Har­taus: Kuo­le­mas­ta elämään

Tule­va­na sun­nun­tai­na vie­te­tään kirk­ko­vuo­des­sa tuo­mio­sun­nun­tai­ta. Sii­tä alka­va viik­ko päät­tää kirk­ko­vuo­den ja ohjaa mei­tä ajat­te­le­maan aiko­jen lop­pua ja elä­män päättymistä.

Päi­vän evan­ke­liu­mi kuvaa, kuin­ka Kris­tus tulee lupauk­sen­sa mukaan aiko­jen lopus­sa maan pääl­le tuo­mit­se­maan elä­viä ja kuol­lei­ta (Matt.25:31–46). Pyhän toi­nen nimi, Kris­tuk­sen kunin­kuu­den sun­nun­tai, kuvaa val­taa, joka Jee­suk­sel­le annet­tiin ja ohjaa aja­tuk­set iloon ja kii­tok­seen: usko ei ole ollut tur­haa, vaan Jee­sus todel­la oli ja on kunin­gas, joka tuo pelastuksen.

Aja­tus vii­mei­ses­tä tuo­mios­ta sopii huo­nos­ti aikaam­me. Se halu­taan mie­lel­lään ohit­taa tai siir­tää taka-alal­le. Aihe on kirk­ko­vuo­den ja kris­ti­nus­kon näkö­kul­mas­ta kui­ten­kin tär­keä: ilman tuo­ta päi­vää Jee­suk­sen työ jäi­si kes­ken, eivät­kä Juma­lan lupauk­set sai­si täyttyä.

Päi­vä tar­koit­taa Juma­laan tur­van­neel­le pal­kin­non, kun­nian kruu­nun, saa­mis­ta ja Juma­lan luok­se pää­se­mis­tä. Tuo­ta het­keä Juma­lan sana ohjaa odot­ta­maan uskoen ja val­voen. Tähän mei­tä roh­kai­see monet Raa­ma­tun esimerkit.

Van­has­sa Tes­ta­men­tis­sa ker­ro­taan Abra­ha­mis­ta: ”Jos Abra­ham kat­sot­tiin van­hurs­kaak­si teko­jen­sa perus­teel­la, hänel­lä oli aihet­ta ylpeil­lä — ei kui­ten­kaan Juma­lan edes­sä. Mitä sano­vat kir­joi­tuk­set? ’Abra­ham uskoi Juma­lan lupauk­seen, ja Juma­la kat­soi hänet vanhurskaaksi.’”

Abra­ham kel­pa­si Juma­lal­le yksin uskon vuok­si. Näin oli Jee­suk­sen ystä­vän Mar­tan­kin koh­dal­la. Jee­sus sanoi hänel­le: “Minä olen ylös­nouse­mus ja elä­mä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaik­ka kuo­lee­kin, eikä yksi­kään, joka elää ja uskoo minuun, iki­nä kuole.”

Abra­ham uskoi Juma­lal­ta saa­maan­sa lupauk­seen Vapah­ta­jas­ta ja Mart­ta sai olla lähel­tä todis­ta­mas­sa, kuin­ka tuo lupaus täyt­tyi. Pysäyt­tä­vä kuvaus onkin juu­ri pit­kä­per­jan­tail­ta. Jee­suk­sen toi­sel­la puo­lel­la ris­til­lä oli rikol­li­nen, joka sai vii­me het­kel­lä kuul­la Jee­suk­sen sanat: ” jo tänään olet minun kans­sa­ni para­tii­sis­sa”. Hän sai osak­seen armah­duk­sen ja pelas­tuk­sen vas­taa­not­ta­mal­la ja usko­mal­la Jee­suk­sen anta­maan lupaukseen.

Evan­ke­liu­mis­sa kuva­taan, kuin­ka tai­vaan Isän luok­se pää­si­vät Isän siu­naa­mat: ”Tul­kaa tän­ne, te Isä­ni siu­naa­mat. Te saat­te nyt periä val­ta­kun­nan, joka on ollut val­mii­na tei­tä var­ten maa­il­man luo­mi­ses­ta asti ”. Raa­mat­tu kuvaa, kuin­ka tuon siu­nauk­sen saa Juma­lan sanan kuu­le­mi­sen ja usko­mi­sen kaut­ta ja kuin­ka Jee­sus välit­ti tätä tai­vaan Isän siu­naus­ta, kun hän sanoi: ”Toti­ses­ti, toti­ses­ti: se, joka kuu­lee minun sana­ni ja uskoo minun lähet­tä­jää­ni, on saa­nut ikui­sen elä­män. Hän ei jou­du tuo­mit­ta­vak­si, vaan hän on jo siir­ty­nyt kuo­le­mas­ta elä­mään. Toti­ses­ti, toti­ses­ti: tulee aika — ja se on jo nyt — jol­loin kuol­leet kuu­le­vat Juma­lan Pojan äänen. Ne, jot­ka sen kuu­le­vat, saa­vat elää, sil­lä Isä, elä­män läh­de, on teh­nyt myös Pojas­ta elä­män läh­teen.” (Joh.5:24–26)

Näis­sä sanois­sa on tur­va mei­dän­kin aikaam­me. Usko Jee­suk­seen syn­tien sovit­ta­ja­na antaa tun­nol­le rau­han ja luot­ta­muk­sen sii­tä, että hyvää on edessäpäin.

Samu­li Ruusu­vuo­ri, Hau­ki­pu­taan vs. seurakuntapastori