatta rakkautta ympärillemme. Siitä rakkaudesta elää suhteemme Jumalaan ja siitä rakkaudesta elpyvät voimamme osoittaa rakkautta toinen toisillemme. Sitäkin pientä kohtaan, joka sylissä pohtii, mitä se rakkaus on.
Kantakoon Jumalan rakkaus sylissään sinuakin, joka epäilet eniten. Rukoilemme tänään sillä pyynnöllä, jonka rovasti Toivo Hyyryläinen pukee sanoiksi kauniissa laulussaan: ”Syliin, syliin, syliin / ota Jeesus jokainen, / tule meidän pieniin kyliin, / siunaa lapsi, aikuinen.”
Klaus Kallioranta, kappalainen, Kiimingin seurakunta