Metsästysmuseo kivikouluun
Viime aikoina on esiintynyt monenlaisia ajatuksia metsästysmuseon sijoittumisesta Oulun seudulle. Kierikki ja Oulun kaupungintalo taitavat olla esitysten ääripäät.
Lue lisääViime aikoina on esiintynyt monenlaisia ajatuksia metsästysmuseon sijoittumisesta Oulun seudulle. Kierikki ja Oulun kaupungintalo taitavat olla esitysten ääripäät.
Lue lisääIin kunta tehnyt vuosittain 2,5–3,5 miljoonan euron alijäämäisiä tilinpäätöksiä. Ei ole ihme, kun kaavoituksessakin käytetään aina ulkopuolsta konsulttia. Mihin tässä enää tarvitaan kaava-arkkitehtiä. Tuulimyllyjen tuomat eurot menevät tuolla taloudenpidolla ikkunoista ja ovista.
Lue lisääYstävyys. Ystävät ja kaverit. Pieni ero sanoissa, iso ero luottamukseen. Sydänystäville kerrotaan tunteista. Kaverille kuulumiset. Sanomaton luottamus on tärkeää. Ystävälle ei tarvitse sanoa: “Elä kerro kellekkään.”
Lue lisääVuosi 2020 on pantu plakkariin. Vaikea vuosi. Kosketti meitä jokaista maailmanlaajuisella tappavalla, tarttuvalla taudilla. Niin syrjäkylällä kun minäkin asun, tiedän, tauti osaa myös meille!
Lue lisääLaturaivoa Lahdessa. Jos tuntuu, että omat rahkeet eivät riitä vastustajan voittamiseen, niin hiihtää kanssakilpailijan eteen. Tämä sama laturaivo tuntuu ilmenevän jo kuntoladuillakin, moottoriteistä puhumattakaan. Jos sääntöpykälä suo moisen käyttäytymisen, niin sääntö on silloin kyseenalainen kuten vastustajan teilaaminenin.
Mikäli Oulu saa erämuseon, se on sijoitettava ehdottomasti Kierikkiin. Sen puolesta puhuvat monet synergiaedut, jos osataan hyödyntää kaupungin muita toimintoja museon kanssa.
Rantapohjassa 26.1.2021 Kuntavaalit 2021 ‑palstalla oli kirjoitus lähijunien käyttöönotosta. Kirjoittaja ei todellakaan ole perehtynyt asiaan. Ensinnäkin tuon kirjoituksessa mainitun “lättäkaluston” omistaa Pohjois-Suomen Rautatieharrastajat ry ja kalusto on museokalustoa, ei siis todellakaan sovi kaupalliseen liikenteeseen. Miksi yleensäkään raiteilla, joilla on sähköistys, pitäisi liikennöidä dieselkalustolla.
On yllättävää, miten huonosti hankekehittäjät ja muut tuulivoima-alan toimijat tuntevat tuulivoimaloiden sijoittelun vaikutuksen niiden sähköntuotantoon ja melun aiheutumiseen. Tuulivoimayhtiöt hankkivat kalliit turbiinit ulkomailta mutta sijoittavat tuotantoalueilleen liian monta laitosta ja liian lähelle toisiaan. Virheellinen sijoittelu vähentää sähköntuotantoa ja lisää voimaloista aiheutuvaa melua.
Minua harmittaa suuresti, että ns. kivikoulu seisoo tyhjänä ja hyljättynä, keskeisellä paikalla Haukiputaan keskustaa.
Ainakin Iin Tikkasenharjun asukkaat ovat sen huomanneet, että teiden kunnossapitäjä on vaihtunut. Voi sanoa, että lopultakin tännekin saatiin sellaiset miehet jotka osaa hommansa ja joiden kalusto toimii ja on liikenteessä hyvissä ajoin.
Rantapohjan artikkelissa tiistaina 19.1. Kerrottiin Oulun veden tekevän selvityksiä mahdollisuudesta hyödyntää nykyistä laajemmin pohjavesialueita Haukiputaan ja Kiimingin alueilta. Samassa artikkelissa kerrottiin saneerauksista ja kehittämisestä myös Ylikiimingissä ja Yli-Iissä.
Oulun kaupunginhallituksen päätös tiistaina 18.1. hakea valtakunnallista Erä- ja luontokulttuurimuseota oli hieno päätös.
Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja joukko lähikuntien keskustalaisia kunnanhallitusten puheenjohtajia näyttää innostuneen lähimatkailusta, mikä käy ilmi 19.1. ilmestyneestä Rantapohjasta. Asia on hyvä ja kannatettava ja soisi sitä tuotavan esille tiheämpäänkin kuin kuntavaalien alla. Olen käynyt jonkin verran kyseisissä lähikunnissa ja huomannut jokaisessa omat persoonalliset ja kiintoisat piirteensä. Olen tehnyt 17 vuotta opastettuja kierroksia Iin vanhassa Haminassa, kiertoajeluita Iissä ja Oulussa. Asiakkaiden määrä nousee nelinumeroiseksi luvuksi. Näin ollen minulla on jonkinlainen tuntuma ja asiantuntemustakin seudullisesta lähimatkailusta.
Kuivaniemen Osakaskunnan vuosikokouksen 2020 pöytäkirjantarkastajina olemme 13.1.2020 tarkastaneet kyseisen kokouksen 2020 pöytäkirjat.
Ensimmäinen allekirjoittaja Mirja, mutta ei yhtään mielenkiintoista paikkaa Haukiputaalla.
Euroopan parlamentti keskusteli 19. tammikuuta venäläisen oppositiojohtajan, Aleksey Navalnyn, tilanteesta. Venäjän johto ja salainen palvelu FSB yrittivät tappaa Navalnyn 20 elokuuta Siperiassa Novitsok-hermomyrkyllä, jonka jälkeen hänet kiidätettiin Berliiniin hoitoon. Tällä hetkellä Navalny on pidätettynä Venäjällä, jonne hän palasi 17 tammikuuta, tarpeeksi toivuttuaan. Poliisi oli vastassa lentokentällä ja seuraavana paivana hänelle langetettiin heti 30 paivan vankeusrangaistus.
Kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Amnesty on julistanut Navalnyn mielipidevangiksi.