
Elina Volotinen.
Olemme jälleen vuoden lopun tuntumassa. Syksyn kauneus on hiipunut, luonto on käymässä lepoon. Päivä lyhenee lyhenemistään, kunnes on kaksi pimeää vastakkain.
Puhutaan kaamosmasennuksesta, tai kaamosväsymyksestä. Ja juuri nyt sunnuntain Raamatuntekstit puhuvat meille valvomisesta. Pitäisi olla valveilla. Mutta entäs jos väsyttää kamalasti? Meneekö pelastus ohi meiltä uupuneilta, työn raskaan raatajilta, sairailta, ohitetuilta, syrjään jätetyiltä ja unohdetuilta?
Jeesukselle riittää meidän heikkokin uskomme. Ohuen ohut hahtuva luottamusta riittää. Pelastus ei ole suoritus. Väsyneen hiljainen huokaus kuullaan. Työn kuormien uuvuttaman äänetön huuto ”Jeesus auta!” on tarpeeksi. Yksinäinen voi luottaa siihen, että Jeesus on lähellä, kuuntelee ja lohduttaa. Sureva saa juosta Jeesuksen syliin ja itkeä.
Ihmisen mieli on kummallinen. Todellakin olisi helppo uskoa Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen, jos saisi nähdä ihmeen. Palavan pensaan. Jotain järisyttävän suurta. Näitäkin Jumala haluaa näyttää niille, jotka sellaisia tarvitsevat. Jumala puhuu meille jokaiselle henkilökohtaisella, jopa intiimillä tavalla. Meidän täytyy vain haluta kuulla Hänen ääntään, avata korvamme siis ja olla hiljaa. Ja mitä ihmeisiin tulee, jokainen meistä on suuri ihme. Meille annettu elämä on lahja.
Tekisi mieli sanoa ”levätkää!”. Kun tiedät, kenelle kuulut, voit olla rauhallisella mielellä. Mikään maailman melu ei vie sinua mennessään. Vastoinkäymisistä selviää. Elämä kantaa.
”Ravitse meitä armollasi joka aamu, niin voimme iloita elämämme päivistä” lukee Psalmissa 90. Toisinaan tuntuu, että uskossa eläminen, uskossa oleminen, uskon asioiden ajatteleminen on täynnä vaatimuksia. Esimerkiksi juuri nyt tekstit melkeinpä huutavat isolla äänellä ”VALVOKAA!”. Taas on hyvä muistuttaa itselleen, että Isä Jumala meitä kyllä ravitsee tällä matkalla. Vaatimuksilta tuntuvan ikeen allakin saamme iloita. ”Tämän päivän on Herra tehnyt, iloitkaa ja riemuitkaa siitä!” (Ps. 118; 24). On ihan tosiasia, että kukaan ei tiedä omia elonpäiviään, onko niitä paljon vai vähän. Eletään hyvin. Nyt.
Elina Volotinen, diakoni, Iin seurakunta


