
Klaus Kallioranta.
Kesällä tulee kuluneeksi kaksi vuotta pappani poismenosta. Pappa sai lähteä rauhassa, läheisten valvoessa hänen vuoteensa vierellä.
Kun tieto vakavasta sairaudesta oli tullut edellisenä talvena, pappa oli toivonut, että saisi nähdä vielä kesän tulevan. Toive toteutui: pappa sai omin silmin nähdä, kuinka luonto heräsi eloon ja pukeutui vihreään.
Korkeaan ikään elänyt pappa näki elämänsä aikana monta kesän tuloa. Varmaan hän kesällä syntyneenä nautti elämälle heränneestä luonnosta. Mutta pappa näki muutakin, vielä tärkeämpää. Häneen voi hyvin liittää tulevan sunnuntain, kynttilänpäivän, evankeliumin sanat, jotka Simeon lausuu: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut.” (Luuk. 2:29–31.)
Pappakin oli uskossa katsellut maailman Vapahtajaa, Jeesusta Kristusta, omien syntiensä sovittajana. Pappa oli lapsuudenkristitty, joka halusi elää Jumalan armon hoidossa ja seurakuntayhteydessä. Voin nähdä mielessäni hänen tutun hahmonsa seurapenkissä tai kotikirkon jumalanpalveluksessa.
Jumalan armon kantamana hän sai rauhassa lähteä, kun lähdön aika koitti. Pappa jätti meille rohkaisevan esimerkin vaatimattomasta arjen kristillisyydestä, jossa ei turvauduta omiin ansioihin.
Papan siunaustilaisuudessa lauloimme virren 147. Siinä lauletaan: ”Sukupolvet ennen meitä / taivasteitä / sanan turvin kulkivat, / lampun viimein sammuessa / Jeesuksessa / silmät uneen sulkivat.” Kynttilänpäivän evankeliumin Simeonin lailla pappa ja muut edesmenneet kristityt ovat meillekin viitoittamassa tietä taivaan kotiin. Turvana tällä tiellä eivät ole omat teot ja ansiot, vaan Jumalan armo, kaikille kansoille valmistettu pelastus Jeesuksessa Kristuksessa. Jeesus on itse ”tie, totuus ja elämä” (Joh. 14:6).
Klaus Kallioranta, kappalainen, Kiimingin seurakunta


