Har­taus: Juma­lan huolenpito

”Elä­mä on kuin pol­ku met­säs­sä. Jos et valit­se suun­taa itse, joku muu tekee sen puolestasi.”

Olet ehkä jos­kus kuul­lut tämän suo­ma­lai­sen sanan­las­kun. Kun yri­täm­me raken­taa omaa elä­määm­me ja sii­hen liit­ty­vää mai­net­tam­me, luo­tam­me tie­ten­kin itseem­me ja saa­tam­me tur­vau­tua myös lähei­siim­me, eli mui­hin ihmi­siin. Maal­li­ses­ta näkö­kul­mas­ta aja­tel­len teem­me työ­tä ahke­ras­ti teh­däk­sem­me kai­ken sen, min­kä luu­lem­me tuo­van meil­le menes­tys­tä ja arjen luk­sus­ta. Eli, voim­me tode­ta, että elä­mä ei todel­la­kaan ole val­mis käsi­kir­joi­tus, joka meil­le jae­taan val­mii­na. Se on täyn­nä valin­to­ja, onnis­tu­mi­sia, vas­toin­käy­mi­siä ja lähel­tä piti tilan­tei­ta, jol­loin hel­pos­ti sanom­me, että kyl­lä­pä meil­lä kävi tuuri.

Moni meis­tä voi kat­soa elä­mään­sä ja tode­ta, että olem­me kul­ke­neet oman tiem­me. Sei­som­me nyt sii­nä, mis­sä olem­me, omi­ne seu­rauk­si­neen, rat­kai­sui­neen, sekä valin­to­jem­me tuloksena.

Olet­ko kos­kaan miet­ti­nyt, mil­lais­ta elä­mä­si oli­si, jos uskoi­sit Juma­laan? Tai olet­ko koke­nut, että elä­mäs­sä­si on ollut varjelusta?

Kun annam­me Juma­lal­le mah­dol­li­suu­den vai­kut­taa mei­dän elä­mäs­säm­me, tulem­me huo­maa­maan, että yksin yrit­tä­mi­nen on aika tur­haut­ta­vaa ja aiheut­taa monia ryp­py­jä kas­vo­jem­me koris­tuk­sek­si. Täm­möi­sel­tä suo­ma­lai­sel­ta jör­ri­käl­tä vaa­tii aika pal­jon roh­keut­ta luo­vut­taa oma elä­mä Her­ral­le, kos­ka meis­sä on niin syväl­lä voi­ma­kas tah­tom­me teh­dä ja päät­tää asiois­ta itse.

Jos tai kun har­kit­set sitä mah­dol­li­suut­ta, että Juma­lan huo­len­pi­to oli­si ihan peu­kut­ta­mi­sen arvoi­nen asia, se ei tar­koi­ta sitä, että Hän pakot­taa mei­dät oike­aan suun­taan, vaan sitä, että Juma­la on rakas­ta­va Isä, joka kul­kee rin­nal­lam­me. Sil­loin­kin, kun eksym­me tai valit­sem­me vai­keam­man rei­tin. Näin Juma­la täyt­tää sen hyvän työn, jon­ka Hän on aloit­ta­nut sinus­sa ja minus­sa. Huo­maam­me sen omas­sa elä­mäs­säm­me, kun rukouk­sem­me kii­tok­sen kans­sa saa­vat vas­tauk­sia ja Raa­ma­tun ope­tuk­set alka­vat kiin­nos­ta­maan ja avau­tu­maan ihan eri taval­la kuin ennen.

Kos­ka me olem­me niin rak­kai­ta Hänel­le, Juma­lal­la on monia eri kei­no­ja kut­sua mei­tä luok­seen, mm. surun, vas­toin­käy­mis­ten tai iloa tuot­ta­vien asioi­den kaut­ta. Monet sen ymmär­tä­vät, suu­rin osa ei silloinkaan.

Tämä ei tar­koi­ta, että tie oli­si aina help­po. Mei

Kai­ja Luukkonen.

dän on olta­va kär­si­väl­li­siä ja levät­tä­vä Hänes­sä sil­loin­kin, kun asiat eivät tapah­du niin nopeas­ti tai sil­lä tavoin kuin haluai­sim­me. Kai­kis­ta tär­kein­tä Juma­lan huo­len­pi­dos­sa on se, että emme ole kos­kaan yksin. Sil­loin­kin, kun olem­me teh­neet asiat omal­la taval­lam­me, Juma­la ei ole hylän­nyt mei­tä. Hän näkee mei­dän koko elä­mäm­me, ei vain alku­ja tai lop­pu­ja, vaan jokai­sen mut­kan, har­ha-aske­leen ja roh­kean hypyn. Ja Hänen armon­sa kan­taa läpi nii­den kaikkien.

Etsi­kää ennen kaik­kea Juma­lan val­ta­kun­taa ja Hänen van­hurs­kas­ta tah­to­aan, niin teil­le anne­taan kaik­ki tämäkin.

Älkää siis huo­leh­ti­ko huo­mis­päi­väs­tä, se pitää kyl­lä itses­tään huo­len. Kul­le­kin päi­väl­le riit­tä­vät sen omat murheet.

Kai­ja Luuk­ko­nen, Kii­min­gin seu­ra­kun­nan perhetoiminnanohjaaja