Har­taus: Me tie­däm­me, että Jee­sus on maa­il­man Vapahtaja

Pek­ka Nevalainen.

Ensi sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­ti on Johan­nek­sen evan­ke­liu­min nel­jän­nes­sä luvus­ta jakeis­sa 39–42. Se vie mei­dät Sykar-nimi­sen Sama­rian kau­pun­gin Jaa­ko­bin kai­vol­le. Jee­sus istui kai­vol­la, kun sin­ne saa­pui nai­nen, jon­ka elä­mä oli täyn­nä särö­jä ja häpe­ää. Hän tuli veden­ha­kuun päi­vän kuu­mim­paan aikaan, ehkä vält­tääk­seen muita.

Kai­vol­la tapah­tui mer­kit­tä­vä koh­taa­mi­nen, kun Jee­sus alkoi kes­kus­tel­la nai­sen kanssa.

Jee­sus puhui nai­sel­le vedes­tä, joka antaa ikui­sen elä­män. Hän sanoi nai­sel­le: ”Joka juo minun anta­maa­ni vet­tä, ei enää kos­kaan ole janois­saan.” (Joh. 4:14). Jee­sus tie­si, että nai­nen eli syn­tis­tä elä­mää. Hän tar­jo­si nai­sel­le uuden alun, vapau­tuk­sen kai­kes­ta synnistä.

Nai­ses­ta tuli ensim­mäi­nen lähe­tys­työn­te­ki­jä omas­sa kau­pun­gis­saan. Hän ei ollut kou­lu­tet­tu, varus­tet­tu tai val­mis. Hänel­lä ei ollut oike­aa taus­taa eikä moit­tee­ton­ta mai­net­ta. Mut­ta hänel­lä oli pal­jon tär­keäm­pää: Jee­sus oli herät­tä­nyt hänes­sä uskon. Se riitti.

Nai­nen juok­si kau­pun­kiin ja ker­toi: ”Tul­kaa kat­so­maan mies­tä, joka ker­toi minul­le kai­ken, mitä olen teh­nyt.” Hänen todis­tuk­sen­sa oli yksin­ker­tai­nen, mut­ta se kos­ket­ti. Hän ei esit­tä­nyt teo­lo­gi­sia perus­te­lu­ja tai vakuut­ta­via argu­ment­te­ja. Hän ker­toi sen, mitä oli itse kokenut.

Tämä yksin­ker­tai­nen todis­tus ava­si oven monen syka­ri­lai­sen sydä­meen. Kun he tuli­vat Jee­suk­sen luo, he sanoi­vat nai­sel­le: ”Nyt emme enää usko vain sinun puhee­si perus­teel­la. Me olem­me nyt itse kuul­leet hän­tä ja tie­däm­me, että hän todel­la on maa­il­man pelas­ta­ja”. (Joh. 4:42). He tun­nis­ti­vat Jee­suk­sen maa­il­man pelas­ta­jak­si, joka ei tul­lut vain yhtä kan­saa var­ten, vaan kaik­kia kan­so­ja var­ten. He ymmär­si­vät, että evan­ke­liu­mi kuu­luu koko maailmalle.

Lähe­tys­työ Sama­rias­sa alkoi yhdel­lä ihmi­sel­lä. Yhdel­lä kes­ke­ne­räi­sel­lä Ihmi­sel­lä, jon­ka elä­mä oli rik­ki ja joka ei kuu­lu­nut oike­aan kan­saan, ihmi­sel­lä, joka ei oli­si kel­van­nut todis­ta­jak­si kenen­kään sil­mis­sä. Sil­ti juu­ri hänes­tä tuli evan­ke­liu­min välittäjä.

Sama­ria­lai­sen nai­sen esi­merk­ki on vapaut­ta­va ja roh­kai­se­va. Juma­la ei odo­ta täy­del­li­syyt­tä. Juma­la ei kut­su val­mii­ta, vaan Hän tekee kut­su­tuis­ta val­mii­ta. Jee­suk­sen herät­tä­mä usko riit­ti sama­ria­lai­sel­le nai­sel­le. Se riit­tää myös meille.

Jee­suk­sen ja nai­sen koh­taa­mi­nen Jaa­ko­bin kai­vol­la muis­tut­taa sii­tä, että kir­kon mis­sio ei ole vain kau­kai­sia mai­ta tai suu­ria hank­kei­ta. Se on koh­taa­mis­ta, toi­sen ihmi­sen näke­mis­tä, kuun­te­le­mis­ta ja rakas­ta­mis­ta. Lähe­tys­työ alkaa sii­tä, että pysäh­dym­me oman arkem­me kai­voil­le: työ­pai­kan kah­vi­pöy­tään, kou­lun käy­tä­väl­le, naa­pu­rin piha­tiel­le. Pysäh­dym­me sin­ne, mis­sä ihmi­set elä­vät, etsi­vät ja kai­paa­vat. Ei ole väliä mis­tä tulem­me, mil­lai­sia vir­hei­tä olem­me teh­neet tai kuin­ka kes­ke­ne­räi­siä olemme.

Mei­dän teh­tä­väm­me on ker­toa Kris­tuk­ses­ta, tuo­da toi­voa toi­vot­to­mal­le ja kut­sua juo­maan elä­vää vet­tä. Mei­dän teh­tä­väm­me on ker­toa se, min­kä tie­däm­me: Jee­sus on maa­il­man Vapah­ta­ja. Hän on myös sinun Vapahtajasi.

Pek­ka Neva­lai­nen, Iin seu­ra­kun­nan lähe­tys- ja kan­sain­vä­li­sen työn ohjaaja